Selaa aineistoja (yhteensä 50037)

Kerrotaan hakojärveläisestä Onnen kirppis yrittäjästä.

Kerrotaan Hakojärveläisestä metallialan yrittäjästä.

Järvisen lehtikirjoituksia arkistoista ja julkaistu vuonna 1926.

Muutama resepti sivulla koottuna yhteen. Raparperisose, pataleipä, jouluinen pataleipä ja suklainen jälkiruoka.

Kerrotaan eri kokouksien pöytäkirjoista otetuilla asiaa keskustelevilla pätkillä, mitä välillä 1960-1972 tapahtui.

Historiikki koulun vaiheista vuoteen 1985. Luettu koulun 60-vuotisjuhlassa 29.9.1985, laatinut Urho Haavisto.

Yleistietoa niin torpasta kuin kaikista siinä tietojen mukaan asuneista.

Kerrotaan jumpparyhmästä Hakojärvellä.

Heikin ajatuksia ylöskirjattuna.

Lyhyesti kerrotaan Hakojärvelle paluumuuttajasta.

Hakojärveltä kotoisin oleva nainen kertoo lapsuudestaan.

Runon alkusanat: Kuuletko kuinka huokaa metsä hiljainen.

Avainsanat: ;

Kerrotaan miten ripille samaan aikaan päässeet tapasivat jo kolmatta kertaa.

Kerrotaan äiti-lapsi-iltojen toteutumisesta näin kolmantena vuonna.

Kerrotaan avustustyöstä Euroopan köyhimmille lapsille.

Kerrotaan vuoden kuulumiset ja tapahtumat.

"Resepti" talkoiden pitämiseen.

Useampi kirkossa kuulutettu asia, jotka on ylös otettu.

Säilöttyjä Järvisen lehtikirjoituksia.

Erilaisia historiallisia faktoja lueteltuna.

Hakojärven kansakoulua koskevia päätökset ylösotettu ja kirjattu yhteen.

Kuluneen vuoden asioita ja muistuvimmat nostettu esiin.

Ajatellaan murehtimisen ja rakkauden samankaltaisuutta.

Kerrotaan miten aikanaan onnistui Keisalan koulussa opiskelu ja työnteko.

Kerrotaan Antti August Juppo elämästä, ja häneen liittyvistä muistoista muistojen.

Runon alkusanat: Ainoastaan tämä päivä on tärkeä.

Runon alkusanat: Mutapohjat, hiekkarannat kuului lapsuuteen.

Avainsanat: ;

Kerrotaan omia muistoja isoisästä.

Runon alkusanat: Ei voi aikaa säilöä ei laittaa pakkaseen.

Lyhyt kirjoitus Hilda Häkkisen (e. Könni) elämästä.

Kerrotaan lapsuuden muistoista ja unelmista.

Kerrotaan miten vankkurit tulivat vastaan ja niiden kunto.

Kerrotaan miten on suunnitellut illat menneet kuluneena vuotena.

Runon alkusanat: Miten monta turhaa askelta otinkaan.

Avainsanat: ;

Runon alkusanat: Erilaiset päivien kulut kuin lainehet meressä on.

Avainsanat: ;

Runon alkusanat: On seitin ohut lanka se koska katkeaa.

Avainsanat: ;

Runon alkusanat: Metsä paljon kätkee se paljon piilottaa.

Avainsanat: ;

Kerrotaan matkasta kotiin Suomeen jouluksi.

Heikin ajatuksia ja kuvauksia kaipuusta.

Kirjoittajan ajatuksia joulukirkosta ja joulusta kristillisestä näkökulmasta.

Kerrotaan kuluneen vuoden tapahtumista.

Runon alkusanat: Aika kuin katkeamaton lanka.

Avainsanat: ;

Järvinen kirjoittanut aikoinaan lähialueen tapahtumista, joita on tässä muutama.

Runon alkusanat: Mummu asuu Helsingissä seitsemännessä kerroksessa.

Avainsanat: ;

Aseman kansakoulua koskevat pöytäkirjaotteet päivän mukaan lueteltuna.

Heikin kirjoittamia lauluja4 kpl. Kylän lahdella, Rakastunut, Lemmen toivo ja Hyljätyn laulu.

Kerrotaan pääkohdittain Töysän aseman elämänkaari.

Kerrotaan lapsuuden kouluajoista.

Runon alkusanat: Kun käteni kuokkaa kouristaa, työn into kun povessa palaa.

Avainsanat: ;

Kertoo elämästä nuorena, niin matkustus kuin kaupunkielämä.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2