Selaa aineistoja (yhteensä 64)

  • Aihe on tarkasti "kirjeet"

Markus Aaltosen kirjoittama vastaus Bährin sukuseuralle kysymykseen, joka koski Bährinkadun nimen alkuperää.

Kirjoittaja kertoo toimistovirkailija Orvokki Vennan oikaisupyynnöstä perusteluineen, Seinäjoen historian toiseen osaan liittyvään kirjaan, isäänsä liittyvään virkkeeseen. Kuvassa Seinäjoen kauppalan henkilökuntaa vuodelta 1957 seisomassa…

Runon alkusanat: Täällä on ollut puute ja halla, paljon on päättyvä tähän.

Töysän Kitulankylältä Juho ja Sannaliisa Koivulan kirjoittamia kirjeitä tyttärelleen Amerikkaan, suvun ja kylän tapahtumista 1908-1912

Yrjö Korpela on kirjoittanut kirjeen Kauhavalle kotiväelleen Australiasta ja jokainen sana kirjeessä alkaa K-kirjaimella.

Pirkko Leppälän kirjoittama kirje Eva Lammelle. Jälkisanat Ritva Oravisjärvi, os. Lampi (Evan sisar). Kirjeessä Pirkko kertoo, kuinka on etsinyt isänsä (Martti Urho Johannes Leppälän) hautaa Alavuden hautausmaalta. Isän ja isoisän ( Urho Vieno…

Fiktiivinen kirje joulupukille, jossa Pikku-Kalle toivoo lahjoja perheenjäsenilleen.

Edwin Sippolan kirje sedälleen, jossa hän kertoo lähettäneensä sedälle laatikollisen omenoita ja kehottaa setää hakemaan omenat asemalta. Kirje jatkuu kuulumisten kertomisella, kuten perhe pääsee muuttamaan uuteen kotiin kahden viikon kuluessa.

Anna-Leena Toivosen vuonna 1963 kirjoittama kirje omaisilleen. Toivonen on kirjoittanut kirjeen filosofian tohtoriksi tultuaan ja kuvailee siinä lähinnä kunniakseen järjestettyjä juhlia ja saamiaan lahjoja. Tohtorin omaiset halusivat luovuttaa…

Otteita J. O. Pernaan kirjeistä katkosodasta kahden kuukauden ajalta.

Matts Antellin kirje veljelleen Isak (Iisakki) Mansikkamäelle 11.8.1867.

Hakojärveltä lähetetty kirje ja vähän tietoa siitä.

Artikkeli ja kirje talvisodassa menehtyneestä lapualaisesta Juho Kullervo Vauriosta.

http://81.209.83.96/repository/438/KP_no2571960.pdf
Artikkeli kertoo Anita Taylorin, o.s. Jakobssonin, peräänantamattomasta sitkeydestä hänen pitkällä koulutiellään Kokkolasta unelmien Amerikkaan.

http://81.209.83.96/repository/682/KP_24121970.pdf
Artikkeli kertoo persoonallista uskonelämää korostaneen pietismin juurista Kalajokilaaksossa: Ylivieskan kappalaisen Jonas Laguksen vaiheista yhtenä Pohjanmaan herännäisyyden johtohahmona.

http://81.209.83.96/repository/701/KP_18121971.pdf
Artikkeli kertoo kälviäläisten Erikssonin veljesten vaiheista. Toinen osa kertoo Erikssonin sisarusten kirkkokurin kohteeksi joutumisesta sekä liikkeen kannattajajoukoista.

http://81.209.83.96/repository/702/KP_27121971.pdf
Artikkeli kertoo kälviäläisten Erikssonin veljesten vaiheista. Kolmannessa osassa yritetään syntyneestä uskonasioiden näkemyserosta keskustella, mutta päädytään lapsen pakkokasteen myötä Kokkolan käräjille ja maanpakotuomioon.

http://81.209.83.96/repository/703/KP_06011972.pdf
Artikkeli kertoo kälviäläisten Erikssonin veljesten vaiheista. Neljännessä osassa Erikssonien maastakarkotusmatka Kälviältä Tukholmaan alkaa, Tukholmassa kannattajien joukko kasvaa ja liikkeen edustajat rantautuvat Kööpenhaminaan. Ruotsi-Suomen…

http://81.209.83.96/repository/704/KP_16011972.pdf
Artikkeli kertoo kälviäläisten Erikssonin veljesten vaiheista Tanskassa: uskonkäsitysten eroista tanskalaisten kanssa, saadusta ystäväpiiristä ja kannattajiksi liittyvistä, mutta myös nuivasta suhtautumisesta, minkä vuoksi seurue matkaa laivalla…

http://81.209.83.96/repository/705/KP_23011972.pdf
Artikkeli kertoo kälviäläisten Erikssonin veljesten vaiheista: Jaakko Erikssonin kuolemasta Altonassa Tanskassa, uskoneroista tanskalaisten liikkeiden kanssa sekä Eerik Erikssonin johtajuudesta Hollannissa käydystä mittelöstä. Wiirilinna kertoo myös…

http://81.209.83.96/repository/723/KP_07091973.pdf
Artikkeli piirtää henkilökuvan liikemies Herman Renlundista, joka kaupan alalla saavutti merkittävän omaisuuden ja muisti synnyinkaupunkiaan testamentissaan taide- ja stipendilahjoituksin.

http://81.209.83.96/repository/730/KP_06121974.pdf
Artikkeli kertoo Wilhelm von Schwerinin vaiheista Pohjanmaan rannikolla Suomen sodan aikana.

http://81.209.83.96/repository/734/ganivet.pdf
Artikkeli siteeraa espanjalaisen Angel Gavinetin ajatuksia eurooppalaisten alkoholinkäytöstä.

http://81.209.83.96/repository/767/Kokkola_No_46_1978.pdf
Artikkeli kuvittaa joulun perinteitä 1860-luvun Kokkolassa veljelle kirjoitetun kirjeen myötä.

http://81.209.83.96/repository/778/Kokkola_22111979.pdf
Artikkeli kertoo kokkolalaisen Hongellin merimiesperheen vaiheista: Alma Hongellin mukanaolosta maailman merillä ja lastenhoidon järjestelyistä.

http://81.209.83.96/repository/810/KP_01061981.pdf
Artikkeli kertoo palan kokkolalaisten merikapteenien ja kauppiassukujen henkilöhistoriaa taustanaan häälahjaksi saatu piironki sieltä löytyneen runon kera.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2