Selaa aineistoja (yhteensä 53)

  • YKL-kuvaus on tarkasti "V. 1939-1945"

Juttu on haastattelumuotoinen, haastateltavana on ollut Veikko Matias Nisula Luopajärveltä.

Martti Knuuttila kertoo Matti Huumolle elämästään ja Valkeasaaren taistelusta talvisodassa.

Kirjoittaja muistelee lotta-aikaista pikkujoulua Laguksen sotilaiden kanssa Äänislinnassa eli nykyisessä Petroskoissa.

Elvi Yli-Kortesniemi kertoo Pekka Marttalalle sotaleskeydestään. Yli-Kortesniemen aviomies Hugo menehtyi talvisodassa Äyräpäässä.

Kirjoituksessa Ala-Holma muistelee Marttalalle Äyräpään taistelua. Tekstin jälkeisellä sivulla on valokuva ja kuvateksti Äyräpään kirkon alueen rauhoittamisesta ja sitä koskevan sopimuksen allekirjoittamisesta.

Viime sotien aikana työskenteli nurmolaisilla maatiloilla noin sata neuvostovankia. Heitä suojasi kansainvälinen sopimus, jossa säädetään vankien kohtelu ja suoja. Nurmolaisilla maatiloilla heidän kohtelunsa oli kuitenkin niin hyväsydämistä, että…

Avainsanat:

Kapteeni Onni Lampisen sotapäivämerkintöjen 1 osa 17.10.1939-29.2.1940

Eversti Ensio Koivisto kertoo Peräseinäjoen reserviläisistä muodostetun Jalkaväkirykmentti 24:n kahden kiväärikomppanian 7 K:n ja 9. K:n matkaa talvisotaan Karjalan Kannakselle

Kuvaus sotatalvelta 1942, jolloin suomalainen sotilaskone teki pakkolaskun Seinäjoelle. Koneen luultiin olevan pudottamassa venäläisiä desantteja.

Töysän komppanian (JR 23, 8. jalkaväkikomppania) vaiheita Eino Kukkolan muistelemina

Avainsanat: ;

Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2