Nurmon museolle lahjoitetuista urheilijoiden palkinnoista on koottu näyttely, jonka tarkoituksena on saada aikaan nurmolaisten urheilijoiden uraa kunnioittava urheilumuseo. Useissa kuvissa Nurmoo-Seuran puheenjohtaja Leena Sjöstedt, Jouko Salomäki,…
Tekstissä kerrotaan Lasten liike -toiminnasta, johon saatiin Olympiakomitean myöntämä avustus Nurmon Jymyn seuralle. Toiminnan pilottina on toiminut Hyllykallion koulu ja sen tarkoituksena on tutustuttaa lapsia moneen eri lajiin.
Nurmon keskustasta Kirveskujan varrelta kotoisin oleva Vilho Lennart "Lenni" Viitala voitti kaikkien yllätykseksi kultamitalin vapaapainissa Lontoon olympialaisissa vuonna 1948. Hän oli syntynyt 8.11.1921 ja kuoli 24.2.1966.
Killan tarkoituksena on koota seuran pitkään ahertaneet jäsenet ystävyyttä ja henkistä vireyttä ylläpitäväksi piiriksi. Vuonna 1978 toimintansa aloittaneen Nurmon Jymyn Jumppareiden Uskollisuuden Killan perustamiskokous pidettiin 18.11.2003
Lakeuden Elämysliikunta ry toteuttaa, suunnittelee ja toimeenpanee elämysliikuntatapahtumia. Toimintaidea on syntynyt monien elämysliikuntahankkeiden kautta. Yhdistyksen toiminta-alueena on Seinäjoen seutu, Nurmo, Ylistaro ja Ilmajoki.
Nurmon Urheilijat -99:ssä käynnistyi maaliskuussa 2009 Like-hanke, joka tähtää liikuntaa liian vähän harrastavien nuorten liikuttamiseen mm. pelien ja leikkien kautta.
Varsinainen teksti on lyhyt, siinä mainitaan Nurmon Jymyn ja Nurmon Urheilijat -99 -seuran tekemä nuorisotyö. Artikkelissa on useita valokuvia nuorten ja vanhempienkin urheilijoiden tapahtumista.
18.12.2002 palkittiin kuntalaisia vuoden urheilusaavutuksista. Kunnon kuntalainen arvonimen sai Ulla Norrbo ja Vuoden nuoreksi valittiin Anne-Maria Juhala.
Kolmen sivun kuvakooste vuoden urheilu- ja liikuntatapahtumista. Kuvissa: Nurmon Jymyn E-tyttöjen SM-kultajoukkue (pesäpallo), lentopallotoiminta saa Nuori Suomi -sinettipalkinnon, B-poikien SM-pronssijoukkue (pesäpallo), voimistelijatytöt…
Artikkelissa on neljä valokuvaa: Nurmon Jymyn edustajia kisamarssilla Helsingin kadulla, Nurmon Jymyn voimistelijain maskotti "Hilma-mato" tyttöjen käsivarsilla, nurmolaisia odottelemassa Suurkisajuhlan alkua Helsingin stadionin vieressä ja Nurmon…
Vuoden 1989 liikunta-asioita: uusi liikuntahalli, golfkeskuksen rakentaminen, Tanelinlammen alueen liikuntapaikkojen ja Koura-talon rakentaminen. Artikkelissa kuva Tenava-poikien pesäpallojoukkueesta, joka voitti SM-hopeaa.
Artikkelissa kuvataan, kuinka Isojoen koulun kohdalta alkava latupohja sai uuden katteen Isojoen Sahan lahjoittamasta puru- ja kuorikejätteestä talkoovoimin levitettynä.
Suuri kuntotapahtuma Lakeus Marssii järjestettiin vuonna 2000 Seinäjoella. Aikaisempina neljänä vuotena kävely on järjestetty Nurmossa. Nytkin järjestelyissä olivat mukana Nurmon Jymyn jumpparit, hiihtojaosto, pesäpallojaosto sekä jääkiekkojaosto.…
Liikunta- ja urheilutoiminta Nurmossa vuonna 1991. Artikkelissa kuvat Kouran uudesta liikuntahallista, miesten pesäpallon 1-joukkueesta ja B-poikien SM-hopeajoukkueesta.