Selaa aineistoja (yhteensä 245)

  • Aihe on tarkasti "sota-aika"

Kuvaus Jaakko Lassilan lapsuudesta Kauhavalla sekä myöhemmästä elämästä Helsingissä.

Tekstissä kerrotaan kansanhuollon historiasta sen erilaisine vaiheineen, joka takasi kansalaisille yhteiskunnan turvaverkkoa. Kuvissa Suomen huollon varasto sekä talvisodan lopulla jaettuja Vapaan huollon välineitä.

Lyhyessä artikkelissa kerrotaan, kuinka nuoriso tapasi kokoontua riiheen leikkimään piirileikkejä.

Syntymäkotini seinässä olevat laatat, jossa lukee eri kielillä:
"tähän taloon oli majoitettuna saksalaisten Kartoffelkellerin työnjohtajia ja sotilaita", kiinnostavat turisteja.

Kirkon rooli talvisodan aikana

Kerrottiin Heimo Harjun muistoja sota-aikoina kotoa Töysässä.

Kerrotaan kotirintaman ponnistuksista ruuantuottajien puolesta ja miten heitä palkittiin.

Erkki Koivisto muistelee tanssikieltojen aikaa, jolloin koulussa järjestettiin kavereiden kanssa salaa omia tansseja.

Kirjoituksessa muistellaan nuorta naista, jonka hautajaispäivä oli vuonna 1944 heinäkuussa valkoisten ruusujen aikaan. Sivulla on kaksi valokuvaa: Nuori nainen, jonka kuvaan on kirjoitettu "Maiju Heikkilä" sekä rautainen hautaristi hautausmaalta.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2