Selaa aineistoja (yhteensä 862)

  • Aihe on tarkasti "muistelmat"

Artikkelissa kuva: Yrjänä Katajamäki emäntineen. Kuva kiertokoulunpitovuosien ajoilta.

Kirjoittaja on jäänyt Nurmon kunnan vanhustyönjohtajan työstä eläkkeelle kesällä 2001. Kirjoituksessa hän muistelee Nurmon vanhainkodin eri vaiheita. Artikkelissa on kuva Nurmon vanhainkodista alkuperäisessä asussaan sekä johtajien "vahdinvaihdosta" …

Artikkelissa kuva: ;unakukkulalle johtava Vaskisavotan tie. Kuvattu 12.3.-43

Yrjö Itäsalmi muistelee lapsuutensa ensimmäistä matkaansa

89-vuotias Reino Viitala kertoo Olavi Viitalalle talvisodasta ja vastaa kysymyksiin: Miten sotaan lähdettiin, ja miltä tuntui jättää vaimo ja kolme pientä lasta? Miten sota kulki hänen osaltaan? Olisiko rauha ollut ostettavissa alueluovutuksilla?…

Kirjoittaja muistelee vanhempiaan Siiri ja Tuomas Läntistä sekä vuonna 1954 aloittamaansa oppikoulua.

Artikkeli kertoo entisajan elämänmenosta, mm. vapaa-ajan vietosta, kädentaidoista ja maatilojen koneistumisesta.

Ahti Hautasen muistelmia kirjoittanut ylös tyttärentytär Tiina Huttunen Savitaipaleelta.

Kirjoittaja muistelee työtään urheilutoimittajana Vaasa-lehdessä, jossa hän kirjoitti 1970- ja 1980-luvuilla.

Facebook-ryhmän keskusteluista poimittuja juttuja Alavudesta ennen ja nyt.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2