Yhteenvetoa vanhasta rakennuskannasta 1
|
1. päärakennus |
13. sauna |
23. huusi |
32. sikala |
Talonpoikaistalojen pihamuodot
Pohjalaisilla talonpoikaistaloilla oli perinteiseen länsisuomalaiseen tapaan yleensä neliönmuotoinen pihapiiri. Etelä-Pohjanmaan sisäosissa se oli usein keskiruotsalaisen esimerkin mukainen, jossa pihan keskelle sijoitettiin rakennus tai rakennusrivi jakamaan pihan miespihaan ja karjapihaan eli tarhaan. Keskelle sijoitettu rakennus sisälsi usein hevostallin ja kärryliiverin. Varsinaiset karjarakennukset olivat takapihalla ja ruoka-aitat etupihalla asuinrakennusten läheisyydessä.
Talontarkastussääntö vuodelta 1681 määräsi talonpoikien miespihaan kuuluviksi tuvan kamareineen, isoissa taloissa vierastuvan, ruoka- ja jauhoaitan, kärryvajan, porttiliiterin ja käymälän. Karjapihaan tuli sijoittaa talli, navetta, lammasnavetta, sikala ja ladot. Saunat ja kuivatushuoneet piti tehdä kokonaan kartanon ulkopuolelle. Vuoden 1734 laki määräsi mies- ja karjapihan rakennettaviksi erilleen toisistaan. Mm. hevostallin rakentaminen miespihan puolelle oli kuitenkin niin vakiintunut tapa, että sitä ei säännöksillä saatu muutettua.
Perinteisestä mies- ja karjapihan sisältävistä pihapiireistä Seinäjoella esimerkkeinä mainittakoon Kantaniemistö, Itämäki, Joupin vanhan kylän talot ja Jouppilat.
| 1. vanhatupa | 6. pesutupa | 12. sikala |
| 2. uudempi asuinrakennus | 7. huusi, käymälä | 13. puuliiveri |
| 3. vilja-aitta | 8. navetta, lammasnavetta | 14. savusauna (purettu) |
| 4. lutti | 9. heinälato | 15. paja (purettu) |
| 5. hevostalli | 10. kärryliiveri | 16. kanala (purettu) |
| 11. lato | 17. maakellari |
Asuinrakennukset
Etelä-Pohjanmaalla oli 1600-luvulta 1800-luvun jälkipuolelle käytössä kaksi pääasiallista asuinrakennuksen pohjaratkaisutyyppiä. Varsin yleinen oli ns. yksitupainen asuinrakennus, jossa oli tupa, porstua ja porstuakamari. Se on tyyppinä kehittynyt yksihuoneisesta asuinrakennuksesta, johon on ensin lisätty eteinen ja myöhemmin sen peräosasta on tehty huone. Melko yleinen on myös ison talon yksitupainen rakennus, jossa keskellä olevan tuvan tupa perällä on kaksi kamaria ja tuvan toisella puolella porstua ja porstuakamari. Molemmista tyypeistä on esimerkkejä Seinäjoen rakennuskannassa. Jälkimmäistä edustavat mm. Tervala varhaisemmassa muodossaan, Yli-Jouppila ja Saarikoski. Latomäen vanha päärakennus oli samaa tyyppiä.
Yksitupaisen asuinrakennuksen rinnalla perinteinen on kaksitupainen talo. Varsinaisen asuintuvan lisäksi rakennuksessa on edustupa ja tupien keskellä porstua, jonka perällä on kamari.
Parituvan varsinaisella tuvalla on ollut sama merkitys kuin yksitupaisen talon tuvalla. Toinen tupa, edustupa, on perinteisesti ollut puhdetyötila, maitohuone ja ruokatavaroiden säilytyspaikka sekä hautajaisten, häiden tai kinkerien aikana juhlahuone. Myöhemmin siitä on tullut useassa tapauksessa vierashuone. Paritupa on tyypillinen rintamaiden vauraimpien talojen muoto. Paritupaisia asuinrakennuksia on Seinäjoen vanhimmassa rakennuskannassa jäljellä useita, mm. Kantaniemistö, Yliniemistö, Itämäki, Katila, Yli-Jouppi ja Salli. Joistakin taloista kuten Yli-Katilasta ja Myllymäestä toinen tupa on aikojen kuluessa purettu.
