Selaa aineistoja (yhteensä 71)

  • Porstua-luokka on tarkasti "Opiskelu"

Juhani Heikkilän pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan paloviinanvalmistukseen ja -myyntiin kohdistuvan normiston ja kontrollin tiukentamista sekä vuoden 1865 kotitarvepolton lakkauttaneen asetuksen täytääntöönpanoa ja vastaanottoa suhteellisen…

Artikkelissa neljä valokuvaa: Timo Keskinen on ollut mukana aivan ensimmäiseltä luokalta lähtien. Kaksikymmentä vuotta sitten mm. "Persialaisella torilla" oli soittajien ohjelmistossa. Ensimmäinen nuorten yhtye noin 10 vuotta sitten. Nuorimmat…

Valokuvassa kuvateksteineen yläasteen lisätilojen rakentaminen.

Aukeamalla neljä valokuvaa elokuussa 1998 käyttöön otetusta Tanelinrannan koulusta ja sen oppilaista.

Artikkelissa valokuvat kirjoittajasta sekä Kouran hitsaus- ja metallityöpiiristä opiston alkuvuosilta.

Jutussa kerrotaan Kortesjärven Fräntilän koulun perustaminen, toiminta ja lopettaminen.

Artikkelissa on kolme valokuvaa: Hyllykallion kaikki oppilaat ja henkilökunta, 20-vuotisjuhlassa kukitetut työntekijät sekä avoimien ovien päivässä kouluun tutustuneet vanhemmat.

Artikkeli kertoo viiden ähtäriläispojan lähdöstä opintielle Vaasan triviaalikouluun 1700-luvulla

Yhdysvaltaisen Diana Dickasonin haastattelu. Hän opiskelee Lapuan lukiossa paikallisten rotaryjen stipendiaattina.

Kirjoittaja kertoo väitöskirjansa tuloksista.

Lapuan Emäntäkoulun oppilaat kertovat emäntäkoulun merkityksestä heidän tulevaisuudensuunnitelmiinsa.

Lapuan emäntäkoulun historiaa. Artikkeli perustuu kirjoittajan teokseen Tulevaisuuden juuret - 100 vuotta kotitalousopetusta Lapualla. Myös kaksi valokuvaa emäntäkoulun pihapiiristä 1920-luvulla.

Tiedote Härmän Lukion Tukisäätiön perustamisesta ja sen toiminnan tarkoituksesta

Artikkelissa kuva Hyllykallion oppilaista koulun pihalla ja kuvateksti: Hyllykallion koulussa on tällä hetkellä 325 oppilasta.

Kuulumisia Hyllykallion koulusta ja koululaisten piirustuksia.

Syyskuussa 1963 aloitti Isojoella oma keskikoulu. Artikkelissa kolme naista kertoo muistoja kouluajasta ja luokkatapaamisesta 50 vuoden jälkeen.

Muutosten aika Isonkyrön yhteiskoulussa

Avainsanat: ;

Artikkeli kertoo Joupin koulun historiasta . Joupin koulu aloitti toimintansa August Hakolan talossa 23.8.1920 samassa talossa, jossa Seinäjoen ensimmäinen koulu oli aloittanut toimintansa vuonna 1871.

Artikkelissa kerrotaan Seinäjoen kansalaisopiston Nurmon osaston toiminnasta. Leena Kähkönen kertoo omasta nypläysharrastuksestaan.

Artikkeli Lapuan kansalaisopiston historiasta ja kuluvan vuoden kuulumisista.

Seinäjoen lyseon kielten opetuksesta.

10.10. 2002 vietettiin täysin saneeratun ja osittain laajennetun kirkonkylän koulun vihkiäisjuhla. Artikkelissa kerrotaan juhlan kulusta. Mukana on useita valokuvia juhlan esityksistä.

