Jussi Knaapila työskentelee äänipuolella erilaisissa tv-tuotannoissa. Tuomo Knaapila on freelancer tv-kuvaaja/kameramies. Lapsuutensa ja nuoruutensa he ovat viettäneet Alavudella. Haastattelukysymykset ovat laatineet Alavuden yläasteen 8C-luokka.
Alavuden lukion ensimmäinen puurojuhla järjestettiin 1954 joulukuussa. Juhlassa yhdistyy kaksi perinnettä; yhteinen joulujuhla ja vanhojen tanssin esitys. Kuvausta juhlaan valmistautumisesta ja juhlatapojen muutoksista vuosien varrella.
Vuoden 2009 Alavuden Joulu -lehdessä esiteltiin vanhoja alavutelaisia liikanimiä. Tässä n. 50 nimeä lisää. Kuvituksena seppä Juho Seppälän perhekuva Alavuden Sillinperältä 1910-luvulta.
Kuvaus OAJ:n Alavuden paikallisyhdistyksen ja kymmenen 7-19 vuotiaan lapsen tekemästä retkestä Helvetinjärven kansallispuistoon. Kuvat lasten ottamia, Tuula Kaukolan teksti perustuu lasten kokemuksiin retkestä.
Taisto Järvinen on haastatellut alavutelaisia urheilijoita Mari Sepänmaata (korkeushyppy) ja Liis Toomingasia (triathlon) liittyen heidän jouluperinteisiinsä ja urheiluun.
Kaksi vanhaa valokuvaa Alavuden palaneesta kirkosta, jotka Kauko Välimäki on saanut kokoelmiinsa. Toimituskunnan kirjoittama selostus kuvien taustasta.
Vuoden alussa (19.1.2009) Alavudelle perustettiin naisista koostuva lionsklubi LC Alavus Kuulattaret. Vapaaehtoistyöhön perustuva klubi on piirin alueella järjestyksessä 70. klubi ja 11. naisten klubi. Ensimmäinen aktiviteetti oli järjestetää…
Alavuden yläasteen 9C luokka on haastatellut opinto-ohjaaja Jussi Maijalaa, aiheena Spiritus Mortis-bändi, jossa Maijala soittaa kitaraa. Bändi perustettu 1987 ja teki vuonna 2009 Keski-Euroopan keikkakiertueen, 9 maata ja 16 keikkaa.
Toini Mäkelä kertoo osallistumisestaan Suomen Kulttuurirahaston alkupääoman keräämiseen vuonna 1938, jolloin hän oli koululainen. Suomen Kulttuurirahasto on perustettu 1939 yksityinen säätiö, jonka tarkoituksena on tukea suomalaista kulttuuria,…
Artikkelissa kerrotaan Alavuden Ammattiopisto Luovin opiskelijakuntatoiminnasta. Vapaa-ajan toiminnassa mm. musiikki- ja Kreikkakerhot, liikuntakerhoja, discoja, peli-iltoja (biljardi, bingo). Retket lähikohteisiin ja oppilaitoksen tilat (mm. uusi…
Lumivaara-seura ry ja Töysän Karjalaiset järjestivät perinteisen Lumivaara-juhlan 19.9.2021 Töysän kirkossa ja Töysän Nuorisoseuralla. Juhlan kuvaus sekä otteita kirkkoherra Jussi Peräahon puheesta, jossa kerrottiin mm. lumivaaralaisesta Ijäksen…
Vuosien 1939-45 sotien seurauksena siirtoväelle muodostettiin uusia asutustiloja. Pientilallisten ammatilliseksi neuvontatueksi perustettiin kuntiin pienviljelijäyhdistyksiä. Alavudelle oli ohjattu Lumivaaran Kumolan kylän asukkaita, jotka perustivat…
Alavudelle perustettiin kunnansairaala 1950, jossa toimi myös synnytysosasto (yksi synnytyshuone). Paikallissairaala aloitti toimintansa 1965 ja siinä oli 12-paikkainen synnytysosasto. Seitsemän toimintavuoden aikana syntyi lähes 2000 vauvaa.…
I.osa julkaistu Alavuden Joulu 2020 -lehdessä. Toinen osa käsittelee Gretan ja Sakarin toista tapaamista ja myöhempiä vaiheita. Tarina tulee jatkumaan vuoden 2022 joululehdessä.
Haastateltavana kaupunginjohtaja Liisa Heinämäki, aiheina alavutelainen elämänmeno, kaupungin erityispiirteet, historia ja tulevaisuus. Teksti Marko Eriksson, valokuvituksena Allasjärven sahan rakennuksia (ei vuosilukua) ja Alavuden keskusta…
Toivo Kuula -laulukilpailu Alavudella 7.-8.8.2021. Kilpailun taiteellisen johtajan Sirkka Lammisen kuvaus tapahtuman järjestelyistä, tapahtuman historiasta sekä osallistujat vuonna 2021.
Juho (Jussina tunnettu) Ollila valokuvasi Alavudella 1920-30-luvuilla länsiosan kylissä sekä Peräseinäjoen Haapaluomalla. Säilyneitä lasinegatiiveja on digitoitu Olavi Mäen toimesta. Artikkelissa kerrotaan Juhon elämäntarinaa, kuvituksena 13 hänen…
Hakojärvisestä Aleksi Peltoniemestä sekä muistitietoja että 75-vuotiskirjoitus, joka on julkaistu Virtain, Ähtärin, Alavuden ja Töysän sanomissa 23.11.1934, sen kirjoittaja J.K. Järvinen.
Peltoniemi käytti itsestään myös sukunimiä Vainionpää ja…
Äitienpäivän viettoon liittyviä lehtileikkeitä poimittu 1931 vuoden toukokuun Virtain, Ähtärin, Alavuden ja Töysän Sanomat -lehdestä. Kuvituksena kolme valokuvaa, yhdessä nimettynä mukana olleet äidit vuoden 1940 äitienpäivän vietossa.
Maria Sakarinen (s. 10.4.1846 Isokyrö, k. 1935 Töysä), lähti 15-vuotiaana työelämään, yleni piiasta kauppa-apulaiseksi ja vuonna 1882 Finnilän sekatavarakaupan sivuliikkeen hoitajaksi Alavudelle. Paria vuotta myöhemmin perusti oman kaupan Tuuriin,…
Töysä-Ähtäri-tien (nyk. VT18) varrella sijainneen kaupparakennuksen historiaa ja sen monet eri kauppiaat. Aiemmin artikkeli ilmestynyt nimellä "Kauppapuoti "valtamaantien varrella", Kotiseudun kasvot numerossa 4/2020 . Tässä täydentävässä…
Yksi sivu 1900-luvun alun sanomalehdistä poimittuja lehtileikkeitä. Kaksi sivua valokuvia teksteineen. Mukana mm. kuva Töysän raittiusyhdistyksen jäsenistä 1913; Töysän joulukuulumisia 1926; Raittiusseuran talo 1917; metsänpohjan polttoa, Kuurilan…
Haastateltu Kati Haapa-ahoa, joka kasvattaa quarterhevosia, paint-hevosia sekä suomenhevosia Hakojärvellä. Tietoisku hevosista, kasvatuksesta ja muisteloita kasvattajan taipaleelta