Kirjoittaja kertoo muutamasta Väinö Hämäläisen maalauksesta. Hämäläinen on maalannut myös Nurmon kirkon alttaritaulun. Kuvina Väinö Hämäläinen itse sekä taulut Kanteleensoittaja (1901), Kuortaneen kirkkoranta (1908), Lemminkäinen ja Hiiden hirvi…
Kirjoittajan isän, Oiva Hankaniemen elämänvaiheista, pääpaino sotavuosissa ja sotapalvelusajassa. Mainittuna mm. 2. Erillinen Autokomppania ja 3.Prikaati eli Sininen prikaati. Kuvituksena 11 valokuvaa; kantakortti, ajomääräys, kenttäpostia ja kuvia…
Kerrotaan Töysän eri kylillä 1900-luvun alkupuolella toimineista kyläsepistä ja pajoista. Kuvituksena 14 kuvaa henkilöistä ja rakennuksista, mm. Etelä-Pohjanmaan Ajokalukouluyhdistyksen rakennus, jossa sai sepänoppia.
Paavo Ojalan pojan kirjoittama muistokirjoitus, Töysässä syntyneen Ojalan elämänvaiheista, pääpaino lapsuusvuosissa.. Paavo Ojala toimi mm. Peräseinäjoen kunnansihteerinä, Teiskon ja Ylistaron kunnanjohtajana. Kuvitus 7 valokuvaa
Kangasniemen tilan uudet omistajat, vuodesta 1915, Kustaa Edvard Aho (Kusti) ja Anna Aho (Anni) työstivät tilasta mallitilan, joka esiteltiin Suomalaisia mallitiloja III teoksessa. Tila menestyi mm. Viipurissa pidetyissä Suomen XIII yleisissä…
Kuvaus töysäläisistä kuoroista eri vuosikymmeninä, alkaen 1900-luvun alusta. Kuvitus 5 valokuvaa; eri kuoroja joulukirkossa 1984, Mieskuoro, Ritulit 20v., ja Eloisat 20 v.
Artikkelissa kerrotaan seuraavista kauppiaista: Maria Sakarinen, Jaakko Wilhelm Leskinen, Kristo Germanus Leskinen sekä Hilda ja Kalle Housu. Viisi valokuvaa, vuokrakirja sekä tavaran myyti-ilmoituksia sisällytettynä artikkeliin.
Töysän kirkon rakentamisvaiheita ja kirkon kellojen hankinta. Kuvitus kaksi vanhaa valokuvaa kirkon ympäristöstä sekä kuva rippikoulutytöistä vuodelta 1940.
Joukko partilaisia odottaa vesisateessa linja-autoa, joka vie heidät Padasjoelle partiolaiseten kokoontumiseen yhdeksäsksi päiväksi.
Partioleirillä tehdään mm. haikki eli metsävaellus, jonka aikana taas sataa, vasta loppuviikosta alkoi aurinko…
Kirjoittaja Lauri Espoosta muistelee Palojärveä, mitä kaikkea hän oli pienenä tehnyt järvellä. Hän oli soudellut siellä isänsä kanssa, samoin seurannut hirvenjälkiä rantaan missä hirvi oli yrittänyt mennä jäälle mutta jää oli pettänyt. Lauri oli myös…
Artikkelissa kerrotaan kun Purmojärven Förstissä 16.6.1808 syntyivät neloset, yksi syntyi kuolleena, yksi tyttö ja kaksi poikaa mutta jotka myös kuolivat synnyinpäivänään. Lisäksi kerrotaan nelosten äitistä ja isästä sekä heidän muista…
Kirjoittaja, Terttu Röysä muistelee lapsuudestaan pihapiirin eläimiä, eritoten Lerkkua ja Pystyharjaa, jotka olivat hänen tätinsä kanoja, jotka munivat. Kirjoittaja kertoo kaikenlaisista tapahtumista kanojen kanssa aina kananmunien heittämisestä…
Kirjoittaja muistelee kesää, jolloin hän, hänen siskonsa ja naapuri pellolla paimenena olevat sisarukset Linne ja Lea yrittivät selvittää kuinka vauva syntyy.
Tässä kerrotaan Koresjärven invalidien järjestäytymisestä omaksi yhdistykseksi, toiminnan aloittamisesta, oman kesäpaikan rakentamista ja Rantapirtin käyttöönottoa sekä järjestön nykyistä toimintaa.
Linja-automatkalla kirjoittaja alkaa muistelemaan nuoruttaan nähtyään linja-autosta vanhan hylätyn talon. Myös silloin nuorena kirjoittaja oli kohdannut vanhan talon josta hän kertoo tapahtumia taloa vielä ollessa asuttu ja sitten kun talo oli jäänyt…