Kirjoituksessa kerrotaan Kauhavan, Lapuan ja Härmän ensimmäisestä tiestä 1500-luvulla ja selvitetään sen jälkeen perustetusta Lapua Uusikaarlepyy tiestä 1600-luvulla.
Luokkahuoneessa istuu tuoleilla miehiä ja pöydän ääressä naisia. Mies seisoo taululla olevan havainnetaulun ääressä osoittaen sitä kynällään. Menossa on luentotilaisuus. Mustavalkoinen.
Seinäjoen Klubilla istuu Etelä-Pohjanmaan Kauppakamarin jäseniä pitkän pöydän ääressä yhdeksäntoista miestä. He kuuntelevat seisovan hallitusneuvos M.Koskimiehen esitelmää vuonna 1965. Mustavalkoinen.
Pöydällä on levitettynä esitteitä. Niitä katselee nainen ja kuusi miestä. Toinen vasemmalta on kaupunginjohtaja Olavi Piha, keskimmäisenä lehtori Rauha Maijala ja toinen oikealta kaupunginarkkitehti Touko Saari. Mustavalkoinen.
Kaksi naista ja mies seisoo esittelypöydän ääressä. Pöydällä on erikoisia leivosmalleja. Miehellä on päässään valkoinen leipurinhattu ja takin päällä esiliina. Naisilla on kahvikuppi kädessään. Keskellä oleva nainen on pukeutunut talvisiin…
Viisi miestä seisoo selin kameraan. Taustalla on tohtori Martti Ilmari Kantele kasvot kameraan päin. Hänelle esitellään työpaikkaa vuonna 1964. Mustavalkoinen.