Selaa aineistoja (yhteensä 28)

  • YKL-kuvaus on tarkasti "Suomen ja suomalais-ugrilaisten kansojen kansatiede"

Eeva Hippulan v. 1971 tekemästä tutkielmasta "Nurmolaiset häät 1900-1920". Tekstissä kerrotaan hoijakkahäistä, joiksi Nurmossa on kutsuttu kruunuhäitä. Vielä vanhempaan aikaan puhuttiin hopiahäistä. Artikkelissa on Läntisen suvun omistama,…

Tekstissä kuva vanhanaikaisesta joulukortista. Kuvateksti: Klaffaamisessa käytetyt joulukortit olivat pieniä, puolet tavallisen kokoisesta postikortista.

Kirjoituksessa kuvataan naimakauppojen tekoa Lappajärvellä vuonna 1857.

Artikkelissa kerrotaan kydötyksestä, joka tarkoittaa suon turvekerroksen polttamista. Kydötys oli kaskeamisen jatko. Poltto vapautti ravinteita korsiviljan kasvuun. Artikkelin yhteyteen on liitetty patruuna Wasastjernan 1897 käsin kirjoittama…

Kirjoituksessa kerrotaan pohjalaisista ja pohjalaisen heimon muodostumisesta eri lähteiden perusteella. Vielä nuijasodan aikaisissa dokumenteissa kutsutaan nykyisiä eteläpohjalaisia kainuulaisiksi. Pohjanmaan vanha kansanomainen nimitys on ollut…

Kirjoituksessa kuvataan Nurmon puvun eri osia ja mallin syntyä. Artikkelissa on myös kuva Nurmon puvusta painatetusta postikortista.

Nurmon suurin katovuosi oli 1695. Tervanpoltto auttoi pääsemään kovan ajan yli. Artikkelissa kerrotaan Pohjanmaan tervanpoltosta yleisemminkin. Tekstin lisäksi on piirros tervahaudasta sekä valokuva tervahaudan paikasta Ruuhikosken golf-alueelta.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2