Selaa aineistoja (yhteensä 264)

  • Julkaisija on tarkasti "Hakojärven kyläyhdistys ry."

Kirjoittaja muistelee aluksi yleisesti nuoruuttaan Hakojärvellä. Lisäksi hän kuvailee (ilmeisesti) vuotta 1967, jolloin Hankirallin yksi osakilpailu ajettiin Ähtärin ja Töysän maisemissa. Seuratuimpia ajajia olivat Lusenius, Toivonen ja Timo Mäkinen.…

Vuorisalmen talo on saanut perustamisluvan 19.12.1774. Ensin nimi oli muotoa Vuorensalmi. Tilan perustivat Jaakko Juhonpoika ja Liisa Antintytär, jotka isännöivät taloa vuoteen 1800. Seuraavana vuonna talon ottivat haltuun Mähösen talon poika Tuomas…

Artikkelin on kirjoittanut Elli Heikkola vuonna 1937 Hakojärven Nuorisoseuran kotiseutuarkistoon. Käsittelee Niklas Erkinpoika Kytölää, joka syntyi Keuruulla 1.7.1853 ja kuoli Hakojärvellä 77-vuoden ikäisenä. Teki elämäntyönsä renkinä, metsätöissä…

Alkusanat: Ketuilla luolat ja linnuilla pesät. Ja karhuilla korvessa majansa on. Vaan ihmisen poika se talvet ja kesät, iloisena laulaa ja huoleton on.

Juho Lahelma syntyi Uhtuan pitäjässä Itä-Karjalassa, josta muutti vanhempiensa mukana Töysään 1922. Jatkoi isänsä ammattia kauppiaana (kiertävänä?) ja myöhemmin oma liike Hakojärvellä. 75-vuotishaastattelu.

Kuvaus Töysän Raittiusyhdistyksen 60-vuotisjuhlasta ja sen ohjelmasta.

Alkusanat: Elämä kuin arpapeli, kuka voiton saa

Lyhyesti tietoja eri toimintavuosilta: sihteerit ja/tai puheenjohtajat (kuvia 10 kpl), tärkeimmät tapahtumat. Muu kuvitus: yhdistyksen 30-vuotisjuhla (1933) sekä 40-vuotis- ja 120-vuotisjuhla. Ensimmäinen oma talo, äitienpäiväjuhla. Töysän…

Kuvaus juhlan kulusta, poimintoja juhlapuheista ja ohjelmasta. Kunniamerkit ja huomionosoitukset. Kuvat kirjoittajan.

Taustaa pallokivien synnystä. Hakojärvisen korukiviharrastajan tekemä pallokivilöytö ja sen tutkiminen (geologi Seppo I. Lahti). Artikkelin lähteinä Lahden teos Orbicular rocks in Finland ja HS Tiede 22.12.16.

Avainsanat:

Ensimmäinen, leikkimielinen koiranäyttely (match show) Hakojärvellä helatorstaina. Tapahtumakuvaus, sponsorit, tulokset ja valokuvia osallistujista sekä sarjojen voittajista. Kuvat Hirvelä ja Kesäniemi.

"Maalaisjärki" -YouTube-kanavalta tuttu Anna Länsisalmi-Keisala on perheineen muuttanut Hakojärvelle. Häntä on haastateltu muuton taustoista, maatilan töistä ja somekanavistaan.

Kerrotaan haastateltavan Sanna Kallioniemen ja perheensä metsästysharrastuksesta sekä -koirista. Hän kasvattaa metsästyskoiria kennelnimellä Jahtieukon.

Avainsanat:

Hakojärven vanhempainyhdistyksen toimintavuosi 2022-2023: Halloween disco, joulunavaus, talvitapahtuma, muistamiset, varojen keräys ym toiminta.

Alkusanat: Kuin samaan muottiin valetut me ennenvanhaan oltiin

Töysä-seuran kotiseutuarkistosta on Ylimäki poiminut 1927 vuodelta Järvisen lehtiartikkeleita. Aiheina Töysän raittiusyhdistyksen vuosikokous 23.1.1927 (julk 4.2.1927), maatalouskerhon perustaminen Töysän asemanseudulle (julk. 3.6.1927), ja kerhon…

Alkusanat: Viisi on taloa, Kallioniemi, Kylmälahti ja Järvenpää. Järvisen Toivo ja Hakojärvi, sittenhän onkin jo Hauskamaa.
Otsikosta huolimatta ei ole nuotteja.

Alkusanat: Hakojärvi monimutkainen on, keskiselkä sen, vain kortteeton. Rannoilla talot, viljavat maat, saaria siellä neljä.
Otsikosta huolimatta mukana ei ole nuotteja.

Alkusanat: Tuol' Jouttilammen rannal' vanha mylly ollut on.
Otsikosta huolimatta mukana ei ole nuotteja.

