Selaa aineistoja (yhteensä 79)

  • Porstua-alaluokka on tarkasti "muut lajit"

Artikkelissa valokuvat Matti Saarikoskesta painivuosilta ja eläkevuosilta.

Untamalassa järjestettiin elokuussa -91 suunnistuksen testikilpailu, joka on ollut suurin suunnistustapahtuma Ylistarossa.

Valokuvassa vuoden aikana Suomen mestaruuden voittaneet painijat Kimi-Jussi Nurmela, Juha Ahokas ja Rami Hietaniemi.

Artikkeli kertoo Isojoen Möykyn kylässä järjestetystä 24-tunnin hiihdosta. Joukkueita oli 18.

1970- ja 1980-lukujen huippuhiihtäjä lahjoitti palkintonsa synnyinkunnalleen Isojoelle. Lahjoituskokoelmassa on noin 900 palkintoa.

Suupohjan Sanomissa 30.10.2003 alunperin ilmestynyt artikkeli isojokisesta Tiipiöstä ja hevosesta nimeltään Mr Victor.

Hermanni Pihlajamäki (s. 1903) saavutti Euroopan mestaruuden, olympiakullan, olympiapronssin sekä mitaleita EM- ja SM-kisoista. Marraskuussa 2003 tuli 100 vuotta hänen syntymästään. Lyhyessä artikkelissa on myös valokuva kukkalaitteen laskusta hänen…

Ravihevoset ja hevosurheilu Ala-Rantalassa

Artikkelissa kerrotaan Isojoelta kotoisin olevasta Petra Niemenmaasta, joka pelaa salibandyä

Artikkeli on lista palkituista kuvan kera.

Artikkelissa kerrotaan Isojen suunnistusjoukkueen osallistumisesta Jukolan viestiin.

Artikkelissa kerrotaan kolmen valmentajan (Pentti Järvenpää, Ilpo Kaukoranta, Reijo Jokela) yllätystapaamisesta Erfurtissa, Saksassa, nuorten EM-kilpailuissa.

Isojoen urheilijoiden ampujien vuodean 2001 SM-mitalistit palkittiin. Artikkelissa lista palkituista.

Artikkeli kertoo Kauhavalla vuonna 1967 järjestetyistä MM-ampumahiihtokatsastuksista ja niiden järjestelyistä.

Artikkeli kertoo Kauhavan raviradalla järjestetyistä poniraveista.

Artikkelissa kuva painin SM-voittajasta Harri Haapalasta.

Artikkelissa valokuvat lentopallotytöistä, jääkiekon D-junioreista, voimistelijatytöistä ja hiihtäjälapsista Juha Miedon kanssa kuvattuina.

Nurmon Haalinmäkeen valmistui kesällä 2003 hyppyrimäki Alapää-seuran talkootyönä. Lyhyessä artikkelissa on kaksi kuvaa mäestä.

Artikkelissa kartoitetaan Nurmon Jymyn historiaa. Tekstin lisäksi on useita valokuvia nykyisistä ja menneistä urheilijoista.

Artikkelissa on neljä valokuvaa: Nurmon Jymyn edustajia kisamarssilla Helsingin kadulla, Nurmon Jymyn voimistelijain maskotti "Hilma-mato" tyttöjen käsivarsilla, nurmolaisia odottelemassa Suurkisajuhlan alkua Helsingin stadionin vieressä ja Nurmon…

Vuoden 2020 suunnistuskauden kuvaus.

Nurmon Hyllykalliolta kotoisin olevalla 15-vuotiaalla Petri Suvannolla on tavoitteena ajaa lähitulevaisuudessa Formula ykkösissä. Petri on kiertänyt karting-kilpailuissa Suomessa ja Euroopassa jo 10 vuotta. Paikka italialaisessa tehdastiimissä on…

Artikkeli kertoo Ähtäri golfkentän rakennusvaiheista

Kirjoittaja muistelee nuoruutensa talviliikuntaharrastuksia Keski-Nurmon Perkiönpäänkylällä 1950-luvulla.

Kirjoittajan muistelma nuorena rakentamastaan kiikusta ja lehmihakaan perustamastaan urheilukentästä. Kiikusta tuli suosittu kohtauspaikka nuorille. Sis. kuvan kiikusta ja kirjoittajasta pyörähtämässä sen ympäri.

Kirjoituksessa muistellaan niin itse painikämppää kuin kämpällä painivalmennuksensa saaneita painijoitakin. Valokuvat: painikämppä Arto Istolahden muistikuvan mukaan piirrettynä, Väinö Knuuttila, Pentti Knuuttila, Martti Knuuttila, Lauri Prusti,…

Kirjoittaja muistelee nurmolaista painimestaria Kyösti Luukkoa ja etenkin radiolähetystä Los Angelesin olympialaisista 1932.

Kortesjärven naiset voittivat Kurikan Mietaalla Etelä-Pohjanmaan Maakuntaviestin voiton hiihdossa.

1950-luvun puolivälissä kirkonkylän lasten talvinen suurtapahtuma oli Santerin hiihdot, joissa jokainen sai palkinnon.

http://81.209.83.96/repository/638/Presidentti_kekkosen_hiihto.pdf
Artikkelissa kerrotaan presidentti Urho Kekkosen osallistumisesta jokavuotiseen Lakeuden Hiihto -tapahtumaan v. 1958.

Artikkelissa kerrotaan syksyisestä kimppakävelystä Isojoella

Lauhan laturetki sai alkunsa 1960-luvulla. Myöhemmin tästä muodostui jokavuotinen perinne Isojoella, Lauhan hiihto. Suurimmaallaan osallistujia on ollut yli 700.

Artikkelissa kerrotaan kuinka vuoden 2014 Lauhan Hiihdot jouduttiin perumaan lumen puutteen takia.

Jutussa kerrotaan Seinäjoen lennokkikerho RC-AirClubin toiminnasta ja sen järjestämistä radio-ohjattavien malli- ja taitolennokkien SM-osakilpailuista.

Artikkelissa valokuvia urheilijoista ja joukkueista: keihäänheittäjät Hannu Kangas ja Marko Olli, Jymyn pesäpallon I-joukkue, E-pojat, B-pojat sekä Hopeasompa-pronssimitalisti Ari Saarikoski.

Jouko Salomäestä kertovassa artikkelissa on myös valokuva Joukosta painiasussa. Kuvatekstissä mainitaan sarja 74 kg.

Reportaasi Ilmajoella pidetyn hiihdon miesten maakuntaviestin kulusta. Mukana kuva joukkueen jäsenistä huoltajan ja joukkueenjohtajan kanssa.

Ylihärmäläiset vauhdissa autourheilussa

Artikkelissa tekstin lisäksi neljä valokuvaa: Kouran voimistelijoita, jääkiekkoilijoita, naislentopalloilijoita ja pesäpallon B-pojat.

Kirjoituksessa muistellaan vuoden 1952 maakuntaviestin voittoa ja voittanutta Nurmon joukkuetta. Artikkelissa on myös valokuva kyseisestä viestijoukkueesta Matti Valkaman ja Eeva Katajiston häissä.

Artikkelissa valokuva Lenni Viitalasta painiasussa mitali kaulassaan.

Artikkelissa kerrotaan Kustaa Pihlajamäen patsaasta (Töölön Kisahalli, Helsinki), Wäinö Aaltosen tekemästä patsaasta (Tampereen Hämeensilta) ja Nurmon valtakunnallisesta painijapatsaasta. Painija Kyösti Luukko on ollut mallina Hämeensillan patsaille,…
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2