Nörtti - Jani Turigin

Tavat tarinoiksi - Tarinat tavaksi

Perttu on tosi nörtti. Häntä kiinnostaa kovasti avaruus. Kerrotaanpa tarina.
Perttu saa uuden ja hienon kaukoputken syntymäpäivälahjaksi. Se on lähes romuttaa hänen ainoan kunnollisen ystävyyssuhteensa, koska ystävä tulee kateelliseksi. Se vie Pertun kaiken ajan.
Nelosluokkalaisen Pertun syntymäpäivä oli viikko sitten lauantaina. Hänen äitinsä oli luvannut jymy-yllätyksen. Hän odotti sitä malttamattomana. Hän ei oikein muusta puhunutkaan. Poika käy Österin koulua ja asuu Pimiöperän asuntoalueella. Hänellä ei ole siskoja, eikä veljiä. Hän on hyvä kaikissa kouluaineissa paitsi liikunnassa ja kuvaamataidossa.
Syntymäpäivä koitti. Hänen äitinsä toi jättisuuren paketin ja Perttu suorastaan hyökkäsi lahjan kimppuun ja paperinpalat lentelivät. Kun hän sai sen avatuksi, hänen kasvoilleen levisi haltioitunut ilme. Hän hyppäsi äitinsä syliin niin, että tämä melkein lensi selälleen. Kun illalla juhlat olivat ohi, Perttu oli niin väsynyt, että hän nukahti melkein heti.
Ensimmäistä kertaa Perttu iloitsee, kun hiihtoloma alkaa. Hän on asettanut tavoitteekseen löytää jonkun uuden tähden tai galaksin loman aikana. Hän uppoutuu iltaisin avaruuden syövereihin niin, että häneltä unohtuu ajantaju, kaverit ja jopa syöminen. Hiihtoloma loppuu, mutta hän ei ole löytänyt muuta kuin pari uutta asteroidia. Perttu unohtaa kaukoputken hetkeksi, sillä hänen opettajansa antaa niin paljon läksyä, ettei aikaa jää muuhun kuin lukemiseen.

Hänen ainoa kaverinsa Jere on Pertun mielestä jotenkin omituinen koulussa. Tämä ei tule juttelemaan kuten tavallista ja kun Perttu menee hänen puheilleen, Jere tulee vaivaantuneeksi ja on kuin ei tuntisi häntä ollenkaan. Kun Perttu juttelee kaukoputkesta, ystävä tulee vielä kiusaantuneemmaksi ja kiertelee aihetta.

Koulun jälkeen Perttu soittaa Jerelle pyytääkseen häntä katsomaan kaukoputkea, mutta tällä on kuulemma ”parempaa tekemistä”. Perttu tekee läksyt nopeaan, siten hänelle jää enemmän aikaa kaukoputkelle. Seuraavana aamuna hän kävelee kouluun. Hän tapaa Jeren, joka maleksii koulua kohti. Perttu lisää vauhtiaan. Kun Jere huomaa hänet tämä rupeaa melkein juoksemaan. Perttu juoksee hänet kiinni, ja sanoo: ”Moi! Miksi juoksit? Sitten tapahtui jotain tosi omituista. Jere mottaa Perttua ja sanoo: ”Mieti sitä senkin dorka!” Sitten Jere ottaa Ritolat.
Perttu hämmästelee tätä outoa käytöstä kaksi päivää. Vihdoin hänelle valkenee, että hiihtolomalla ollessaan hän ei ollut vastannut kuin joihinkin Jeren monista puheluista. Niihin, mihin hän oli vastannut, hän oli vain murahtanut: ”Minulla on parempaa tekemistä, äläkä koko ajan häiritse minua”. Perttu yrittää soittaa Jerelle, mutta tämä ei vastaa.
Seuraavana päivänä Perttu kerää kaiken rohkeutensa. Hän pyytää anteeksi sitä, ettei ollut vastannut puheluihin hiihtolomalla. Jere miettii vähän aikaa.
Perttu ehtii jo luulla, ettei Jere lepy. Lopulta ystävä hymyilee ja pyytää omasta puolestaan anteeksi, että oli motannut Perttua. Koulun jälkeen he menevät pizzalle. Tämä tapaus oikeastaan lujitti heidän ystävyyttään (mitä nyt joskus vähän kinastelevat kavereina milloin mistäkin).

Jani Turigin