Selaa aineistoja (yhteensä 257)

  • Julkaisija on tarkasti "Kauhava-seura"

Runo on puukkorunokilpailun satoa

Runo on puukkorunokilpailun satoa

Runo on puukkorunokilpailun satoa

Runo on puukkorunokilpailun satoa

Runo on puukkorunokilpailun satoa

Tiedote uukko ja rakkaus -runokilpailusta 2015

Sivulla on 4 Adolf Luomasen maalaamaa joulukortti

jouluruno

Kuvaus Kauhavan asutuksen leviämisestä

jouluruno

Isosompin kylän suuri tulipalo 24.4.1914, jolloin paloi 18 rakennusta, jättäen 30 ihmistä ruuatta ja vaatteitta.

8:nen kasakkarykmentin majoittuminen Kauhavalle vuonna 1916

Kuvaus 1920- ja 1930-luvuilla Neuvostoliittoon paremman elämän toivossa muuttaneiden kohtalosta.

10-vuotiaan koulupojan muistelu sodassa kuolleen veljensä hautajaisista ja toisen veljen odottamisesta ja tiedosta, että hänkin oli kuollut.

Vanhusten asuntolassa Helmirannan olohuoneessa asukkaat muistelevat lapsuutensa sota-aikaa

jouluruno

Kuvaus Särkisyrjän taistelun ensimmäisestä päivästä.

Yhdeksän vuotiaan pojan kuvaus kesästä 1944 kun perheessä oli sotavanki töissä ja perheeseen sijoitettiin vielä karjalan evakot äiti ja tytär.

Kauhavan Mieslaulujien musiikkiesitykset

Kauhavan sotaveteraanikuoron historiikki alusta tähän päivään.

Kuvaus Kauhavan Wisan perustamisesta 1912.

Reserviläispyöräilytapahtuma Kauhavalla11.8.2012.

Kortesjärven Ylikylän näyttelijäryhmän Pohjalaisia-musikaalin näytäntömatka Helsinkiin.

Kuvaus Tulva-näytelmän ensi-esityksen ajoilta.

Kuvaus huutokaupassa olevista tavaroista ja itse huutokauppa
tapahtumasta

Pikku pojan muistelu lapsuuden metsästysretkistä isän ja Lahtisen Villen kanssa.

Kuvaus entisajan sokeritopan pienimisestä.

Kaveruksien reissu savottatöihin Purmojärvelle. Siellä ensin käytiin ruotsinkielisessä kaupassa ostamassa ruokaa ja sitten mentiin savottaan, jossa Ylli opetti kirjoittajalle kolomejalakaanen sahapukki teherähän.

Sodan aikainen kuvaus kotoa lähdöstä evakkoon.

Kuvaus ilmaisista kunnan palveluista, kuten kirjaston satutunneista.

Kertomuksessa muistellaan Kauhavan Kosolan alakoulua menneinä vuosina.

runo vanhuudesta

Nimismiehen vierailut kirjoittajan kotona metsästyksen merkeissä.

Isä kirjoittaa sähköpostia pojalleen.

Jutussa kerrotaan tanssipaikka Wisahovin rakentamisesta ja tansseissa käynneistä siellä. Varsinaisesti jutun kohteena on eräs Raija niminen nuori nainen, jonka tanssimatkaa jutussa
kuvataan.

runo

Kuvaus kertoo kahdesta nuoresta pojasta, jotka menivät jyräämään peltoa hevosella ja kun hevonen pillastui tiellä ja kaatui jyrän kera ojaan, niin kuinka pojat saivat hevosen ja jyrän ylös ojasta.

Irja Pollari kertoo kymmenen vuoden työstään Iisakin Jussin tuvalla ja esineiden dokumentoinnista..

Kuvaus Kauhavan kaupungin tilanteesta vuonna 2013 uuden kehitysjohtaja Hannu Marsin kertomana.

Joulun odotuksen kuvaus.

Vapaaseurakunnan pastori Jukka-Pekka Halonen kertoo Mimmi-mummonsa saamasta viestistä jouluna 1980.

Joulun lähestyminen ja poisnukkuneen muistelu

Kuvaus Kauhavan Joulu-lehden ensimmäisestä julkaisusta 1954.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2