Selaa aineistoja (yhteensä 947)

  • Aihe on tarkasti "nuoret"

Ilman sivunumerointia. Valokuvia.

Nurmon itsenäisyyspäivän juhlassa vuonna 2008 luovutettiin Nurmon nuori -tunnustuspalkinto Maaria Kuoppalalle. Kuvan ja kuvatekstin oli tarkoitus olla Nurmon joulussa 2009, mutta jäi epähuomiossa pois.

Valokuva kuvatekstillä: "Nuorisolautakunta on jo useana vuotena nimennyt vuoden nuoren. 2004 itsenäisyyspäivänä maininnan sai ja asianmukaiset tunnustuspalkinnot Reetta Malkamäki."

Valokuva kuvatekstillä: Liikuntalautakunnan nimeämät ryhtinuoret olivat Eeva Sajanti ja Kyösti Piispanen.

Valokuva kuvateksteineen: Vuoden Nuori -tunnustuspalkinnolla palkittiin aktiivisesti partiolippukunnassa toiminut Kaisu Holli.

Varsinainen teksti on lyhyt, siinä mainitaan Nurmon Jymyn ja Nurmon Urheilijat -99 -seuran tekemä nuorisotyö. Artikkelissa on useita valokuvia nuorten ja vanhempienkin urheilijoiden tapahtumista.

Kirjoituksessa muistellaan nuorta naista, jonka hautajaispäivä oli vuonna 1944 heinäkuussa valkoisten ruusujen aikaan. Sivulla on kaksi valokuvaa: Nuori nainen, jonka kuvaan on kirjoitettu "Maiju Heikkilä" sekä rautainen hautaristi hautausmaalta.

"Allaolevat jouluun liittyvät mietekiteytymät syntyivät eräässä nuorten illassa Hyllykallion seurakuntakodissa."

Sisältö: Välikangas, Kari: Joulu lähestyy - Reipas, Markku: Joulu - Valkama, Pirkko: Joulusisko - Köykkä, Ritva: Joulu - Vuorio, Markku: Surullinen Joulu - Kivimäki, Leena: Kahdenlaisia lahjoja - Ketola, Sirpa: Uni jouluaamuna - Ketola, Sirpa: Minnan…

Sisältö: Lähdesmäki, Liisa: Joulukirkossa - Niemi, Hannele: Marin Joulu - Viertola, Tapio - Tosi Joulukuusi - Lähdesmäki, Antero: Orvon Joulu - Salo, Sirkka: Joulu kotona - Hakala, Hilkka: Pienet jouluvieraat - Toivonen, Pirjo: Himmeli - Kivimäki,…

Sivuilta saa tietoa kylä- ja asukastoiminnasta sekä kylien kehittämishankkeista Kokkolan ja Kaustisen seutukunnissa. Nuorille, opiskelijoille ja työnantajille on kesätyöpaikkojen ja opinnäytteiden työpörssi, johon nuori voi ilmoittaa haluamastaan…

http://81.209.83.96/repository/4209/3025.JPG
Neljä Marttilan kansakoulun II:n luokan oppilasta seuraa miesopettajan tekemisiä. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/5435/4217.jpg
Kolme poikaa ja tyttö istuvat runsaan kahvipöydän ääressä. Heidän takanaan istuu nainen. Jouppilan neloset Etelä-Pohjanmaan messuilla. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/4198/3014.JPG
Neljä nuorta, kolme poikaa ja tyttö, Jouppilan neloset, seisovat suuressa huoneessa. Seinien vieressä on pesukoneita ja keskellä lattiaa nuorten välissä on mankeli. Kodinkoneiden esittelyä vuonna 1958. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/4809/3585.JPG
Tiilirakennuksen edessä ulkona istuu 25 nuorta ja nainen. Lapset tutkivat tekstiä paperista. Menossa on Seinäjoen pappilan pyhäkoulu. Naisopettaja istuu penkillä lasten keskellä. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/4517/3330.JPG
Neljä tyttöä istuu, jokainen omien kangaspuidensa ääressä. He kutovat kangasta pienillä puillaan. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/4408/3220.JPG
Kymmenen nuorta istuu ympyrässä leiripaikalla. Mukana on laukkuja, astioita ja maitotonkka. Keskellä on kiviä nuotiopaikkana. Mustavalkoinen.

