Selaa aineistoja (yhteensä 148)

  • Aihe on tarkasti "orkesterit "

Tekstissä lainataan Klemetin vuonna 1938 Etelä-Pohjanmaahan kirjoittamaa artikkelia. Kuvassa professori Heikki Klemetti vuonna 1930. Hämäläinen on kirjoittanut tekstin loppuun täydentävän lisäyksen.

Mauno Pienimäen tyttären ja pojan kirjoittama muistokirjoitus. Mauno Pienimäki syntyi Töysän Tuurin kylässä 1928, kuoli Jyväskylässä 2023. Tunnettu haitaristi, hänen omassa yhtyeessään lauloivat mm. siskot Eila ja Tuulikki Pienimäki. Musiikin…

Kansanperinteen nauhoituksia nurmosta 1.pdf
Yksityiskohtainen luettelo Nurmon kansanperinteen äänitteistä. Cd-levyt löytyvät Seinäjoen kaupunginkirjaston kotiseutukokoelmasta Aallon kirjastosta.

Orkesterista puhutaan vuoroin nimillä Jylhät ja Jäyhät, joten jää hieman epäselväksi, että mikä sen oikea nimi oli.

Antti Vainion työstä Seinäjoen musiikkielämässä.

1974, läänin taidetapahtumaa varten koottu iso orkesteri, toimii vielä

Artikkelissa kerrotaan Isojokisen puhallinmusiikin historiasta Kodesjärvellä.

Pohjalaiset musiikintekijät -sivusto on hakemisto pohjalaisista säveltäjistä ja musiikin esittäjistä. Hakemistoon on koottu tietoa eri musiikkilajien esittäjistä ja säveltäjistä Kokkolan, Seinäjoen ja Vaasan maakuntakirjastojen alueelta.…

Artikkelissa kerrotaan Isojoen ja Karvian soittokuntien keikasta Seinäjoen markkinoilla 10.7.2013

Artikkeli kertoo trumpetisti Olavi Koskelan elämästä ja orkestereista, joissa hän on soittanut.

Kirjoitus perustuu kirjoittajan pro gradu -työhön 'Kohtalon tangon soittaa suosittu jazzyhtye' - Tangosukupolvi ja tanssimusiikki 1950-1960-luvun Etelä-Pohjanmaalla. - Tampereen yliopisto, Musiikintutkimuksen laitos, 2004.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2