Syyslukukaudella 2021 Alavuden kaupunginvaltuusto on käsitellyt linjausta, jonka mukaan kouluverkkoa supistettaisiin. Linjauksen mukaan Sääskiniemellä, Sulkavalla ja Hakojärvellä siirryttäisiin ensin "pienten lasten koulu" -malliin ja myöhemmin…
Viisikymmentä vuotta sitten kolme kuntaa järjesti yhteisesti maatalous- ja teollisuusnäyttelyn. Järjestelyt veivät kaikkiaan noin kaksi vuotta. Näyttelyorganisaation kokoonpano, valmistelutyöt, mm. pysäköintialueet kuvattu, samoin päivien ohjelma.…
Kirjoittaja kertoo monien eri henkilöiden muistoja Kuorasjärven rannalta. Kuvissa niin jutun kirjoittaja kuin myös muita mökkeilijöitä 1930- ja 1970-luvulla Alavuden Sydänmaalla.
Kirjoittaja muistelee kouluaikojaan 1940-luvulla, koulun keittäjää Sohvi Kekkosta ja tämän perhettä sekä sen ajan kouluruokailua. Muista oppilaista mainitaan Pentti Alanko, josta myöhemmin tuli Helsingin yo:n kasvitieteellisen puutarhan…
Kuvaus Alavuden perusopetuksen järjestämästä kerhotoiminnasta, vuodesta 2008 alkaen. Ensimmäisenä Kirkkomännikön koulun kieli- ja tanssikerhot. Artikkelin lisänä oppilaiden lyhyitä kokemuksia kerhotoiminnasta.
Artikkeli kahdesta alavutelaisesta polkupyöriä tehneistä ja myyneistä yrittäjistä, pääasiassa Hjalmar Vainionpään yrityksestä 1900-1950-luvuilla. Pyörämerkkejä mm. Kestävä, Hyvä, Maaseutu.
Artikkelin aiheena on Sapsalammin ja Tammerkosken välinen muinainen yhteys. Lähteinä on käytetty Tampereen yo:n emeritusprofessorin Viljo Rasilan tutkimuksia sekä Helsingin yo:n professori Matti Tikkasen tutkimuksia
Saksalaisen Verlin lukion 15 oppilasta ja kaksi opettajaa tulivat oppilasvaihtoon kahdeksaksi päiväksi Suomeen ja Alavudelle syyskuussa 2010. Tekstit saksaksi, joissa osallistuneet oppilaat kertovat kokemuksiaan tutustumiskohteista, saunasta ja…
Alavuden lukion ensimmäinen puurojuhla järjestettiin 1954 joulukuussa. Juhlassa yhdistyy kaksi perinnettä; yhteinen joulujuhla ja vanhojen tanssin esitys. Kuvausta juhlaan valmistautumisesta ja juhlatapojen muutoksista vuosien varrella.
Vuoden 2009 Alavuden Joulu -lehdessä esiteltiin vanhoja alavutelaisia liikanimiä. Tässä n. 50 nimeä lisää. Kuvituksena seppä Juho Seppälän perhekuva Alavuden Sillinperältä 1910-luvulta.
Taisto Järvinen on haastatellut alavutelaisia urheilijoita Mari Sepänmaata (korkeushyppy) ja Liis Toomingasia (triathlon) liittyen heidän jouluperinteisiinsä ja urheiluun.
Kaksi vanhaa valokuvaa Alavuden palaneesta kirkosta, jotka Kauko Välimäki on saanut kokoelmiinsa. Toimituskunnan kirjoittama selostus kuvien taustasta.
Vuoden alussa (19.1.2009) Alavudelle perustettiin naisista koostuva lionsklubi LC Alavus Kuulattaret. Vapaaehtoistyöhön perustuva klubi on piirin alueella järjestyksessä 70. klubi ja 11. naisten klubi. Ensimmäinen aktiviteetti oli järjestetää…
Alavuden yläasteen 9C luokka on haastatellut opinto-ohjaaja Jussi Maijalaa, aiheena Spiritus Mortis-bändi, jossa Maijala soittaa kitaraa. Bändi perustettu 1987 ja teki vuonna 2009 Keski-Euroopan keikkakiertueen, 9 maata ja 16 keikkaa.
Artikkelissa kerrotaan Alavuden Ammattiopisto Luovin opiskelijakuntatoiminnasta. Vapaa-ajan toiminnassa mm. musiikki- ja Kreikkakerhot, liikuntakerhoja, discoja, peli-iltoja (biljardi, bingo). Retket lähikohteisiin ja oppilaitoksen tilat (mm. uusi…
Vuosien 1939-45 sotien seurauksena siirtoväelle muodostettiin uusia asutustiloja. Pientilallisten ammatilliseksi neuvontatueksi perustettiin kuntiin pienviljelijäyhdistyksiä. Alavudelle oli ohjattu Lumivaaran Kumolan kylän asukkaita, jotka perustivat…
Alavudelle perustettiin kunnansairaala 1950, jossa toimi myös synnytysosasto (yksi synnytyshuone). Paikallissairaala aloitti toimintansa 1965 ja siinä oli 12-paikkainen synnytysosasto. Seitsemän toimintavuoden aikana syntyi lähes 2000 vauvaa.…
I.osa julkaistu Alavuden Joulu 2020 -lehdessä. Toinen osa käsittelee Gretan ja Sakarin toista tapaamista ja myöhempiä vaiheita. Tarina tulee jatkumaan vuoden 2022 joululehdessä.