Avainsanat: ; ; ;

http://81.209.83.96/repository/3176/2063.JPG
Yhteistalon pihalla on paljon nuoria harjoittelemassa ohjelmaa vuonna 1947 pidettäviin suurkisoihin. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/2872/1788.JPG
Koulun saliin on levitetty erilaisia telinevoimistelun telineitä; neljä rekkiä ja nojapuut. Lisäksi on korkeushyppytelineet. Neljätoista poikaa harjoittelee telineillä vuonna 1955. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/1071/47.JPG
Seinäjoella Kirkkokatua pitkin kaupungintalon kohdaalla marssii pitkä rivi nuoria kantaen erilaisten yhteisöjen kylttejä. Jalkakäytävän reunassa seisoo yleisöä katsellen tapahtumaa. Värikuva, valmistettu 5.11.1968.

http://81.209.83.96/repository/5387/4174.jpg
Seinäjoen hautausmaalla, Törnävällä seisoo nuoria ihmisiä kuvanveistäjä Kalervo Kallion tekemän sankaripatsaan äärellä. Oikeassa reunassa on lippuvartio. Patsaan vasemmalla puolella seisoo nuori mies pitämässä puhetta. Meneillään on Eteläpohjalaisen…

http://81.209.83.96/repository/5312/4101.jpg
Seinäjoen Pohjan kansakoulun voimistelusali on täynnä koululaisia ja opettajia sekä ohjaajia. Meneillään on nuorisotyölautakunnan järjestämä ensiapukurssi vuonna 1960. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/5311/4100.jpg
Paljon nuoria poikia ja tyttöjä on ohjaajansa seurassa askartelemassa koulun tiloissa. Nuorisokerho on kokoontunut vuonna 1954. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/5269/4061.jpg
Nuoria ihmisiä seisoo jonossa vuoroaan odottaen. Ensimmäisenä oleva tyttö saa flunssarokotuksen käsivarteensa tohtori Erkki Ahvoselta vuonna 1969. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/5268/4060.jpg
Mannerheimin lastensuojeluliiton Seinäjoen osaston ylläpitämässä ryhtineuvolassa tutkitaan lasten ryhtiä vuonna 1969. Vasemmalla tohtori Lauri Petäys ja oikealla lääkintävoimistelija Meeri Jaakkola. Heidän välissään seisoo tutkittavana nuori tyttö.…

http://81.209.83.96/repository/5266/4058.jpg
Seinäjoen Törnävän lastenneuvola vuonna 1959. Etualalla istuu terveyssisar Alli Erkkilä sylissään Hikka Patteri, sittemmin Rajamäki. Hänen veljensä Seppo Patteri istuu leikkimässä pöydän vieressä. Taustalla vasemmalla nainen hoitaa vauvaa.…

http://81.209.83.96/repository/5265/4057.jpg
Pieni, rusettipäinen tyttö istuu vaa`assa. Terveyssisar Alli Erkkilä tutkii tytön painoa vuonna 1959. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/4986/3764.JPG
Nuoret palaavat kansakouluihinsa syksyllä 1971. Oven lähellä seisoo myös uusia koululaisia vanhempineen. Mustavalkoinen.

Avainsanat: ; ;

http://81.209.83.96/repository/4925/3704.JPG
Ryhmäkuvassa on lyseon poikia. Jokaisella on samanlainen takki yllään. Edessä istuu yhdeksän nuorukaista ja takana seisoo yksitoista nuorta miestä. Seinäjoen lyseon mannekiinit. Mustavalkoimnen.

http://81.209.83.96/repository/1060/36.JPG
Nuori nainen seisoo käytävällä käsi takin taskussa. Sivulla seisoo rivissä tyttöjä. Muotinäytös Tiklaksella 1967. Mustavalkoinen.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2