Porstua-verkkopalvelu

Selaa aineistoja (yhteensä 60)

  • Aihe on tarkasti "paikannimet"

Kurikan Nenättömänkylä on nykyiseltä nimeltään Panttila

Kirjoituksessa kerrotaan Nurmon Prunttikivenmäestä, joka sijaitsee Kotanevan reunalla. Prunttikivi on iso kivi, jossa on ikään kuin porattu syvä kolo. Prunttikivenlakso ja Prunttikivensaari mainitaan jo vuoden 1757 kartassa, josta on kuva myös…

Asiasanat: paikannimet, alueet, Nurmo, kivet

Seinäjoen, Nurmon ja Ylistaron kuntaliitoksen vuoksi uusia teiden nimiä tarvittiin noin 30 tielle Nurmoon. Uusien nimien keksimisessä on käytetty apuna mm. Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen paikannimikokoelmaa. Artikkelissa on lueteltu…

Kirjoittaja pohtii Nurmoa paikannimenä sekä sijapäätteitä paikannimien yhteydessä (Nurmossa - Lapualla). Artikkelissa on mukana summittainen kartta tulee ja menee -sanojen murteellisista muodoista.

Konivuoren nimen historiaa.

Asiasanat: paikannimet, Nurmo

Kirjoituksessa käsitellään nurmolaisia sukuja ja paikannimiä. Artikkelissa on myös kaksi valokuvaa: Isokosken (Isoveneskosken) taloryhmä 1930-luvulta ja toisessa kuvassa tarkemmin luttirakennus.

Ennen 1940-lukua Solanon alueella oli ns. pehkutehtaan toimintaa.

Mykänristi on ikivanhaan käppyrämäntyyn kiinnitetty puuristi. Sen alapuolella on taulu jossa on heikosti erotettavissa kirjoitusta ja vuosiluku 1801. Mykänristi ja Mykkäkalliot sijaitsevat Syrjänmäen loukon tienoilla Nurmossa. Kerrotaan,…

Haastattelut on nauhoittanut professori Erkki Ala-Könni kesällä 1967. Nauhalta ym. lähteistä muistelut on koonnut V. J. Talvitie.

Artikkelissa on kuva männystä, johon on kiinnitetty risti ja taulu.