Haastateltavana kaupunginjohtaja Liisa Heinämäki, aiheina alavutelainen elämänmeno, kaupungin erityispiirteet, historia ja tulevaisuus. Teksti Marko Eriksson, valokuvituksena Allasjärven sahan rakennuksia (ei vuosilukua) ja Alavuden keskusta…
Toivo Kuula -laulukilpailu Alavudella 7.-8.8.2021. Kilpailun taiteellisen johtajan Sirkka Lammisen kuvaus tapahtuman järjestelyistä, tapahtuman historiasta sekä osallistujat vuonna 2021.
Juho (Jussina tunnettu) Ollila valokuvasi Alavudella 1920-30-luvuilla länsiosan kylissä sekä Peräseinäjoen Haapaluomalla. Säilyneitä lasinegatiiveja on digitoitu Olavi Mäen toimesta. Artikkelissa kerrotaan Juhon elämäntarinaa, kuvituksena 13 hänen…
Maria Sakarinen (s. 10.4.1846 Isokyrö, k. 1935 Töysä), lähti 15-vuotiaana työelämään, yleni piiasta kauppa-apulaiseksi ja vuonna 1882 Finnilän sekatavarakaupan sivuliikkeen hoitajaksi Alavudelle. Paria vuotta myöhemmin perusti oman kaupan Tuuriin,…
Hautajaiskuvaus ja muistokirjoituksia opettaja Matti Autiosta, syntyisin Alavudelta. Opetti Rantatöysän kylässä 3 vuotta, Hämeenkyrössä 5 vuotta ja Töysän kirkonkylän koulussa vajaan 2 vuotta. Kuoli umpisuolen tulehdukseen 31 vuotiaana. Lehtileikkeet…
Kuvaus Alavuden pääkirjastoon ja Töysän lähikirjastoon tulevasta omatoimikirjastosta, jota asiakas voi käyttää kirjaston perinteisen palveluaukioloajan ulkopuolella.
Jutussa korjataan vuoden 2019 Nurmon Joulussa ollut tieto, että vuonna 1707 Tepon taloon vävyksi tullut Knut Antinpoika olisi ollut Härmästä. Uuden tiedon mukaan hän oli Alavudelta.
Ämmälä-sukujen historiaa Etelä-Pohjanmaalta Lapualta, Seinäjoelta ja Alavudelta sekä muualtakin Suomesta. Kuvassa Ämmälän talo Lapuan Tiisteen kylässä.
Kerrotaan digimessujen sisällöstä; esittelyssä erilaisia digitaalisia apuvälineitä joko oppilaille tai opettajille.
Hyvinvointivirtaa viikon järjesti Saku ry, tällä kertaa teemana hyötyliikkuminen ja yhdessäolo.
Allasjärven mylly- ja sahaosuuskunta perustettu 1927, Iso-Allasjärven eli Taipaleenjärven pohjoispäähän. Osuuskuntaan kuului 27 maanviljelijää. Haastateltu Eino Kaukolaa, joka oli aluksi asettaja ja myöhemmin työnjohtaja, tuurasi myös mylläriä.…
Kirjoittaja on viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Seinäjärvellä. Kertoo kyläläisten/nuorison ajanviettotavoista, Kylätalosta ja sen tapahtumista. Yksi valokuva kirjoittajan. Kaksi kuvaa Harjulanmäen leikekirjasta.
Teksti ja kuvat Marko Eriksson. Alavuden kirkon kellotapulin ylimmän osan paanukate sekä kuparipellitys uusittiin kesällä 2020. Juttuun haastateltu työn tehneitä paanumestareita sekä peltiseppää.
Pirkko Leppälän kirjoittama kirje Eva Lammelle. Jälkisanat Ritva Oravisjärvi, os. Lampi (Evan sisar). Kirjeessä Pirkko kertoo, kuinka on etsinyt isänsä (Martti Urho Johannes Leppälän) hautaa Alavuden hautausmaalta. Isän ja isoisän ( Urho Vieno…
Talossa vuosina 1945-55 asuneen Karttusen muistelma nuoruusvuosiensa kotitalosta. Virkamiestalo eli Virkala Alavuden keskustassa rakennettiin 1935-36 kunnan virkamiesten asuintaloksi. Jutun lopussa myös tietoja asemakaavaselostuksen pohjalta talosta…
Lyhyitä artikkeliotteita Vaasa, Ilkka ja Pohjanmaa sanomalehdistä 1908-1911 koskien Tuurin koulun perustamista ja alkuvuosia. Lehtileikkeet koonnut Tarja Ylimäki. Kuvat 2kpl Töysä-seuran arkistosta
Kuvaus järjestetyn tapahtuman taustoista ja festivaaliviikonlopusta. Valokuvanäyttelyssä n. 100 Jari Eklundin ja Marko Hämäläisen ottamaa valokuvaa Alavuden seudun aktiivisesta rock-elämästä ja paikallisista bändeistä 1990-2020. Oheisnäyttelyssä n.…
Kuvaus Töysän lähikirjaston ja Alavuden pääkirjaston koronavuoden tapahtumista ja poikkeusoloista. Valokuvat Satusirkus-hankkeen tapahtumista sekä kirjastovirkailijan eläköitymistilaisuudesta.