Selaa aineistoja (yhteensä 49852)

Artikkelissa on kuvia ja selostus talvisista retkeilyreiteistä Alahärmässä.

Kuvaus vuoden 2021 veteraanipäivän juhlasta, joka poikkeuksellisesti koronarajoitusten vuoksi järjestettiin etänä.

Kauhavan kaupungin vastaavan rakennustarkastajan joulutervehdys 2021

Liosn Club Ylistaron vuoden 2018 - 2019 toimintaa.

Runo alkaa: Tiedätkö miltä tuntuu kun poikaystäväsi on treffeiltä myöhässä.

Kirjoittaja muistelee marraskuuta 1956, jolloin hänet laitettiin lapsena hakemaan makkaramittaa.

Seinäjoen seudun kehittämisyhdistys Liiveri ry:n toimintaa Ylistarossa.

Huutokauppameklari Kari Salovaaran muisteluita haastateltuna.

Kirjoittajan puhe ylioppilaille. Muistoja omista lukiovuosista.

Teksti kertoo Untamalassa toimivasta Nortulan Pala ja Paisti pienteurastamosta ja tilamyymälästä.

Kirjoittajan kannustusjoukoissa olemisen muistelua lentopallo-otteluissa.

Kyrönjoen jäällä järjestettiin 1950 - 60 luvuilla yleisiä jäärata-ajokilpailuja. Sivun ensimmäinen juttu on kuvan kanssa tästä. Toisessa lyhyessä jutussa on asiaa vipukelkasta Kaukolanrannassa kuvan kanssa.

Artikkeli kertoo Ylistaron Kaatuneitten omaiset ry:n toiminnasta sihteerin kirjoittamana.

Jutussa kerrotaan Jyrkän kesäteatterista Ylistaron Kainastolla. Kesällä 2019 esitettiin Minna Canthin Anna-Liisa näytelmää, jonka juonesta referaatti seuraavalla sivulla.

Ilkka-, Vaasa- ja Pohjankyrö lehdistä poimittuja tietoja 1959 maatalousnäyttelystä.

Lions Club Ylistaron toimintavuosi 2021- 2022

Seuralehti Taimessa tammikuussa 1932 julkaistu kirjoitusta lähteenä käyttäen juttu vanhan kansan tavoista.

Erasmusmatkalla Italiassa.

Jutussa kerrotaan Sonyan ja Olli-Pekan harrastuksesta, eukonkannosta.

Artikkelissa kerrotaan patsaan paljastustilaisuudesta vuonna 1922. Mukana kaksi kuvaa.

Jutussa kerrotaan ylisarolaisesta Varpu Kivekkäästä ja hänen ajatuksistaan laulukilpailusta ja musiikista.

Kahdessa artikkalissa kerrotaan internetistä, sosiaalisesta mediasta ja nettikäyttäytymisestä

Artikkelissa kerrotaan Kitinojan kirkon historiaa.

Kirjoitelma kirjoittajan elämästä

Jutussa kerrotaan Hölsön tilan vanhan päärakennuksen tyhjäyksestä ja maalauksesta.

Kolme Leena Vaismaan runoa

Artikkelissa on uutisia Pohjankyrö- ja Vaasa-lehdistä vuosilta 1922 - 1938.

Kirjoittaja kertoo kesätyöstään kirkon oppaana.

Kirjoittaja kertoo vanhempiensa Liisa ja Aarne Luoman tarinaa.

Myllykahvila valittiin Iltalehden listaamien ihanimpien kesäkahviloiden joukkoon.

Artikkelissa kerrotaan Ylistaron kirkon rakentamisesta. Kirkko vihittiin käyttöön 1852.

Jutussa kerrotaan nuorisoseuran tapahtumista.

Tekstissä kerrotaan kesäkuussa tapahtuneesta kalojen istutuksesta Kaukolanrannalla.

Artikkelissa kerrotaan Kylänpäässä asuvasta 8-henkisestä Ukrainalaisperheestä.

Lions Club Ylistaron toimintavuosi 2020 - 2021

Kuvaus Ylistaron joulu-lehden taipaleesta vuodesta 1988 kirjoittajan ollessa toimittajana.

Kirjoittajat kertovat joulustaan Japanissa

Aukema esittelee kuvin ylisitarolaisia viranhaltijoita, jotka ovat olleet toimessaan jopa vuosikymmeniä.

Kirjoittajan lapsuusmuisteluita.

Vuonna 1965 julkaistu juttu juhlasta.

Kirjoitus käsittelee Amerikkaan lähteneitä siirtoilaisia.

Kunnallisvaaleissa 2021 Seinäjoen kaupunginvaltuustoon valittiin kuusi ylistarolaista. Heistä on esittelyt.

Lyhyt juttu kertoo Ylistaron ja Viron Valga Rajoon ystävyyskuntasopimuksesta 1989.

Artikkelissa kerrotaan esimerkkejä 70 vuotta sitten julkaistusta Hyvät käytöstavat kirjasesta.

Kylänpäässä sijaistevan ampumaradan kuulumisia.

Artikkeli kertoo muistotaulun tilaamisesta ja paljastamisesta. Mukana viisi kuvaa tilaisuudesta.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2