Lauri Jouppi kuvaa isänsä Juho Joupin toimintaa Seinäjoen musiikkielämässä. Hän kertoo myös mm. keisarinna Maria Fedorvan vastaanotosta Seinäjoen asemalla vuonna 1914 sekä Seinäjoella järjesteyistä Laulu- ja Soittojuhlista. Kuvassa Seinäjoen (Nuijan)…
Kuvaus seinäjokelaisista mieskuoroista eri vuosikymmeninä, alkaen 1940-luvun alusta. Kuvassa Seinäjoen Rautatieläisten mieskuoron ensimmäinen konsertti vuodelta 1941, jossa kuoronjohtajana oli Vilho Viita.
Kuvaus töysäläisistä kuoroista eri vuosikymmeninä, alkaen 1900-luvun alusta. Kuvitus 5 valokuvaa; eri kuoroja joulukirkossa 1984, Mieskuoro, Ritulit 20v., ja Eloisat 20 v.
Töysän kirkkokuoron historiikki, perustettu 1964, rekisteröity 1965 Suomen Kirkkokuorojen yhdistyksen jäseneksi. Toimii myös kuntaliitoksen jälkeen omana kuoronaan.
Seinäjoelta lähteneen Pohjolan musiikkiperheen lapsista kertova juttu perustuu Markus Aaltosen yli kymmenen vuotta sitten tekemiin radiohaastatteluihin.
Rauhan ja turvallisuuden päivän juhla. Talvisodan päättymisen muistopäivä. Äyräpään taistelussa kaatuneiden sankarihaudalla. Vimpeliläisten ja Nurmon Viihdekuoron yhteiskonsertti. Nurmon seurakunnan vieraat ystävyyskunnasta Unkarista.
Pohjalaiset musiikintekijät -sivusto on hakemisto pohjalaisista säveltäjistä ja musiikin esittäjistä. Hakemistoon on koottu tietoa eri musiikkilajien esittäjistä ja säveltäjistä Kokkolan, Seinäjoen ja Vaasan maakuntakirjastojen alueelta.…
Artikkelissa valokuvat: Kulttuurikellon luovutus kanttori Martti Hemmingille, Nurmon kirkkokuoro juhlakulkueessa Joensuun kirkkomusiikkijuhlilla sekä kanttori Martti Henmminki johtamassa suurkuoroa.
Artikkelissa kaksi kuvaa: Kanttori Jussi Mäntymaan kuoro v. 1929 mv Niilo Luukon pihamaalla ja Kanttori Hemmingin kuoro lauluvierailulla kunnalliskodissa.