Selaa aineistoja (yhteensä 49536)

Eila Pienimäen luontokokemuksia, aiheina lintujen laulu, kuu, joutsenten lähtö

Lyhyesti töysäläissyntyisen Juho Oskar Heikinpoika Niemen (ent. Kiviniemi) elämästä Töysässä noin 1897-1917. Jutussa 14 riviä tekstiä + valokuva Niemestä. Leipomo toimi samassa rakennuksessa kuin Aleksi Kanervan kauppa, josta laajempi juttu samassa…

Vuonna 1921 Töysään saapuneen Aleksander Joakiminpoika Kenijeffin eli Aleksi Kanervan kauppiasuran vaiheita noin 40 vuoden ajalta. Sekatavarakauppias, myös ruumisarkkuja, seppeleitä. Sunnuntaimyyntiä ja kahvio asiakkaille. Kuvituksena valokuvia,…

Avainsanat:

Jutussa korjataan vuoden 2019 Nurmon Joulussa ollut tieto, että vuonna 1707 Tepon taloon vävyksi tullut Knut Antinpoika olisi ollut Härmästä. Uuden tiedon mukaan hän oli Alavudelta.

Uusin muinais-dna-tutkimus osoittaa, että nurmolaisilla naisilla on samelaista perimää ja dna-sukulaisia Leväluhdassa.

Kirjoittaja kuvaa, mitä kuljetusten logistiikalla tarkoitetaan ja kertoo vuonna 2019 Jyväskylän yliopistossa hyväksytystä väitöskirjastaan Kohti kuljetusten optimointijärjestelmien automatisoitua käyttöönottoa.

Ämmälä-sukujen historiaa Etelä-Pohjanmaalta Lapualta, Seinäjoelta ja Alavudelta sekä muualtakin Suomesta. Kuvassa Ämmälän talo Lapuan Tiisteen kylässä.

Jutussa kerrotaan Seinäjoen lennokkikerho RC-AirClubin toiminnasta ja sen järjestämistä radio-ohjattavien malli- ja taitolennokkien SM-osakilpailuista.

Jutussa kerrotaan Hytyn myllystä ja sahasta sekä pärekaton tekemisestä. Kuvissa Hytyn mylly vuonna 1979 sekä veljekset Arto ja Keijo tekemässä pärekattoa kesällä 1958 Ylistarossa.

Kirjoittajan muistoja ja ajatuksia Nurmosta, Hyllykalliosta ja Seinäjoesta

Kirjoittaja muistelee Alapääntien, nykyisen Nurmonjoentien historiaa ja omia koulumatkojaan 1950-luvulta lähtien. Tietoa ja tarinoita tien rakentamisesta ja kunnossapidosta on jo 1930-luvulta saakka.

Jutussa kerrotaan Martti Santavuoresta ja hänen hevosestaan Aramiksesta. Siinä on otteita 1970-luvun Ratsumies-lehdistä. Ratsumies-lehdessä 3/1970 Martti Santavuori kirjoitti hevosestaan Aramiksesta, mukana on myös kaksi valokuvaa. Ratsumies-lehdessä…

Tietoa hevosen, etenkin suomenhevosen, historiasta, ominaisuuksista ja käytöstä.

Kirjoituksessa kerrotaan nurmolaissyntyisen kirjaiijan Matti Huumon tuotannosta.

Jutussa kerrataan Rami Hietaniemen painiuraa, joka päättyi itsenäisyyspäivänä 2019.

Jutussa kerotaan kuvin ja sanoin Nurmossa 5.3.2020 järjstetystä muistopäivästä. Sisältö: Äyräpään Pitäjäseuran tervehdys muistotilaisuudessa seurakuntatalolla (Hannu Pyykönen), Muistotilaisuudet Nurmossa 5.3.2020 (valokuvia), Taistelijain…

Jutussa kerrotaan Nurmon nuorisoseuran näytelmätoiminnasta vuosikymmenten varrelta. Kuvat ovat Minna Canthin näytelmästä Murtovarkaus vuodelta 1943.

