Tarinan on muistellut Kustaa Juurakon naapurinpoika Heikki. Kustaa Juurakon hevonen Ruskia pakko-otettiin armeijan käyttöön sota-aikana. Tarinassa kerrotaan Ruskian kotiinpaluusta Juurakonmäkeen Nurmon Ylijoelle neljän vuoden kuluttua.
Jutussa Martti Rintala kertoo ensin äidistää ja isästään, jonka jälkeen hän esittelee Syynimaan kyläyhteisön talo talolta. Oman perheen esittelyn jälkeen hän kertoo sotaan joutuneesta isästään ja jatkosodasta, jossa hänen isänsä sitten joutui…
Kirjoittaja on selvitellyt Töysän historia-kirjan sivulla 344 olevan koulukuvan valokuvaajaa. Kuva on Mutkan koulun oppilaista, opettajansa kera, otettu vuonna 1936. Valokuvaajaksi paljastui Uuno Koivula (1912-1994), Töysän Kitulankylästä. …
Etelä-Pohjanmaan maakunnassa sijaitsevat Hirvijärvi ja Varpula ovat arvokasta Suomenselän lintualuetta, joista ensimmäiseen on talkoovoimin rakennettu myös lintuasema. Kuvissa kalasääsken pesä, merikotkan poikanen ja sääksi lentämässä suoraan…
Artikkelissa kerrotaan hirvijahdista Isojoen Hanhimaalla. Miehet kaatoivat kaksi sarvipäistä hirveä ja sen jälkeen oli ongelma, miten saada hirvet pois metsästä tiettymätömien taipaleiden takaa.