Selaa aineistoja (yhteensä 121)

  • Julkaisija on tarkasti "Kyösti Vilkuna -seura"

Lapsuus- ja nuoruusmuistoja Lapualla vietetyistä jouluista ja joululahjoista 1960-luvulla.

Lapsuusmuistoja pula- ja sota-ajan jouluista.

Lyhyt kirjoitus rintama-Lottien työstä talvi- ja jatkosodan aikana.

Artikkeli 14.7. vietettävän Lapuan Päivän viettämisestä ja suhtautumisesta siihen eri aikoina. Perustuu tekijän pro graduun. Sis. tietoa esim. Kiviristin hankkimisen vaiheista sekä valokuvat siitä ja kansalaissodan muistopatsaasta. Tekijän nimi nyk.…

Kolme runoa, aiheina vuodenajat, syksy ja pahojen asioiden tapahtuminen ihmisille. Myös kolme tekijän piirrosta.

Artikkeli v. 2001 pesäpallon naisten Suomen mestaruuden voittaneesta Lapuan Virkiän joukkueesta. Myös valokuvat koko joukkueesta, pelinjohtaja Jussi Järvisestä, lukkari Sirpa Pollarista sekä joukkueeseen kuuluneiden nimet ja pesäpallosaavutukset.

Kaksi runoa, aiheina osanotto ja lohdutus sekä ajan katoavuus.

Kirjoittajan muistelu joulun alla kuolleesta isästään.

Surumielinen tarina leskimiehestä, jonka vaimo on kuollut syöpään. Mies valmistaa nukkea ja muistelee vaimoaan.

Humoristinen pakina tavaroiden hukkaamisesta.

Kirjoittajan omakohtainen muistelma esiintymisestä v. 2001 Lapualla esitetyssä Lapualaisoopperassa. Myös valokuvia esityksestä.

Näyttelijä Pirkko Uiton haastattelu. Hän esitti Hilja Riipistä v. 2001 Lapualla esitetyssä Lapualaisoopperassa.

Artikkelissa kirjoittaja analysoi teatterin merkitystä ja esitykseen vaikuttavia tekijöitä.

Artikkeli kesän 2001 merkittävistä tapahtumista Lapualla: Lapualaisooppera-esityksestä ja lapuanliikkeestä kertovast näyttelystä. Myös kirjoittajan pohdintaa lapualaisuudesta ja Lapuan tulevaisuudesta. Myös valokuva näyttelystä ja kuva…

Kaksi sotaan liittyvää ja yksi ihmisyyttä pohdiskeleva runo.

Kaksi runoa, joissa luontokuvaston avulla kirjoittaja kuvaa tuntojaan.

Kuvaus Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkiston Lapuaan liittyvästä aineistosta sekä maininnat eri aikojen tärkeimmistä kerääjistä, joita ovat olleet mm. J.O. Ikola, Väinö Tuomaala ja Heikki Pehkoranta.

Lapsuusmuistelma joulusta, jolloin perhe majoitti kulkumiehen.

Lyhyt artikkeli Elina Vaaran jouluaiheisesta runosta ja kirjoittajan suhteesta runon aiheeseen.

Kansanrunousarkiston tutkijan kuvaus siitä, millaista Lapualta kerättyä aineistoa on SKS:n kansanrunousarkistossa. Tietoa myös merkittävimmistä kerääjistä sekä miltä vuosilta aineistoa on.

Lapsuusmuistelma joulusta, jolloin koditon kulkumies sai viettää joulua perheen kanssa.

Artikkeli käsittelee hellanmaalaista Maijalan tilaa sekä maataloutta ja maaseutua Lapualla v. 1968.

Pieni kuolema /Jani-Markus Heinola. Marjametsä / Perälä, Marja-Liisa. Joulutoivomus / Marianne Hietala. Muurikin aamuvirsi. Poika tuli / Juhani Heinola. Lauloi isä muinoin / Leila Maijala. Paimenten joulukuu / Pirkko Salminen.

Lapuan pesäpallokuulumisia kesältä 2002.

Runo vanhasta variksesta.

Kertomus rehellisestä lompakon löytäjästä.

Muistelma armeija-ajan joulusta.

Osittain riimitelty muistelma lapsuuden kesän monista töistä.

Pakina koiraperheestä.

Ränkimäen museon esittely ja kuvaus mm. perinneleikkipäivän vietosta siellä. Ränkimäen museo on Lapuan kotiseutumuseo. Myös valokuvia museon pihapiiristä.

Kuvaus saapumisesta kotiin jouluaattona.

Runo kotiseudulle.

Runo joulusta ja arjesta.

Muistelma kirjoittajan lähetystyössä työskentelevästä veljestä.
Myös valokuva , jossa veli vaimoineen, Mika ja Pälvi Keltto sekä piispa Jorma Laulaja.

Murrepakina ensiluokkalaisen koulunkäynnistä syksystä jouluun vuonna 1939.

Runo erilaisuudesta.

Kuvaus kirjoittajan äidin lapsuuden jouluaatosta 1920-luvulla.

Kaksi runoa, toinen uskosta nuoruuden turvana ja toisessa tunteiden vastakkainasettelua.

Kolme joulun sanomaan liittyvää runoa.

Kesäisiä nuoruusmuistoja 1950-luvulta aikuistumisen kynnyksellä.

Sota-ajan muistoja evakon näkökulmasta.

Kolme runoa. Yö huoneeseen löytää... /H. Salo. Tähtitarhoja / Leila Maijala. Koti-idylli / Juhani Heinola.

Kaksi runoa toisen ihmisen kohtaamisesta.

Kyösti Wilkunan elämäkertaa ja tietoa hänen tuotannostaan.

Artikkeli Lapuan kansalaisopiston historiasta ja kuluvan vuoden kuulumisista.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2