Selaa aineistoja (yhteensä 153)

  • Julkistamisajankohta on tarkasti "2002-12-24"

Tilastoja ja päätapahtumat vuodelta 2002: väestö, yritykset, opetus- ja kulttuuritoimi, sosiaalitoimi, tekninentoimi ja talous.

Kolmannet Töpinät olivat samalla 20. Töysä-päivät. Kulttuuri-, markkina- ja urheilutapahtuma

Eläkeliiton Töysän yhd. ja srk:n järjestämät kylvö- ja sadonkorjuu tapahtumat vanhojen työtapojen mukaisesti. Tauno Järvisen tekstin pohjalta muokannut toimituskunta.

Alkusanat: Lumihiutaleet hiljaa leijailee aattoilta meitä kun lähenee.

Avainsanat:

Kirjoitus perustuu Saima Katajamäen muistiinpanoihin ja haastatteluun. Os. Malmberg, Saima syntyi Töysässä 1907, muistelee joulun viettotapoja sekä jouluruokien valmistusta.

Vuonna 1990 paljastettiin Tuurissa talvisotaan lähteineiden töysäläisten muistokivi. Kuvaus muistokivestä sekä valokuva

Alkusanat: Kato isi perhosia suu hämmästyksestä suurena sanaili kaksivuotiaani

Avainsanat:

Aho kirjoittanut 8.1.1917, lehteen toimittaneet Oiva Haapakangas sekä 'Hn'

Alkusanat: Niin muuttuu aika vuosien mennen, mikään ei enää ole niin kuin ennen.

Avainsanat:

Ympyrä sulkeutuu -konsertti Tuurin NS:lla 18.5.02. Teksti julkaistu myös Helsingin eteläpohjalaiset ry:n Plari-lehdessä

Eläkeliiton Töysän yhdistyksen hallinnoima hanke, jonka turvin rakennetaan asuntoalue kaupungista maalle muuttoa suunnitteleville senioreille

Alkusanat: Tuhannen laulua kuusta jo varmaan tehty on, ja laulettu on puusta ja tehty oodi auringon.

Avainsanat:

Alkusanat: Nojatuolimatkat on matkojani mun, jään muita matkoja vaille.

Avainsanat:

Ensimmäisessä otsikossa painovirhe. Yhdistyksen kuluneen vuoden toimintaa ja tapahtumia.

Valokuvakooste toukosiunaustapahtuman työvaiheista

Kirjailija muistelee ensimmäisen kirjansa syntyä ja julkistamista

Alkusanat: Haihtuvaa on aika. Mitä jälkeen jää?

Avainsanat:

Alkusanat: Kuu hymyilee kun istun kanssasi porraskivellä.

Avainsanat:

Maaliskuussa 2002 Hilda Häkkinen vietti 108-vuotispäiviään

Alkusanat kertosäkeestä: Mä lähden Töysään ja vyötä löysään, otan viikonlopun rennommin

Avainsanat: ;

Alkusanat: Toivo on ainut mikä mua kantaa siihen luotan kuin kallioon.

Avainsanat:

Avainsanat:

Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2