Selaa aineistoja (yhteensä 278)

  • Julkaisija on tarkasti "Kauhava-Seura "

Alkusanat: Jos joulukuusen koristella voisin

Kauhavan kunnan verokalenterin 1957 mukaan lueteltuna siinä mainitut kauhavalaiset yritykset vuodelta 1956.

Alkusanat: Auta eläkeläisiä elämään kunniallinen loppusuora

Luettelo 1950-luvulla Kauhavalla piirustuskilpailuun osallistuneista sekä kolme kuvaa kilpailun piirustuksista.

Kuvaus sekä muistelmia ja kuvia lento-onnettomuudesta Kauhavan Ylikylässä v. 1944.

Murteella kirjoitettu muistelma saattomatkasta lentokoneella.

Olli Niemisen muistelu Kauhavan Lentosotakoulun varuskunta-alueella asuneiden perheiden lapsien leikeistä. Artikkeli sisältää kuvia alueelta ja mm. pyhäkoulukuvan 40-luvun lopusta.

Rosanna Mikkonen puhui nuorten edustajana Talvisodan päättymisjuhlassa 13.3.2020.

Heikki Hultin puhe Talvisodan päättymisen 80-vuotisjuhlassa 13.3.2020.

Alkusanat: Äiti jälleen riisipuuroansa

Artikkeli Valto Norrbackasta, sisältää myös kuvia ja maalauksen aiheesta.

Artikkelissa kerrotaan Kantolan kylästä valmisteilla olevasta historiikista. Oheisena artikkelissa Joulujuhla -niminen ote historiikin aineistosta.

Kertojan lapsuudenmuistelma syntymäpäivälahjaksi saadusta pukukankaasta.

Kuva rippikoulutytöistä keväällä 1949 ja lyhyt selostus Kauhavan seurakunnan rippikouluista 1940- ja 1950-luvuilla.

Artikkelissa kuvina ohjeet erilaisiin joulutorttuihin ja jouluisen jogurttikakun leivontaohje.

Kirjoittaja muistelee karhuhavaintoja Kauhavalla 80-luvulla

Ossi Kamppinen on tutkinut amerikansuomalaisten sosialistien hankkeita 1920-luvulla, joissa he pyrkivät hankkimaan maanviljelysosuuskunnan lukuun maata Neuvostoliitosta ja lähtemään työläisten uuteen isänmaahan asumaan ja rakentamaan…

jouluruno

jouluruno

Artikkelissa kerrotaan Kauhavan Hahtomaan Syrjälä-nimisen talon Isak ja Maria Syrjälästä sekä heidän jälkeläisistään täällä Suomessa ja Amerikassa.

Valokuva esittää Kauhavan yhteiskoulun vanhaa osaa ns. Puupäätä, joka on valmistunut 1926. Koulun vieressä oleva rakennus on Kansallis-Osake-Pankki joka toimi siinä vuosina 1929-1973. Se tuhoutui tulipalossa kesällä 1973.

Antti Virrankoski (1881-1949) muistelee Ville Syrjälälle kirjeessään lapsuuden aikaisia kolttosia 1800-luvun lopulta.

Postikortin kuva esittää alajoen maisemaa Kauhavan Alakylästä. Siinä on idyllinen maisema lato etualalla ja sen takana seivästetyt heinäseipäät.

Artikkelissa kerrotaan voimailija Viljami Hautaviidasta, joka veti hampaillaan vesitasoa ja taivutti hampaillaan hevosenkenkää.

Monologissa lehmä kertoo elinkaartaan.

9-luokkalainen Lauri Hemminki kirjoittaa Suomen maatalouden huonoista ja hyvistä puolista ja pohtii maatalouden jatkuvuutta.

Kuvin esitelty osuuspankin talon purkaminen Kauhavan Lauttamuksessa. Sekä uuden ABC-marketin valmistuminen Kauhavan sisääntulotien viereen,

Olavi Koivisto kertoo nuoruudestaan kuinka oli vuoden Ruotsissa oltuaan tullut takaisin Suomeen ja aloittanut opiskelun Lapuan ammattikoulussa. Ammattikouluaikoina oli harrastettu paljon liikunnan eri muotoja ja kilpailtu, jossa oli tullut hyviä…

Taru Aro os. Pihlajamäki kertoo opiskelustaan ja elämästään Kauhavan lukion jälkeen. Hammaslääkäriksi valmistumiseksi ja sen jälkeisistä työpaikoista.

Kuvin kerrottu kun Kauhava-seura aloitti Kosolanmäen museoalueen puiston raivaus- ja siistimistyön.

Antti Kurvinen kertoo juhlapuheestaan Kalan Torpalla juhannuksena 2019, jossa hän ensin esitteli 1800-luvun elämää, kirkko, työnteko ja pahanteko. Ja kuinka juhannuksena 1881 viisi lyseolaispoikaa oli perustanut ensimmäisen nuorisoseuran Kauhavalle…

Kuvin kerrottu Kalan torpan juhannusjuhlat.

Artikkelissa kerrotaan Kauhava-Seuran toiminnasta ja rahoituksesta, kerrotaan myös tämän hetken hallituksen jäsenet.

Artikkelissa kerrotaan Annika Puro-Ahosta, nuoresta kauhavalaisesta yrittäjästä joka on kiinnostunut koruista ja niiden maahantuonnista. Annikalla on 2 yritystä, toinen Hopea-Puro Oy, tuo koruja euroopasta ja aasiasta sekä toinen yritys, Tehos Oy …

Artikkelissa esitellään uudet Tuulia designin tilat ja kerrotaan toiminnasta.

Satu Hautamäki muistelee kouluaikojen kotitaloustuntuja ja ruoanvalmistusta, erityisesti tuorejuuston ja Lindströmin piffien valmistusta.

Imelletyn perunalaatikon resepti ja valmistusohje.

Anna-Liisa Kirkkomäki kertoo entisaikojen juoluruokien, verimakkaran ja painesyltyn tekemisestä.

Jutussa on monia kuvia Iisakki Järvenpään puukkutehtaan pihalta, jossa on järjestetty joulumarkkinat.

Jouluseikkilu Sokeri-nimisestä Marsusta ja livahti joulupukin mukaan.

Kertomuksessa pohjolan tuntureilla tehdään joululahjoja ja sitten huomataan että raaka-aineet ovatkin lopussa. Joulupukki määrää
kolme tonttua etsimään uusi raaka-aineita ja he saavatkin hommat hoidettua.

Kertomuksessa kerrotaan kuinka Tupu, Hupu ja Lupu odottavat joulua tehden jouluruokia ja sitten kerrotaan lahjatoiveista ja toteutuvatkin.

Pernaan koulun pihalta oli linja-autokuljetus Kohtamäen broileritilalle josta alkoi jouluvaellus Rintanenän laavulle. Kohtamäen pihalla ja laavulla oli runsaasti oheistoimintaa. Tapahtuman tuotto käytetään alakylän kyläareenen remonttikuluihin.

Yrjö Korpela on kirjoittanut kirjeen Kauhavalle kotiväelleen Australiasta ja jokainen sana kirjeessä alkaa K-kirjaimella.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2