Keskuskadun varrella vuonna 1936 valmistunut Seinäjoen Osuuskaupan kolmekerroksinen päämyymälä. Paikalla oli ennen ylikonduktööri Jakob Kronlundin talo, joka siirrettiin myymälän alta Puistopolun puolelle. Mustavalkoinen.
Vesijohtotyömaa Seinäjoen kauppalan keskustassa vuonna 1936. Kaivettu pitkä suora oja vesijohtoa varten. Työssä useita miehiä. Oikealla katselee tapahtumaa lapsia ja äiti lastenrattaiden kanssa. Mustavalkoinen.
Talvinen kuva Keskuspuistosta Keskuskadulle vuonna 1959. Vasemmalla Säästöpankin talo, ns. Paulinkulma. Talon suunnitteli arkkitehti Eerikäinen ja se valmistui lokakuussa 1958. Sen vieressä näkyy Seinäjoen Osuuskaupan pääty. Kauppa valmistui vuonna…
Hautausmaa kuvattuna etelästä kirkolle päin. Keskellä leveä hiekkakäytävä, jonka molemmilla puolin on hautoja. Taustalla, puiden keskeltä, näkyy siunauskappeli ja sen takana kirkkoa. Otettu vuonna 1936. Mustavalkoinen.
Rakennuksen ulkopuolella otettu ryhmäkuva Lakeus-lehden henkilökunnasta vuonna 1936. Toimitus, kirjapaino ja konttori. Edessä istuu kolme naista ja kaksi miestä. Keskellä seisoo kaksitoista ja takana seitsemän miestä. Mustavalkoinen.