Selaa aineistoja (yhteensä 186)

  • Julkistamisajankohta on tarkasti "1995"

Artikkelissa on kaksi valokuvaa: Aution mylly (vanha kuva) ja Nurmonjoki Martikkalan sillalta kuvattuna (uusi kuva).

Artikkelissa on valokuvat golfkentältä ja Isokoskentien varren kivipyykeistä.

Nurmossa on valmistunut selvitys erityisistä luontokohteista. Listalla on kuusikymmentä kohdetta. Artikkelissa on kuva Kalistajan kielestä, joka sijaitsee Pentinvuoren metsäautotien varressa Kalistajan kukkuloilla.

Artikkelissa kerrotaan Nurmon museotalon eli Yli/Mäki-Tepon talon vaiheista. Mukana on Seppo Raskun valokuva museorakennuksen eteläpäästä löytyneestä vuosiluvusta 1796.

Artikkelissa pohditaan Paukanevan hyödyntämistä matkailun kannalta ja kerrotaan hieman alueen historiasta. Mukana on kaksi kuvaa pitkospuilta ja Paukanevalta yleensä.

Joulutarina pikkutontusta. Kaikki tontut olivat seitsemänjouluisiksi asti pikkutonttuja, ja kahdeksantena joulunaan jokainen sai päättää, minkälaiseksi tontuksi halusi ruveta.

Muisteluja Nurmon Ylijoen kylän Kimpimäen, Puntasen ja Kohtamäen talojen miehistä.

Mari Juvonen o.s. Paavilainen oli tullut 11-vuotiaana yksin Norjasta Suomeen. Hän meni Etelä-Suomeen erään kenraalin kartanoon avuksi. "Kenraalska" oleskeli myös Venäjällä ja Mari kävi koulua Pietarissa. Mari tapasi vanhempana Matti Juvosen Suomessa…

Artikkelissa kartoitetaan Nurmon Jymyn historiaa. Tekstin lisäksi on useita valokuvia nykyisistä ja menneistä urheilijoista.

Artikkelissa muistellaan Nurmon Jymyn pelimatkoja Helsinkiin 1950-luvulla. Mukana kaksi valokuvaa pesäpalloilijoista pelissä ja Hesperiassa.

Matkakertomus Hyllykallion koulun opettajien ystävyyskouluvierailusta Aluveren koululle ja Nurmon Pelimannien matkasta Sõmeruun. Artikkelissa on yhteiskuvat Aluveren ja Hyllykallion koulun opettajista sekä Nurmon Pelimanneista Sõmerussa.

Artikkelissa kerrotaan Nurmon kirkon kalustosta. Sivulla on valokuva: Kirkon varastoa siivoamassa Liisa Kangas, Aila Yli-Hakola, Eila Saari ja Marja-Leena Autio.

Anomuskirjeen lisäksi artikkelissa on toisella sivulla pappilan puistosuunnitelmapiirustus.

Kaksi valokuvaa Nurmon pappilasta, toinen vanha ja toinen uusi. Pappilan vanhasta saunasta kerrotaan sivulla kummitusjuttu.

Vanhin täkänä Nurmossa vuodelta 1855 on kudottu J. Snellman -nimiselle henkilölle Oulussa. Täkänä on kulkenut perintönä suvussa ruustinna Margareta Elonheimolle (o.s. Snellman). Artikkelissa kerrotaan lyhyesti täkänöistä ja sivulla on myös valokuva:…

Artikkeli on lyhennelmä MTK-Nurmon 50-vuotishistoriikista. Mukana on valokuva: Nurmon Maataloustuottajain ansioviirien saajat: Gustav Sandelin, Arvi Saarimäki, Viljo Isosaari, Väinö Martikkala, Paavo Niemistö, Jussi Yli-Penttilä ja Veikko Teppo.

Paukanevalla sijaitsee keväällä 1918 teloitettujen punavankien muistoksi vuonna 1978 pystytetty muistomerkki. Artikkelissa on myös Niilo Lepänhaaran muisteluita syksyltä 1944. Artikkelissa on valokuvat muistomerkistä ja Nurmon hautausmaalla…

Metsäpirtin kirkonkylästä saapui evakkoon Nurmon Louon kartanon maille mm. Pekka Paussu. Artikkelissa kerrotaan Metsäpirtistä enemmänkin. Valokuvat: Metsäpirtin kirkko, karjalaista esineistöä esillä Nurmon museolla, Hilja Paussu Laatokan rannalla,…

Joululehden pääkirjoitus.

Seurakunnan tervehdys joululehdessä

Nurmon Lions Clubin presidentin tervehdys joululehdessä.

Artikkelissa kerrotaan Kuorasjärvellä pidetystä partiolippukunnan kesäleiristä. Mukana on valokuva leiriläisitä.

Kaksi valokuvaa vanhan nurmolaisen elämänmenon esittelystä. Toisessa on kuvaelma Nurmon pitäjän synnystä, toisessa karstausta ja kehräystä museolla järjestetyssä tapahtumassa.

Runon alkusanat: Vieno hipaisu, kuului ääni / - ymmälle jäin.

Kirjoittaja kertoo saamastaan tehtävästä käsikirjoittaa Nurmon museolle tulevan kesän kuvaelma otsikon aiheesta.

Valokuva: kesällä 1995 joukko Äyräpään taistelussa 5.3.1940 olleita nurmolaisia kävi laskemassa havuseppeleen Äyräpään kirkkomäen muistopaadelle. Kuvassa ovat: Eero Martikkala, Hannes Yli-Soini, Toivo Hietala ja Aate Soini.

Kirjoittaja toimi Seinäjoen-Nurmon kaupunkikortin projektiryhmän puheenjohtajana.

Kolme valokuvaa kuvateksteineen Hyllykallion eritasoliittymän vihkiäisjuhlasta 24.10.1995.

Runon alkusanat: Olen odottanut sinua, / hentoinen.

Nurmon Jymy pyysi 70-v. juhlavuotensa merkeissä nurmolaisilta koululaisilta kirjoituksia siitä, mitä mieltä he ovat Nurmon Jymystä tai mitä Nurmon Jymy on heille antanut. Tämä kirjoitus on kuudennen luokan oppilaalta.

Nurmon Jymy pyysi 70-v. juhlavuotensa yhteydessä nurmolaisilta koululaisilta kirjoituksia siitä, mitä mieltä he ovat Nurmon Jymystä tai mitä Nurmon Jymy on antanut heille.

Neljä valokuvaa kuvateksteineen kirkkokuoron kvartettien ja Kouran nuorisoseuran näyttelijöiden matkasta Alstahaugiin.

Valokuva-aukeama kuvateksteineen Nurmon tapahtumista vuoden 1995 varrelta: Kulttuurikellon saanut Olavi Latikka, työpajakokeiluja kouluilla, ystävyyskunta Somerun kansantanssiryhmä esiintymässä.

Valokuvia.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2