Kauppakadun ja Koulukadun risteys. Risteyksen vastakkaisella puolella on kaksikerroksinen kerrostalo, jossa on Koulukadun puoleisella sivulla matala siipi liikkeitä varten. Talon seinässä on huonekaluliike Askon nimikilpi. Mandinkulman perässä on…
Vapaudentien varrelle nousee kookas, kolmekerroksinen tehdasrakennus. Tiklaksen Seinäjoen tuotantolaitosta rakennettiin vuosina 1950-1952. Vuonna 1950 rakennus on vielä alkutekijöissään. Mustavalkoinen.
Talvinen kuva rakennustyömaasta. Seinäjoen Seudun Osuuskassan työmaa vuodelta 1956. Talon yläosassa on muutama työmies. Työmaa on erotettu kadusta lauta-aidalla. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Hannu Valkama ja sitä laajennettiin vuonna 1968.…
Kookas asuinrakennus valmistumassa. Kaksikerroksinen, kuisti. Vasemmassa reunassa taapeli lautoja. Ihmisiä seisoo kuistilla, kuistin katolla ja talon katolla. M. Katilan talo Heikkilänkylässä. Mustavalkoinen.
Ylisentiellä rakennetaan uusia nelikerroksisia asuintaloja. Oikeassa laidassa on jo valmiina ensimmäinen as oy Ylisenhakan talo. Toisen rakentamista aloitellaan. Vasemmalla on jo harjakorkeudessa kaksi nelikerroksista taloa. Tuotantoa 1960-luvulla.…
Kuvassa vasemmalla on kolmekerroksinen asuinrakennus Koulukadun ja Ylisentien kulmassa. Sen takana rakennetaan Ilkan asuntotaloa talvella vuonna 1962. Mustavalkoinen.
Useita asuinrakennuksia valmistumassa tien varrelle, metsän reunaan. Talon katolla kävelee työmies, toinen kaivaa pihamaalla. Tien rakentaminen on myös meneillään; oja on kaivettuna, mutta tien pinta on vielä tasoittamatta. Mustavalkoinen.
Ilmasta otettu kuva Ammattikoulunkadusta 1960-luvulla. Sen varrella on kaksi nelikerroksista kerrostaloa. Niiden takana on alkamassa seuraavan talon rakentaminen. Oikeassa reunassa on Heinosen talo eli lehtitupa ja alalaidassa Koulukadun…
Vuonna 1964 otettu ilmakuva Ammattikoulunkadusta ja sen lähiympäristöstä. Vasemmassa alalaidassa on Ilmarisenkadun omakotitaloja. Oikeassa alanurkassa näkyy Koulukatua. Ammattikoulunkatu kerrostaloineen on keskellä. Sen yläpuolella on…
Vaaklea, kaksikerroksinen kerrostalo. Kolme rappua. Rakennuksen edessä kävelee kaksi miestä ja paikoitusalueella on kaksi henkilöautoa. Mustavalkoinen.