Selaa aineistoja (yhteensä 255)

  • Aihe on tarkasti "lapsuus"

Kansanedustaja Janne Sankelo muistelee lapsuutensa jouluja.

Lythyt muistelma kirjoittajan lapsuuden joulunvietosta.

Muistelua lapsuuden joulusta

Avainsanat: ; ;

Lapsuusmuistelma joulusta, jolloin perhe majoitti kulkumiehen.

Svante Oskari Järvelä (synt. 23.2.1915) kertoo tarinoita lapsuudestaan Isojoen Kodesjärvellä.

Jutussa kuvataan Aila Kosolan lapsuutta 1930-luvulla Seinäjoen rautatieläisten kasarmeissa. Kuvissa vanha kasarmirakennus sekä ihmisiä kasarmin pihassa.

Artikkelissa valokuvat: Emma Henriksson, Nurmon ensimmäinen diakonissa, jaValkiavuoren koivukuja.

Elämää Lapualla talvisodan aikana 6-vuotiaan pojan kokemana. Tietoa mm. ulkomaisista Lapualle sijoitetuista vapaaehtoisista sekä pommisuojista.

Kotilieden päätoimittaja kertoo lapsuus- ja nuoruusmuistoistaan 1970-1980-luvun Nurmosta

Kerrottiin Heimo Harjun muistoja sota-aikoina kotoa Töysässä.

Alkusanat: Nyt muistui mieleheni kodin lapsuuteni sauna.

Lyhyessä jutussa Kustaa Harju kertoo äitinsä opetuksista ja siitä, kuinka ne häneen vaikuttivat.

"Aloitin koulutieni vuonna 1955 Töysän aseman kansakoulussa."

Kerrotaan lapsuuden kouluajoista.

Kirjoitus julkaistu myös Kauhavan joulussa 1990. Kirjoittaja muistelee lapsuutensa joulua, koulua ja heinätöitä.

Kirjoittaja muistelee vuotta 1948, jolloin selittämättömät enteet toteutuivat ja kaksi perheenjäsentä menehtyi.

http://81.209.83.96/repository/780/Kokkola_13031980.pdf
Artikkeli kertoo kirjastonhoitaja Annie Hongellin muistelmia lainaten, millaista oli lapsuus ja nuoruus Kokkolassa. Lisäksi Annie Hongellin persoonaa ja elämää muistelevat työtoverit, Alma Hongellin kasvattitytär sekä pietarsaarelainen kirjailija.

Artikkeli kertoo isojokisen Terttu Rentolan lapsuuden koulun kuusijuhlista.

Alkusanat: Vielä vanhana kulkea saahan.

Runon alkusanat: Usein jouluna ajatus lapsuuden jouluihin siirtyy.

Kirjoittaja kertoo lapsuutensa joulusta.

Lapsuusmuistoja 1940-luvun Lapualta naapuruston poikien kanssa tehdyistä asioista, kuten rekikyydeistä. Tietoa liikenteestä Lapualla 1940-luvulla
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2