Puskantiellä sijaitsevan Etelä-Pohjanmaan evankelis-luterilaisen kansanlähetyksen Kristillisen kirja- ja musiikkikaupan avajaiset 1.3.1972. Pienen pöydän takana seisoo nainen ja neljä miestä. Kuvassa ovat mm. Jorma Fred (14.9.1931-18.8.1997), Toivo…
Seinäjoen vapaakirkon kuoro ja orkesteri on asettunut alttaritaulun eteen ryhmäkuvaan vuonna 1953. Edessä on kitaransoittajia, naisia, neljätoista henkeä. Kuoroon kuuluu 28 laulajaa. Mustavalkoinen.
Erilaisiin rooliasuihin pukeutuneita muusikoita. Ainakin kaksi intiaania. He soittavat rumpuja, trumpettia, saksofonia ja kitaroita. Super-Suikkis-yhtye. Mustavalkoinen.
Seinäjoella maakuntamuseolla Liinamaan museon pihamaalla esiintyy nelimiehinen kansallispukuihin pukeutunut yhtye. Kolme viulistia ja kosketinsoittimet soittavat taustalla olevalle yleisölle kansanmusiikkia. Liinamaan tuvan nurkka näkyy oikealla ja…
Orkesteri, johon kuuluu miehiä ja naisia istuu puolikaaressa, kapellimestari keskellä. 26 soittajaa ja kapellimestari. Otettu vuonna 1958. Mustavalkoinen.
Etualalla istuu kaksi kitaristia ja seisoo basisti. Seuraavana on kaksi rumpalia. Taustalla seisoo kuusi laulajaa, joista yksi pitää mikrofonia kädessään. Koululaisista muodostuva yhtye. Mustavalkoinen.