Kirjoittaja kertoo toimistovirkailija Orvokki Vennan oikaisupyynnöstä perusteluineen, Seinäjoen historian toiseen osaan liittyvään kirjaan, isäänsä liittyvään virkkeeseen. Kuvassa Seinäjoen kauppalan henkilökuntaa vuodelta 1957 seisomassa…
Ministeri Jaakko Numminen on julkaissut kirjasarjan Suomen nuorisoseuraliikkeen historiasta. Kirjasarjan nimi on Yhteisön voima ja siinä kirjoitetaan paljon myös Nurmosta.
Ahti Eerola ja Matti K. Jaskari luovuttivat "Nurmon Eskadroonan vastaisku Äyräpäässä" -kirjan 2. painoksen ensimmäisen kappaleen Lauri Holmalle. Hän oli viimeinen elossa oleva Nurmon Äyräpään veteraani.
Valokuvassa pienoismalli ja sen tekijät: Eero Martikkala, Mauno Vehkaoja, Hannes Yli-Soini, Tauno Martikkala, Matti Viitala, Ahti Luukko, Liisa Mursula (työn ohjaaja), Aate Soini, Toivo Hietala ja Pentti Knuuttila. Itse artikkelissa kerrotaan…
Kesällä 1940 Knuuttilan koulun opettajana toiminut Paavo Saari oli tuoreeltaan merkinnyt muistiin vastaiskuun osallistuneitten miesten kertomuksia. Kyseinen käsikirjoitus oli ollut monisteena Nurmon kirjaston kotiseutukokoelmassa. Kirja julkaistiin…
Tekstissä on neljä valokuvaa kirjasta Orrenmaa, Anssi: Hirvijärven hukutettu kylä (2014). Kuva 1: Vanhan Hirvijärven erämaista rauhaa. Paavo Rajala kuvasi Äijöönsaaren keväällä 1957. Kuva Paavo Rajala. Kuva 2: Aaro Miilumäki palasi keväällä 2014…
Sotahistoriallista aikakauskirjaa julkaisee Suomen sotahistoriallinen seura ja Sotamuseo. Se on vuosittain ilmestyvä tutkimusartikkeleita sisältävä julkaisu. Vuoden 2009 kirjassa on yhtenä kirjoituksena Eeva Tammi: Äyräpää 5.3.-40 - vastaisku…
Sotaorpo -kirjaan on haastateltu 87 nurmolaista sotaorpoa. Haastattelujen lisäksi mukana on muistokirjoituksia, runoja ja hautausilmoituksia. Kirjan tiedot ovat koonneet Kaisu Mahlamäki ja Salme Keski-Jaskari.
Artikkelissa kerrotaan Armas Luukon kirjoittaman kirjan Tutkijan taipaleelta julkistamisesta postuumisti. Julkistamistilaisuus tapahtui Armas Luukon kotitalossa Helsingissä .
Artikkelissa on kuva: Matti Jaskari ja Jaakko Leppilahti luovuttavat Jaskari-Korpela -suvun sukuseuran puolesta sukukirjan Nurmoo-Seuralle. Vastaanottajina Matti Lehtinen ja Aila Yli-Hakola.