Selaa aineistoja (yhteensä 208)

  • Aihe on tarkasti "1800-luku"

Artikkeli Helsingfors Tidningar-lehdestä 25.1.1843. Torppari Juho Jaakonpoika Kaara lähti vaimonsa kanssa perunoita ostamaan jättäen neljä lastaan kotiin. Takaisin tullessaan he havaitsivat talon olevan täynnä savua. Tuli syttyi, kun tuvan ovi…

Nurmon museolta puuttuu rakennuksia, joita luontaistaloudessa on tarvittu, eikä enää ole mahdollisuutta saada kaikkia. Sen vuoksi museolle on teetetty pienoismalli nurmolaisesta pihapiiristä 1800-luvun puolivälistä. Mallina on ollut Hako-Kalistaja…

Artikkelissa kerrotaan kuvaelmasta, joka esitettiin Nurmon museolla 17.7.2008. Kuvaelma kertoo vuodesta 1868, jolloin Nurmon kunta perustettiin. Artikkelissa kerrotaan tuon ajan Nurmosta. Tekstin lisäksi on kaksi valokuvaa esitetystä kuvaelmasta.

Tärkeitä historiallisia asioita kirkolle käydään läpi kirjoituksessa.

http://81.209.83.96/repository/768/Kokkola_22021978.pdf
Artikkeli kertoo Osuuspankin tontilla sijainneen Boehmin talon arkkitehtuurista ja omistajista 1800-luvulla sekä samalla tontilla 1600- ja 1700-luvuilla sijainneesta Suntin kartanosta omistajineen.

Artikkelin kirjoittajat kertovat Nurmon Soinin talona tunnetun talon remontoinnista. Virallisesti talo on ollut Jaskari.

Artikkeli kuvaa Suomen rautatieverkon, etenkin Pohjanmaan radan, suunnittelua ja rakentamisvaiheita. Kuvassa Seinäjoen rautatieasema 1890-luvulta.

Lapuan emäseurakuntaan kuulunut Nurmon kappeli sai ensimmäisen kosketuksen herännäisyyteen syksyllä 1836, jolloin Turun tuomiokapituli siirsi Oravaisilta Lapuan kappalaisen apulaiseksi heränneisiin lukeutuneen nuoren pastori L. J. Achren. Varsinainen…

Artikkelissa kerrotaan puukkojunkkareiden ajasta, silloin tehdyistä rikoksista ja niistä annetuista tuomioista.

Artikkelissa kerrotaan Isak eli Iikka Tynin 1860-luvulla tapahtuneesta viinankeitosta ja sitä seuranneesta monen vuoden oikeusprosessista.

Artikkelissa kerrotaan Charlotta Aulinin elämästä. Pappilan tytär avioitui Juho Jaakonpojan kanssa, joka oli Loukon Lylysalon torpan poika. Artikkelissa on myös kuva Loukon viljamakasiineista Nurmon kirkonmäen laidassa. Vasemmanpuolisen makasiinin…

Lapuan papin Niilo Kustaa Malmbergin piti saarnata Nurmon kappelikirkossa ja hippiläisten tehtävänä oli kyyditä häntä. Kuskiksi lähti Hipin talon pikkupiika Hedvig Yrjöntytär. Kirkosta palatessa pappi siunasi ahdistuneen piian, joka sai suuren…
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2