Selaa aineistoja (yhteensä 280)

  • Porstua-alaluokka on tarkasti "Harrastajakirjallisuus"

Runo, jossa annetaan lapselle ohjeita elämän varrelle.

Runo lumimyrskystä.

Satu Pohjatuulesta, noidasta ja ihmisten vapauttamisesta.

Jouluruno, jossa lapsen ja aikuisen lahjatoiveita.

Joulunalustunnelmia lapsiperheessä.

Runomuotoinen lapsuusmuisto jouluun liittyvistä tapahtumista.

Kaksi runoa. Toinen jouluaiheinen, toinen käsittelee hyvien ja huonojen päivien vaihtelua ihmisen elämässä.

Uskonnollinen joulun sanomaan liittyvä runo.

Oikeussaliin sijoittuva kertomus, jonka aiheet kristinuskon armossa ja syntien anteeksisaamisessa.

Kolme aforismia ihmisenä olemisesta ja elämän tarkoituksesta.

Murrepakina paapasta, joka kiipesi puuhun etsiessään kadonnutta kelloaan.

Kolme runoa, aiheina vuodenajat, syksy ja pahojen asioiden tapahtuminen ihmisille. Myös kolme tekijän piirrosta.

Kaksi runoa, aiheina osanotto ja lohdutus sekä ajan katoavuus.

Surumielinen tarina leskimiehestä, jonka vaimo on kuollut syöpään. Mies valmistaa nukkea ja muistelee vaimoaan.

Humoristinen pakina tavaroiden hukkaamisesta.

Kaksi sotaan liittyvää ja yksi ihmisyyttä pohdiskeleva runo.

Kaksi runoa, joissa luontokuvaston avulla kirjoittaja kuvaa tuntojaan.

Viisi runoa, joissa aiheina menneisyys, luonto ja ihnmisenä oleminen.

Runollinen, lyhyt teksti nuoren tytön aikuistumisesta ja itsenäistymisestä.

Murrepakina isännän uudesta lakista, jonka talon kissa pissaa pilalle, sekä emännästä, joka saa syyn niskoillensa.

Runo äitiydestä, lasten kasvamisesta ja kasvattamisesta.

Runomuotoinen kronikka vuoden 1974 tärkeimmistä tapahtumista Lapualla. Runon yhteydessä valokuvat rakenteilla olevasta uudesta valtion virastotalosta, saksalaisista ystävyyskuntavieraista sekä yleisöstä Suomi-Puola -ottelussa.

Muisteluruno lapsuuden Karjalasta.

Tunnelmakuvia kävelystä syksyisessä metsässä.

Kolme lyhyttä, kahden eri kirjoittajan uskonnollista joulurunoa.

Armeijaan sijoitettu kertomus epäonnistuneesta upseerista, joka päätyy itsemurhaan.

joulukertomus

jouluruno

joulukertomus

joulukertomus

jouluruno
Alkusanat: Joulu kuin pieni ihminen

Jouluruno.
Alkusanat: Oliskohan aihetta hiljentyä jo joulurauhaan

Kirjoittaja, Terttu Röysä muistelee lapsuudestaan pihapiirin eläimiä, eritoten Lerkkua ja Pystyharjaa, jotka olivat hänen tätinsä kanoja, jotka munivat. Kirjoittaja kertoo kaikenlaisista tapahtumista kanojen kanssa aina kananmunien heittämisestä…

Kirjoittaja muistelee kesää, jolloin hän, hänen siskonsa ja naapuri pellolla paimenena olevat sisarukset Linne ja Lea yrittivät selvittää kuinka vauva syntyy.

Tiku ja Taku ovat jouluostoksilla.

Satukertomus ikkunan takana olevasta joulutontusta.

Kuvaus jouluaatosta, kun isä ei ole kotona ja häntä odotetaan kotiin.

runo

runo

Pieni satukertomus Toffee-nallen kohtaamisesta joulupukin kanssa.

Koulupäivän kuvaus retkestä Hanhivuorelle

Lyhyt kuvaus viikon lomasta Kreetalla.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2