Porstua-verkkopalvelu

Selaa aineistoja (yhteensä 64)

  • Aihe on tarkasti "Koura"

Nurmolainen Eino Mäki (1904-1941) kuvasi lyhyen elämänsä aikana tuhansia valokuvia etenkin Nurmon Kourasta. Mäen kuoleman jälkeen hänen kameransa lasilevyineen päätyi Paavo Lahtisen käyttöön. Hän pelasti lasilevyistä tärkeimpiä ja…

Johtokunnan jäsenet yhteiskuvassa: Aili Kaataja, Lyyli Lammi (os. Mäntyvaara), Aili Puntanen (os. Perälä), Senja Isovaara (os. Lammi), Eemil Haanpää, Arvo Rantanen, Helmi Väliniemi (os. Perälä) ja Sofia Mäki (os. Rankonen).

Kouran Kultaisen iän kerhossa on paljon taitoa ja osaamista. Eeva Ritari ja Kaisu Mahlamäki pitivät yhteisnäyttelyn lokakuussa 2009 liikuntahallin kahviossa. Myös muiden harrastajien taidetta on ollut näytteillä.

Kirjoittaja muistelee koulunkäyntinsä aloittamista Kourassa vuonna 1930. Opettaja Matti Keskinen viljeli silloin vielä Kourassa tuntematonta viljaa, vehnää. Artikkelin valokuvassa kirjoittaja paistaa sotaväessä ulkotulella "plättyjä".

Runomuotoon kirjoitettu tervehdys Kouran Kultaisen iän kerholta jäsenelleen Maija Valolle.

Artikkelissa kerrataan kouralaisen ESLAn eli E.S.Lahtinen Oy:n historiaa. Kirjoittaja on yrityksen perustajan tytär. Mukana valokuvia: Lahtisen pajan väkeä 1960-luvun alussa, todistus pätevyydestä koneenkäyttäjätoimen harjoittamiseen (1918),…

Kouran koulua on uusittu ahkerasti 2000-luvun alkuvuosina. Seinät on maalattu ja kalustoa uusittu. On saatu neuvolatilat ja uusi katto. Koululle on rakennettu laavu. Viimeisimpänä on toteutettu ulkovuoraus ja putkityöt sekä kellarikerroksen…

Asiasanat: koulut, Koura, Nurmo

Vuosituhannen ensimmäinen nurmolainen syntyi 2.1.2000 klo 00:45. Onnelliset vanhemmat olivat Marja-Liisa ja Timo Laitila Kourasta. Perusturvalautakunta kävi välittämässä kunnan onnittelut pienen muistolahjan muodossa.

Lyhyessä artikkelissa kerrotaan vapaussodan päättymisestä ja sen muistopäivästä. Mukana on valokuva Viitalankylän ja Kouran vapaussotureista junavaunussa lähdössä vuoden 1938 muistopäivän juhlaan Helsinkiin.

Kuvaus Kouran maa- ja kotitalousnaisten pikkujoulusta, johon pukeuduttiin kansainvälisiin naamiaispukuihin.

Kouran kultaisen iän kerholaiset vierailivat Nurmon vanhainkodilla 24.10.1996.

Neljä valokuvaa kuvateksteineen kirkkokuoron kvartettien ja Kouran nuorisoseuran näyttelijöiden matkasta Alstahaugiin.

Runomuotoinen kuvaus maatalousnaisten retkestä.

Artikkelissa valokuva Kouran maamiesseuran naisosaston johtokunnasta. Kuvassa: Mirjami Rajakorpi, Toini Kivimäki, Kaisu Mahlamäki, Irja Viitamäki, Alli Latvala, Ritva Perälä , Helmi Kylmälä ja Sisko Perälä.

"Aihetta on haastattelunomaisesti käsitelty kahdessa nuorten tilaisuudessa Kourassa, jossa pyrittiin selventämään niitä ongelmia, jotka liittyvät "sivussa asuvien" nuorten elämään. Toinen kohderyhmä oli nuorten ryhmä Asemanseudulta."…

Asiasanat: seurakunnat, nuoret, Koura, Nurmo

Koura Seuran valokuvahankkeessa digitoitiin lähes 3000 lasinegatiivia. Negatiivit olivat Jaakko Eino Mäen (1904-1941) ottamia valokuvia Sydänmaan, Ylijoen, Kouran, Veneskosken ja Nurmon alueella 1930- ja 1940-luvuilla. Mukana on myös Arvi…

Nurmossa tehtiin 28.6.2009 vanhan kirkkoreitin vaellus, joka kulki entistä kirkkoreittiä Ämmälänkylästä kirkolle. Ämmälänkylän reittiin ovat yhtyneet Ylijoen, Kouran ja Viitalan kylien reitit.

Kouran NS:n puheenjohtajan lyhyt historiikki nuorisoseuran 80 vuodelta. Artikkelissa on valokuva nuorisoseurantalosta v. 1924, nuorisoseuran johtokunnasta v. 1929 ja kuvasarja puheenjohtajista ja kirjureista 1913-1927.

Nurmon Kouran kylästä kertova humoristinen kirjoitus, jossa jokainen sana alkaa k-kirjaimella.

Asiasanat: Nurmo, Koura, kylät

Artikkelissa valokuvia: Nurmon Osuuskaupan Kouran myymälä 1920-luvun asussaan, Kouran kauppaliikkeen ensimmäinen perustaja Tuomas Laurila, Reinilän kaupan tiskiltä, kauppias Samuli Hautala tiskin takana arviolta 50- tai 60-luvulla.

Artikkelissa neljä valokuvaa: Kyläseurojen palaveri kyläkuvien kaunistamiseksi. Lasten leikkikenttätoimintaa Kourassa. Alapää-seuran talvirieha Haalin kentällä. Kyläparlamentti koolla Knuuttilan koululla.

Murrepakina matkustamisesta meijeriauton kyydissä

Sekä Elo Valden että hänen isänsä työskentelivät Kouran sahalla Nurmossa.1920-40-luvuilla. Valdenin muisteluita on nauhalta kirjoittanut Eero Lepänhaara. Artikkelissa on kaksi valokuvaa: Lautatavaran lastaus käynnissä Kouran sahalla ja 1.…