Selaa aineistoja (yhteensä 176)

  • Aihe on tarkasti "matkat"

Nurmoo-Seura järjesti 18.-20.7.2009 tutustumismatkan talvisodan kohtalonpäivän 5.3.1940 vastaiskupaikkaan Äyräpäähän sekä erinäisiin jatkosodan Viipurin seudun sotahistoriallisiin kohteisiin.

Murteella kirjoitettu muistelus retkestä, jonka maatalousnaiset tekivät Uumajaan. Säästöpankki antoi hyville asiakkailleen avustusta matkaa varten. Matka oli monelle ensimmäinen laivamatka. Kirjoitus on alun perin kirjoitettu 1970-luvulla.

Artikkelissa muistellaan Nurmon Jymyn pelimatkoja Helsinkiin 1950-luvulla. Mukana kaksi valokuvaa pesäpalloilijoista pelissä ja Hesperiassa.

Matkakertomus nurmolaisten matkasta ystävyyskunta Kaarlin alueella sijaitsevan Sõmerun kylän 750-vuotisjuhlallisuuksiin. Artikkelissa on neljä kuvaa matkalta ja juhlasta.

Matkakertomus Nurmon seurakunnan vanhemman väen matkasta Lappiin elokuussa 1991. Mukana kolme valokuvaa: koko porukka lähdössä, osa ryhmästä Kiilopäällä ja porotilan emännän pitämä Lapin-ilta.

Kirjoittaja kertoo 50-luvulla tekemistään matkoista ja niiden hankaluuksista. Artikkelissa valokuva: Tokioonmatkaava Suomen joukkue Kalkutan lentokentällä paikallisessa seurassa. KuvassaTauno Jaskari, Taisto Kangasniemi ja Erkki Penttilä.

Kirjoitus on ilmestynyt Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin tiedotuslehdessä Nuijamies VIII:ssä vuonna 1929.

Kirjoittaja kertoo vanhan miehen hautajaisista, joihin oli sattunut matkoillaan Keski-Suomen ja Pohjanmaan rajoilla.

Artikkeli kertoo kirkkovenematkoista Ähtärissä

Artikkeli kuvaa evakkojen ja heidän jälkeläistensä matkaa synnyinseuduilleen Lumivaaraan kesällä 2004.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2