Porstua-verkkopalvelu

Selaa aineistoja (yhteensä 26)

  • YKL-kuvaus on tarkasti "Henkilöhistoria"

Lapsuuden joulun kuvaus

Juttu kertoo Kauhavan ensimmäisestä kulttuuriohjaajasta Tuula Ilmosesta ja hänen työstään nuorten parissa.

Kauhavan kaupunginkirjastossa oli Matti Saaresta kertovan kirjan julkistamistilaisuus, jossa käytiin Matti Saaren elämää läpi.

Kertomus entisajan savottaelämästä

Juttu kertoo Antti Pernaan kotona evakkona olleen Onni Leppäsen ja Antti Pernaan tapaamisesta 70 vuoden jälkeen.

Edwin Sippolan kirje sedälleen, jossa hän kertoo lähettäneensä sedälle laatikollisen omenoita ja kehottaa setää hakemaan omenat asemalta. Kirje jatkuu kuulumisten kertomisella, kuten perhe pääsee muuttamaan uuteen kotiin kahden viikon…

Pekka Piri muistelee lapsuuttaan Kauhavan lentosotakoulun alueella ja muita samanikäisiä poikia, sekä isäänsä majuri Martti Piriä.

Otteita J. O. Pernaan kirjeistä katkosodasta kahden kuukauden ajalta.

J. O. Pernaan haavoittuminen talvisodassa 17.12.1939, sen tapahtuman kuvaus ja sen jälkeinen sairaalassa olo sekä junamatkat

Vapaaseurakunnan pastori Jukka-Pekka Halonen kertoo Mimmi-mummonsa saamasta viestistä jouluna 1980.

Jutussa kerrotaan tanssipaikka Wisahovin rakentamisesta ja tansseissa käynneistä siellä. Varsinaisesti jutun kohteena on eräs Raija niminen nuori nainen, jonka tanssimatkaa jutussa
kuvataan.

Nimismiehen vierailut kirjoittajan kotona metsästyksen merkeissä.

Sodan aikainen kuvaus kotoa lähdöstä evakkoon.

Kuvaus entisajan sokeritopan pienimisestä.

Kauhavan Mieslaulujien musiikkiesitykset

Yhdeksän vuotiaan pojan kuvaus kesästä 1944 kun perheessä oli sotavanki töissä ja perheeseen sijoitettiin vielä karjalan evakot äiti ja tytär.

Vuosituhannen ensimmäinen nurmolainen syntyi 2.1.2000 klo 00:45. Onnelliset vanhemmat olivat Marja-Liisa ja Timo Laitila Kourasta. Perusturvalautakunta kävi välittämässä kunnan onnittelut pienen muistolahjan muodossa.

Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen maallikkosaarnaajan elämästä.

Kitinojalle Hirvilammin asuntoalueelle muuttaneet Eeva ja Osmo Kurunsaari.

Kitinojan Hirvilammin asuntoalueelle muuttaneista asukkaista Annukka Rauniosta ja Jukka Rajamäestä.

Ylistarolaisen kunnallisen vaikuttajan ja eteläpohjalaisen nuorisoseuraliikkeen johtohahmon elämäntyötä valottava artikkeli.