Saarimäki Vilho on kirjoittanut Hakojärven Ns:n arkistoon 1936 vuonna lyhyen elämäkerran torppari Matti Piilon elämänvaiheista Töysän eri kylillä. Mainittuna neljä eri asuinpaikkaa, joissa kaikissa hän kuokki peltoa käyttöönsä sekä rakensi asunnon.

Hakojärven talo sai maaherralta perustamisluvan 1769. Uudistilan perustivat Tuomas Tuomaanpoika ja vaimonsa Riitta Mikontytär Brask. Artikkelissa heidän jälkeläistensä vaiheita sekä Hakojärven tilan vaiheita. Kuvituksena Vaasan läänin henkikirja…

Vuoden 2020 Hakojärven Joulu-lehdessä kirjoittaja muisteli matkoja Lumivaaraan. Matkoja oli tarkoitus jatkaa vuonna 2021 mutta corona muutti suunnitelmia. Artikkelissa Lumivaarasta päin kerrottuja kuulumisia sieltä sekä kirjoittajan kohdalle osuneita…

Töysä-seuran arkistosta Ylimäen keräämiä, lyhyitä Heikin kirjoituksia kolme kappaletta. Otsikot: Polska, Unelmia, Muista mua ystäväni

Alkusanat: Tuhkaksi kaikki menee kun palo roihuaa

Pettuleivän valmistuksen perinnettä on pidetty Hakojärvellä yllä aktiivisesti vielä 1990-luvulla, jolloin siitä tehtiin kylän vientituote, jonka kanssa kierrettiin mm. erilaisia markkinoita. Artikkelissa mukana resepti, kuvaus tekotavasta sekä…

Tellervo Järvinen (os. Siirilä) tunnetaan Hakojärvellä pitkäaikaisena postinjakajana (1969-2002), aktiivisena kylätoimijana sekä monista luottamustoimistaan. Haastattelussa hän kertoo elämänvaiheistaan.
Toisaalla samassa lehdessä Tellervon osaama…

Alkusanat: Aika antaa vastaukset jokaiseen kysymykseen

Koronarajoitusten hellitettyä, vanhempainyhdistys pääsi järjestämään lähes normaalisti toimintaa oppilaille; Unicef-kävely, Halloween-disco, laskiaistapahtuma, elokuvapäivä, maatilavierailu sekä taikashow. Osasta tapahtumia valokuvia, kuvat…

Hakojärven kylätalon vieressä sijaitsevasta vanhasta puhelinkeskusrakennuksesta tehtiin oma tila kylän nuorille. Hankeavustuksella ja talkootyöllä, kuvaus töiden etenemisestä kuvien kera.

Lyhyt kuvaus hankeavustuksella aikaan saadusta paintball-radasta Hakojärvellä. Kolme valokuvaa, radasta ja pelitilanteista.

Kaikki kirjoitukset ovat lehdestä Virtain, Ähtärin, Alavuden ja Töysän sanomat, myöhemmin tunnettu nimellä Suomenselän Sanomat.

Heikin kirjoitus Hakojärven nuorisoseuran Edistys-lehteen.

Kerrotaan ensin Hakojärven nuoriseuran toiminnasta opettavana tahona, jonka jälkeen on pöytäkirjoja muutamalta päivältä.

Runon alkusanat: Naurun kaiku kiirii maailman ääriin.

Avainsanat: ;

Muistoja vuodelta 2017 muusikista mitä kirjoittaja muisti.

Runon alkusanat: Mitä on tämä elämän seikkailu.

Avainsanat: ;

Runon alkusanat: Hyvät ja pahat teot.

Avainsanat: ;

Kerrotaan kirjoittajan toimesta vuoden 2018 lopputalvesta jatkaen aina loppusyksyyn asti.

Kerrotaan Hakojärven vanhempainyhdistyksen toiminnasta.

Kirjoittajan kokemukset eräästä myrskyisestä päivästä.

Naistenpäivän kunniaksi tapahtuma Hakojärvellä 2018.

Kerrotaan kesällä 2018 toteutetusta kahvilatoiminnasta Hakojärvellä.

Runon alkusanat: Nuorena hän haaveili muusikon urasta.

Avainsanat: ;

Mainitaan muutamia juhlavuosia, mitkä vietettiin viime vuonna, kuten Suomi 100 vuotta.

Kirjailija Eila Pohjonen kertoo haastattelussa mm. kirjojensa kirjoittamisesta.

Kirkossa kuulutettuja asioita, jotka on kirjattu ylös, tehty artikkeliksi.

Runon alkusanat: Pitäisi ymmärtää tähtien asennot ja liikkeet.

Runon alkusanat: Voin kuulla soiton äänen jos silmät ummistan.

Avainsanat: ;

Kerrotaan mitä mieltä ryhmä on äiti-lapsi-illoista ollut kysyttäessä.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2