Selaa aineistoja (yhteensä 28)

  • Julkaisija on tarkasti "OAJ:n Töysän paikallisyhdistys"

Töysäläisten yhdistysten, Töysän kunnan ja Lakeudenportin Opiston järjestämä kauden päätösjuhla, markkinat sekä bändi-ilta.

Töysän kunnanjohtajan katsaus kuluneeseen ja tulevaan vuoteen, aiheina mm. Voimistuvat Töysän kylät-hanke sekä mahdollinen kuntaliitos

Kunnan eri toimialojen lyhyet selonteot vuoden pääkohdista

Kuvaus Töysän keskustassa olevasta nuorisotilasta, jota ylläpitää kunnan nuorisotoimi.

Avainsanat:

Aluksi poimintoja tärkeimmistä tapahtumista maailmalla ja Suomessa. Töysän kunnanhallituksen ja valtuuston käsittelemiä asioita ja tehtyjä päätöksiä; Töysän ja Lehtimäen yhteinen kunnalliskoti, ammattikoulukuntainliitto, tieasioita.

Kirjoittaja on Kalle Hakkolan (Hinkaloisten sekä Kallenkosken sahan ja kartanon omistajan) veljenpoika. Muistelee kesää 1958, kesätöitä oli sekä Rengon Hinkaloisten sahalla että Töysän Kallenkosken sahalla.

Alkusanat: Jeesus synnyit pienenä seimeen ensimmäisenä jouluna kerran.

Muutamalla rivillä taustatietoa kansalaiskoulun sijainnista Tuurissa 1958-1968. Sivulla luokkakuva vuodelta 1966-67, jonka oppilaat on nimetty. Kuvan omistaja ja teksti Alpo Ahola

Kuvaus Töysän sotaveteraaniyhdistyksen 45-vuotisjuhlasta. Sitaatteja sekä Sotaveteraanipiirin toiminnanjohtaja Pertti Kortesniemen ja Töysän yhdistyksen pj. Terho Rauhalan puheista. Ansiomerkkien saajat listattu. Jutun kirjoittajaa ei mainittu, kuvat…

Tuulimyllyn korjausvaiheita kesällä 2011. Mylly on kahdeksankulmainen harakkamylly. Rakentaja Erkki Erkinpoika Suutala, suunnittelija Heikki Haukilehto, 1989.

Aluksi taustaa oppivelvollisuudesta ja kansakouluasetuksesta sekä kansakoulunopettajien koulutuksesta. Kuortaneella vaikutti Kaarlo Vesala vuodesta 1902 eteenpäin. Piti valmistuskursseja ja seminaaria noin 25 vuoden ajan. Artikkeli sisältää linkin…

James Einar Hanttulan ja Viktor Hanttulan sukuvierailu Amerikasta Töysään (isoisän kotiseutu). Isoisä Vihtori Nikodemuksenpoika Hanttula, isoäiti (Sanna) Elina Matintytär Huhtasaari (Kurikka). Isä Einar Viktor Hanttula, äiti Bertha Johnson (ent.…

Töysän talsijoiden pyöräretki Ahvenanmaalle 25.toimintavuoden kunniaksi

Avainsanat:

Aukeamalla yhdeksän runoa

Töysä-viikon 6.6.-12.6. tapahtumakuvaus; kotiseuturetki, Luontokirkko, Lapikkaanheittoa, Kunniakierros, Museon tapahtumat, Kruunuhäät, Tohnin Touhuteatterin "Tankki täyteen". Pääjuhlapäivän jumalanpalvelus ja pääjuhla. Puhunjana Maija Pihlajamäki.

Reijo Niemisen haastattelu, mm. eri yhtyeet, joissa ollut mukana eri rooleissa sekä harrastukset. Valokuvat Reijo Niemisen kokoelmista.

Avainsanat:

Kuvaus torvisoittokunnan perustamisesta 1898 sekä toiminnasta 1930-luvulle ja lyhyesti sotien jälkeiseen aikaan saakka.

Lyhyesti henkilökohtaisia muistoja Likon tanssilavasta Töysässä. Sijainti Likoniemen kärjessä.

"Kaksipa poikaa" -kappaleen säveleen sanoitettu laulelma töysäläisistä nuorista miehistä, nimeltä mainittuna kukin. Tekijäksi merkitty "Kirkonkylän tytöt"

Töysän Ponnenjärven kunnostushankkeeseen kuuluvan lintutornin rakennusvaiheet ja avajaisjuhla

Runomuotoinen kronikka kuoron jäsenistä ja toiminnasta

Alkusanat: On kesä taasen mennyt, syksy saa, se kylmää talvea ennustaa
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2