Selaa aineistoja (yhteensä 237)

  • Julkistamisajankohta on tarkasti "2014"

Kirjoittaja kuvaa ensimmäisen, vuoden 2014 Joulukalenteri -kirjan syntyvaiheita. Myöhemmin kirjoja on ilmestynyt vuosittain.

Viisi kolmen eri kirjoittajan runoa. Aiheina mm, ihmisen elämän ja rakkauden pohdintaa.

Elämää Lapualla talvisodan aikana 6-vuotiaan pojan kokemana. Tietoa mm. ulkomaisista Lapualle sijoitetuista vapaaehtoisista sekä pommisuojista.

Kirjoittajan lapsuusmuistelma sota-ajan köyhyydestä.

Henkilökuva lapualaissyntyisestä professori Jussi Arosta. Myös valokuva Jussi Arosta, luettelo Aron tuotannosta sekä lähdeluettelo.

Runo joulun kaupallisuudesta.

Kaksi kertomusta ulkomaanmatkoista pienen Aadan kannalta kerrottuna.

Henkilökuva Lapuan Osuuspankin Ruhan konttorin konttorinhoitajasta Elli Uitosta sekä tietoa pankkitoiminnasta Ruhassa. Myös valokuva 85-vuotiaasta Elli Uitosta.

Teknispainotteinen kuvaus Pohjanmaan radan kunnostustöistä Lapuan kohdalla v. 2014. Myös useita valokuvia kunnostustyömaalta.

Historiaa Pohjanmaan radan rakentamisesta ja kunnostuksesta 1800-luvulta 1980-luvulle. Myös valokuva Lapuan rautatiesillan maalaamisesta n. v. 1903-1905.

Lyhyt esittely korukivien osaajasta Matti Hannilasta.

Kirjoittajan omakohtainen muistelma Lapuan Patruunatehtaan räjähdyksestä, räjähdyksessä menehtyneistä, siitä, kuinka räjähdys koettiin sekä pääsiäiskokosta, jota ei tuona pääsiäisenä poltettu. Sis. valokuvan Timo Suvannon tekemästä muistomerkistä…

Hauska riimitelty runo joulun valmisteluista.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2