Kotilieden päätoimittaja kertoo lapsuus- ja nuoruusmuistoistaan 1970-1980-luvun Nurmosta

Kuulumisia Kouran koululta. Sisältää lasten piirustuksia sekä seuraavat pienet tarinat ja runot: Sini ja Mariel: Pyörivät roskalaatikot, Jasu: Oli kakku, Sini: Puu, Lauri: Talventuuli metsää hakkaa, Lenni A: Olipa kerran rakki, Tommi: Pertin päivä,…

Pertti Myller kuvaa äitinsä Elvi Myllerin evakkomatkaa Enosta Nurmoon talvisodan aikaan.

Jutussa kerrotaan enolaisista evakoista, jotka sijoitettiin talvisodan aikaan Nurmoon.

Jutussa kerrotaan Nurmon kirkkoon vuonna 1939 lahjoitusvaroin hankittujen ja edelleen käytössä olevien ehtoollispikareiden historiaa.

Kertomus Alahärmässä vuonna 1870 syntyneestä Maija Siimeksestä ja hänen jälkeläisistään

Suomalainen-sanomalehdessä vuonna 1902 julkaistu Amerikkaan lähteneen siirtolaisen kirje, jossa hän kuvaa työtään kaivoksessa

Kuvaus Nikolai ja Lempi Porren perheen kohtalosta siirtolaisina Kanadassa.

Artikkelissa kerrotaan 1800-luvun ja 1900-luvun alun siirtolaisuudesta sekä sen syistä. Pääpaino on Pohjanmaalta lähteneissä siirtolaisissa.

Artikkelissa kerrotaan alahärmäläisten Antti ja Maria Lahden lapsista, jotka aikuistuttuaan lähtivät siirtolaisiksi 1800- ja 1900-lukujen taitteessa.

Artikkelissa kerrotaan erilaisista kotimaisista ja maailmanlaajuisista sukututkimuksen välineistä.

Murteella kirjoitettuja huomioita syksystä 2020, jolloin koronavirus rajoitti suuresti elämää.

Kirjoittaja kertoo työstään Lapuan hiippakunnan seurakunnissa 38 vuoden ajalta alkaen vuodesta 1981.

Artikkeli kertoo käytetyistä iskulauseista Ähtärin matkailualueen mainossassa

Avainsanat:

Artikkeli kertoo Ähtärin maatilamatkailun alkutaipaleesta.

Artikkeli kertoo kesätyöläisten ajatuksista Ähtärin matkailualueella

Avainsanat: ;

Artikkeli kertoo Mini-Suomen perustamisvaiheesta

Artikkeli kertoo Ähtärin matkailualueella toimineesta kapearaideradasta

Avainsanat:

Artikkeli kertoo Moksun tilasta, jonne perustettiin Ähtärin kotieläinpuisto

Avainsanat: ;

Artikkeli kertoo tarinan Ähtärin eläinpuiston susista

Artikkeli kertoo Hotelli Mesikämmenen suunnittelusta

Artikkeli kertoo Ähtärin eläinpuiston suunnittelusta

Artikkeli kertoo Ähtärin kesäasukkaista 1800-luvun loppupuolella

Avainsanat:

Artikkeli kertoo Ähtärin majoituksen historasta

Artikkeli kertoo Ähtärin kestikievareiden historiasta

Artikkeli kertoo matkakirjailija Ernst Lampenin matkasta Ähtärin Myllymäelle

Avainsanat: ;

Artikkeli kertoo liikenneväylien kehityksestä Ähtärin historiassa

Muistokirjoitus ähtäriläisestä Sinikka Jalkasesta

Kirjoittaja kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan Pesolan kylässä 1900-luvun alkupuolella.

Maalaistalon tytön muistelma lapsuudestaan ja monista eläimistä, joita hän oli mukana hoitamassa.

Muistelu autokoulun käymisestä vuonna 1965.

Kuvaus Pentti Alarannan elämästä, erityisesti hänen sotakokemuksistaan ja työstään postinkantajana.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2