Artikkelissa kerrotaan kulttuurikellosta, joka on Nurmoo-Seuran myöntämä kulttuuripalkinto. Vuoteen 2009 saakka palkinnon myönsi Nurmon kunnan kulttuuri- ja nuorisolautakunta. Artikkelissa luetellaan kulttuurikellon saajat 1983-2013 ja esitellään…
Tekstissä kerrotaan valokuvasta, jonka on ottanut helsinkiläinen Erkki Mikkola vuonna 1933. Kuva on Nurmon kirkonmäeltä. Kuvassa näkyy hautausmaa, kirkko ja sen rakennuksia sekä hevosia ja hevoskärryjä.
Seinäjoki-päivänä 2012 palkittiin Vuoden yllättäjinä pikaluistelijat Elina Risku ja Tommi Pulli. Kuvassa Tommi Pulli ja valmentaja Pirjo Lehtinen, joita onnittelee Ilmari Ylä-Autio.
Tekstissä kerrotaan 2013 pidetystä Nurmon joulu -lehden kansikuvaäänestyksestä. Tekstissä on myös kuva voittaneesta kannesta, joka on vuodelta 2000. Kuvassa on Nurmon kirkko Benjam Pöntisen kuvaamana.
Nurmon museolla esitettiin kesällä 2014 kuvaelmaa siitä, millaista elämää nurmolaisessa talossa on vietetty 100 vuotta sitten. Tekstissä on kaksi kuvaelmasta otettua valokuvaa. Kuva 1: Kööpä-Saltun mökin palamista yritetään sammuttaa vesiketjulla.…
Kirjoituksessa kerrotaan Nurmon Prunttikivenmäestä, joka sijaitsee Kotanevan reunalla. Prunttikivi on iso kivi, jossa on ikään kuin porattu syvä kolo. Prunttikivenlakso ja Prunttikivensaari mainitaan jo vuoden 1757 kartassa, josta on kuva myös…
Terttu Wikstrand-Latikka luovutti Nurmoo-Seuralle museolla säilytettäväksi Paavolan suvun vanhan perheraamatun, joka on painettu 1817. Lahjoituksen ottivat vastaan Matti K. Jaskari ja Ahti Eerola.
Nurmon korun mallina oli rengas, joka löytyi Yli-Kalistajan perunapellosta. Sen käyttötarkoitusta on yritetty selvittää. Se sopisi vyöllisten kannattajaksi. Vyöllisiä naiset kantoivat vyöhön ripustettuina. Vyöllispyörän rei'istä riippui vaskirenkaita…
Nurmon museolta puuttuu rakennuksia, joita luontaistaloudessa on tarvittu, eikä enää ole mahdollisuutta saada kaikkia. Sen vuoksi museolle on teetetty pienoismalli nurmolaisesta pihapiiristä 1800-luvun puolivälistä. Mallina on ollut Hako-Kalistaja…
Seinäjoen, Nurmon ja Ylistaron kuntaliitoksen vuoksi uusia teiden nimiä tarvittiin noin 30 tielle Nurmoon. Uusien nimien keksimisessä on käytetty apuna mm. Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen paikannimikokoelmaa. Artikkelissa on lueteltu…
Nurmon koru julkistettiin Nurmoo-Seuran 60-vuotisjuhlassa joulukuussa 2007. Mallina on ollut Yli-Kalistajan maalta löytynyt ajoittamaton pronssirengas. Korun on suunnitellut Anna-Leena Haaramäki. Lyhyen jutun lisäksi sivulla on valokuva korusta.
Valokuva ja lyhyt kuvateksti kertovat Keski-Nurmontien kevyen liikenteen väylän alta poistetusta saunasta, jota käytettiin 1950-luvulla painijoiden saunana ja peseytymistilana.
Kirjoituksessa kerrotaan numeroiduin kohdin seuran tavoitteista harjoitusten, kilpaurheilun, kilpailujen järjestämisen, taloudellisen toiminnan ja seuratoiminnan kehittämisen osalta.
Suomen vanhimman hylkeen luut löytyivät Nurmosta, Kimpimäen maalta talvella 1935. Luut toimitti Rauman seminaarille seminaarilainen Sakari Jaskari. Kyseessä on lähes kokonainen luuranko. Sitä säilytetään Helsingissä Luonnontieteellisen keskusmuseon…
Artikkelissa kerrotaan kuvaelmasta, joka esitettiin Nurmon museolla 17.7.2008. Kuvaelma kertoo vuodesta 1868, jolloin Nurmon kunta perustettiin. Artikkelissa kerrotaan tuon ajan Nurmosta. Tekstin lisäksi on kaksi valokuvaa esitetystä kuvaelmasta.
Artikkelissa mainitaan Nurmon kunnanvaakuna, jonka Nurmon kunnanvaltuusto on päättänyt säilyttää kotiseutuvaakunana. Pääasia artikkelissa on Nurmoo-Seuran toimintasuunnitelma vuodelle 2009.
Nurmon museon hankkima pienoismalli esittää Nurmoa nykyisen kirkon valmistumisen aikoihin vuonna 1779. Artikkelissa kerrotaan hieman elämästä Nurmossa tuohon aikaan.
Nurmolainen Lauri Soini (1912-1984) toimi monien vuosikymmenten aikana eri kulttuurien alueella ja nuorisotyössä. Nurmon Nuorisoseura oli Lauri Soinin ja muiden hänen aikalaistensa henkisen kasvun alku ja juuri. Hän kirjoitti runoja ja näytelmiä…
Tanelinrannan nuorisotalo valmistui kesällä 2004. Taloa oli vihkimässä kulttuuriministeri Tanja Karpela. Taloa käyttävät nuorten lisäksi MLL:n kerholaiset ja iltapäiväkerholaiset. Lyhyessä artikkelissa on kaksi kuvaa pienemmistä nuorisotalon…
Kesällä 2003 avattiin Nurmon uusi paloasema. Asemalla järjestettiin vihkiäistilaisuus, johon osallistui mm. maaherra Heikki Koski. Artikkelissa kerrotaan Nurmon VPK:sta, joka on uuden paloaseman pääkäyttäjä ja joka vastaa palo- ja pelastustoimen…
Artikkelissa kuvataan Haali-talon ja sen ympäristön historiaa. Enenn ensimmäistä maailmansotaa paikalla oli maakunnallinen ravirata ja paviljonki, jossa oli tanssilava ja torni hevosten matkaan lähettämistä varten. Jonkinlainen kenttä rakennettiin…
Artikkelissa kerrotaan reitistä, pauka-sanan etymologiasta ja vuoden 1918 tapahtumista, joissa Paukanevan eteläreunalla ammuttiin punaisia. Mukana on Nurmon työväenyhdistyksen 1.6.1919 antamat tiedot kansalaissodasta ja Paukanevan tapahtumista;…