Hämeenlinnan kaupunkiuutisissa 25.4.2019 on ollut juttu ja kuva Hämeenlinnan vanhasta huvimajasta, jonka on tehnyt 1870-luvulla vankilassa istunut Isontalon Antti.
Kyösti Wilkunan nimimerkillä Kössi kirjoittama kertomus Hanna-nimisestä palvelijasta. Kertomus ilmestynyt Kalevan numerossa 91 vuonna 1904. Lisäksi Wilkunan pojantyttären, Hanna-Kaarina Laineen kommentti tekstistä.
Kirjoittaja kertoo kuinka ei ole joulupukkia nähnyt Pohjois-Ruotsissa vaikka on siellä usein käynytkin kalassa ja että norjalainen lohi ei ole ainut oikea joulukala. Samoin kirjoituksessa otetaan kantaa vielä muihinkin saman tapaisiin juttuihin.