Selaa aineistoja (yhteensä 21)

  • YKL on tarkasti "40.7"

Artikkeli vuodesta 1974 Lapualla toimineesta matkailukerhosta. Myös valokuva kerhon järjestämän opaskurssin osallistujista ja ohjaajista.

Artikkeli kertoo Ähtärin kestikievareiden historiasta

Kaksi kertomusta ulkomaanmatkoista pienen Aadan kannalta kerrottuna.

Syntymäkotini seinässä olevat laatat, jossa lukee eri kielillä:
"tähän taloon oli majoitettuna saksalaisten Kartoffelkellerin työnjohtajia ja sotilaita", kiinnostavat turisteja.

Jutussa kuvataan Seinäjoen matkailun kehittämistä 1960-luvulla.

Artikkelissa kerrotaan Tanskalaisen Nissenin perheesta, joka lähti puoleksitoista vuodeksi hevosvaljakolla kiertelemään maailmaa. Perhe yöpyi matkallaan myös Isojoella.

Artikkeli kertoo kesätyöläisten ajatuksista Ähtärin matkailualueella

Avainsanat: ;

Artikkeli kertoo Ähtärin eläinpuiston suunnittelusta

Artikkeli kertoo Moksun tilasta, jonne perustettiin Ähtärin kotieläinpuisto

Avainsanat: ;

Artikkeli kertoo Ähtärin matkailualueella toimineesta kapearaideradasta

Avainsanat:

Artikkeli kertoo Mini-Suomen perustamisvaiheesta

Artikkeli kertoo Ähtärin maatilamatkailun alkutaipaleesta.

Artikkelissa kerrotaan Isojoella syntyneen Merja (os. Leivo) ja Phil Shroutin polkypyörämatkasta.

Isojokiset Raino Harju, Rauno Peltomaa ja Juhani Peurala tekivät moporetken kesällä 1964.

Artikkeli SF-Caravan Seinäjoen seutu ry:n 20-vuotisjulasta, jota vietettiin 22.-24. 8. Peräseinäjoen Kalajärvellä

Kirjoittajan kokemuksia jouluista matkaoppaana eri matkailukohteissa.

Kirjoituksessa kerrotaan prosessista Äyräpään taistelun muistomerkin hankkimiseksi. Muistomerkkiä suunniteltiin jo 1970-luvun lopulla, mutta se saatiin viimein vuonna 2000. Artikkelissa on kuva muistomerkin paljastustilaisuudesta.

Artikkelissa kerrotaan Ikivihreät kerhon retkestä Alajärven kautta Kuopioon, Kolille, Lieksaan, Nurmekseen, Jyväskylään ja Petäjävedelle.

Luke ja Esa Ronlund vierailivat viikon ajan esivanhempiensa kotiseudulla Isojoella. He ovat Maria Mathilda ja Akseli Pihlajaviidan jälkipolvea.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2