Artikkelissa kerrotaan koulun juhlasta, rakennukseen vuosien myötä tehdyistä korjauksista ja muutoksista sekä pitkäaikaisista opettajista. Neljä valokuvaa rakennuksista ja juhlasta.

Knuuttilan ala-aste laajeni yhden luokan verran, kun siirtokelpoinen opetustila aputiloineen rakennettiin erillisenä koulun pihapiiriin. Artikkelissa neljä valokuvaa: koulu ulkoapäin, 3.-4.-luokkalaisia kirjasto-tietokoneluokassa, yläluokkalaiset…

Kuvaus opettajan työstä koronaepidemian aikana keväällä 2020

Artikkelissa kerrotaan Kortesjärven ensimmäisen kansakoulun perustamisvaiheista. Artikkeli perustuu Martti Pajalan kirjoittamaan, vuonna 1954 julkaistuun lehtijuttuun.

Juhlapuhe Myllymäen ala-asteen 120-vuotisjuhlassa

Alahärmän koululaitoksen toiminnan aloittaminen Juho Kustaa Birckin muistelemana. Artikkelissa kerrotaan myös Juha Kustaa Birckin kovasta ja köyhästä lapsuudesta.

Kaksi valokuvaa kuvateksteineen Nurmon yläasteen saneerauksesta.

Muistelua koulunkäynnistä 1910-luvulla Valkiavuoren koulussa. Artikkelissa on kaksi valokuvaa: kirkonkylän kansakoulun ensimmäinen koulurakennus, joka purettiin v. 1955 ja Kapelan mylly Nurmonjoen varrella.

Kouran koulua on uusittu ahkerasti 2000-luvun alkuvuosina. Seinät on maalattu ja kalustoa uusittu. On saatu neuvolatilat ja uusi katto. Koululle on rakennettu laavu. Viimeisimpänä on toteutettu ulkovuoraus ja putkityöt sekä kellarikerroksen…

Kuulumisia Kouran koululta. Sisältää lasten piirustuksia sekä seuraavat pienet tarinat ja runot: Sini ja Mariel: Pyörivät roskalaatikot, Jasu: Oli kakku, Sini: Puu, Lauri: Talventuuli metsää hakkaa, Lenni A: Olipa kerran rakki, Tommi: Pertin päivä,…

Pekka Kakkurin koulumuistoja on julkaistu aikaisemmin Koulumuistojen kirjoissa. Näistä kirjoista on aineistoa valikoitu ja lyhennetty tätä juttua varten.

Kirjoittaja kuvaa, mitä kuljetusten logistiikalla tarkoitetaan ja kertoo vuonna 2019 Jyväskylän yliopistossa hyväksytystä väitöskirjastaan Kohti kuljetusten optimointijärjestelmien automatisoitua käyttöönottoa.

Artikkelissa kerrotaan Järvilakeuden kansalaisopiston toiminnasta.

Artikkelissa esitellään Järvilakeuden kansalaisopiston toimintaa ja kurssitarjontaa. Artikkelissa lisäksi kaksi opiskelijaesittelyä: Marko Hippi sekä Carita Koskenmäki.

Artikkelissa kuva: Äidinkielen tunti meneillään Nurmon uudessa lukiossa.

Aiemmin Seinäjoen lyseoseuran Jälkikaikuja-julkaisussa vuonna 2002 julkaistu essee hieman lyhennettynä.

Artikkelissa on valokuva tapahtumasta.

Artikkeli kertoo koulun perustamisesta Ähtärin Myllymäellä

Nurmon Viitalankylän koulu täytti sata vuotta 2007 lokakuussa. Kirjoituksessa kerrotaan koulun historiasta ja 100-vuotisjuhlasta.

Nurmon yläasteella toimii nuorisopalveluiden ylläpitämä välituntikahvila.

Artikkelissa valokuvat piirustuksia katselevista rakennuslautakunnan jäsenistä sekä lukiolaisista lukion pihalla.

Kauhavan Yhteiskoulun historiaa
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2