Misin evakkopojasta härmäläiseksi

Kuvaus

Veijo Holapan elämä käydään läpi lapsuudesta vanhuuteen, Venejärven Misin kylästä Kolarin kautta Härmään. Aluksi kerrotaan, kun koulusta oli lähetetty kotiin ja sieltä oli sitten lähdetty evakkoon äidin, isän, kahden siskon, veljen ja isoisän kanssa kohti pohjois-Ruotsia, jonne kaikki misiläiset oli sijoitettu.
Marraskuussa ennen joulua he pääsivät palaamaan kotiseudulleen. Sen jälkeen seurasi kodin ja muiden rakennusten uudisrakentaminen. Isoisän kuolema sodan jälkeen kosketti Veijo-poikaa, koska oli ollut läheinen hänen kanssaan. Isoisä menehtyi, kun oli lähtenyt katsomaan kolmea sotilasta, jotka olivat hevoskärryille keränneen rautaromua tienvarsilta poisvietäväksi ja kun romujen joukossa olleet ammukset räjähtäneet. Aikuisena Veijo suoritti kuorma-auton ammattiajokorttikokeen, jonka jälkeen hän sai liikenneluvan ja ryhtyi taksinkuljettajaksi. Myöhemmin hän tapasi alahärmäläisen Kyllikki Pukkilan, jonka kanssa hän perusti perheen. Kyllikin työn loputtua Kolarissa, perhe muuttu Alahärmään.

Tekijä

Julkaisija

Julkistamisajankohta

Kieli

YKL

YKL-kuvaus

Lehden nimi

Lehden numero

1

Sivunumerot

46-51

Porstua-luokka

Porstua-alaluokka

Viittaus

Pukkila, Pekka. Misin evakkopojasta härmäläiseksi. Porstua-verkkopalvelu, viitattu 28.3.2024.
<https://porstuakirjastot.fi/items/show/81201>

Koneluettavat metatiedot