Selaa aineistoja (yhteensä 1136)

  • Julkaisija on tarkasti "Nurmoo-Seura"

Viljo Elonheimo muistelee uraansa rovastina Nurmossa. Artikkelissa on mukana kuva, Elonheimosta työssään siunaustilaisuudessa. Kuvateksti: Rovasti Elonheimo on 25 vuoden aikana ehtinyt siunata monen monet maisen matkansa päättäneet nurmolaiset…

Lapuan papin Niilo Kustaa Malmbergin piti saarnata Nurmon kappelikirkossa ja hippiläisten tehtävänä oli kyyditä häntä. Kuskiksi lähti Hipin talon pikkupiika Hedvig Yrjöntytär. Kirkosta palatessa pappi siunasi ahdistuneen piian, joka sai suuren…

Muistelua koulunkäynnistä 1910-luvulla Valkiavuoren koulussa. Artikkelissa on kaksi valokuvaa: kirkonkylän kansakoulun ensimmäinen koulurakennus, joka purettiin v. 1955 ja Kapelan mylly Nurmonjoen varrella.

Nurmon eskadroonan joulu talvisodassa Vuokselan Hirvisaaressa.

Alahärmäläinen Antti Antinpoika Hakola oli aikakautensa kuuluisin kirkonrakentaja (1700-luvulla). Hän rakensi kirkkoja Alajärvelle, Alahärmään, Kauhavalle, Evijärvelle, Purmoon, Virroille, Kuortaneelle ja Nurmoon. Hakola kuoli kesken Nurmon kirkon…

Artikkelissa on myös valokuva Juho Puntasesta.

Kirjoittaja kertoo vanhan miehen hautajaisista, joihin oli sattunut matkoillaan Keski-Suomen ja Pohjanmaan rajoilla.

Lehden haastateltavana M. E. Mäki.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2