Päärakennuksen lisäksi oli isommissa taloissa erillinen vierastupa eli pikkutupa tai vähätupa. Vuoden 1681 talontarkastusasetuksen mukaan isoissa taloissa tuli olla vierastupa. Jos sitä ei ollut päärakennuksessa, se tehtiin erikseen. Usein tästä esim. tuvan, porstuan ja porstuakamarin sisältävästä pikkutuvasta tuli myöhemmin vanhanisännän ja vanhanemännän syytinkitupa. Esimerkkejä Seinäjoen syytinkituvista on jäljellä mm. Yli-Katilassa ja Siirilässä. Syytinkitupa oli myös vanhassa Latomäessä.
Pohjapiirros. Tellervo Lahti.
Säätyläisten keskuuteen oli levinnyt ns. karoliininen pohjakaava eli keskeissalijärjestelmä, joka ei päässyt talonpoikaisten suosioon. Sen sijaan sen muunnelma, ns. keskitupajärjestelmä, on melko tavallinen erityisesti 1800-luvun lopulla rakennetuissa rakennuksissa. Talosta, jossa tupa on keskellä ja sen molemmissa päädyissä on kaksi kamaria, on useita esimerkkejä Seinäjoen 1800-luvun ja vuosisadanvaihteen rakennuskannassa. Niistä mainittakoon Aunes, Hautala, Latva-Heikkilä, Lahti ja Koivuviita. Puolitoistakerroksisen asuinrakennuksen yläkertaan tehtiin yleensä kamari kumpaankin päätyyn. Kamari on sijoitettu porstuakamarin yläpuolelle mm. Yli-Katilassa, Takala-Joupissa ja Sallin talossa.
1900-luvun alkukymmenien rakennuksista useiden huonejärjestyksessä tupa on toisessa päädyssä, kaksi kamaria toisessa päädyssä ja yksi kamari jakaa keskitilan porstuan kanssa. Tämä huonejärjestys on ollut käytössä mm. Kiikunmäen Mäkisessä, Hantulassa ja Uusi-Jouppilassa.
Puolitoistakerroksisten asuinrakennusten rinnalla on kaksikerroksisia eli kaksifooninkisia tuparateja. Kaksifooninkisia asuinrakennuksia tehtiin Etelä-Pohjanmaalla 1700-luvun lopulta alkaen 1900-luvun alkuun asti. Niiden huippukausi ajoittuu 1800-luvun puolivälin tienoille. Seinäjoella on jäljellä useita kaksifooninkisia maalaistaloja, esim. Latva-Heikkilä, Siirilä, Larva-Kitinoja, Yli-Jouppi, Rinta-Jouppi ja Uusi-Jouppi. Kaksikerroksiset talot eivät välttämättä ole paritupatyyppiä, vaan edustupa puuttuu useista. Toinen kerros voitiin jättää sisustamatta huoneiksi. Aluksi toisen kerroksen huoneet olivat monessa talossa kesäkäyttöisiä.
Porstuan ulko-oven eteen alettiin 1800-luvulla osassa taloja tehdä kuisti ja porrasaskelmat. Seinäjoella vanhalla mallilla kuistittomina ovat yhä mm. Kantaniemistö ja Itämäki. Aluksi kuisti tehtiin avoimeksi katokseksi pylväiden varaan. 1800-luvun jälkipuolella kuistista tehtiin umpinainen laudoittamalla ja lasittamalla. 1800-luvun rakennuksessa on usein 1900-luvun kuisti.
Mm. maatalousjärjestöt alkoivat vaikuttaa maatilojen rakentamiseen 1800-luvun lopulla. Suomen Maatalousseurojen Keskusliitto ohjasi ja suunnitteli rakentamista vuodesta 1907 alkaen. Maanviljelysseuroihin palkattiin rakennusmestareita, joiden käden jälki näkyy useiden 1900-luvun alkukymmenien maatilarakennuksissa. Asutustoimintaa ohjaamaan perustettiin asutushallitus ja maatalousministeriön asutusasiain osasto. Asutushallituksen lisäksi myös sosiaaliministeriö jakoi omakotitalojen tyyppipiirustuksia 1920-luvulta lähtien.
Aitat
Vilja-aitta on kaksikerroksinen ja yläosastaan ulkoneva lutin tapaan. Aitan seinät levenevät usein ylöspäin. Aitta tehtiin perinteisesti hirsijalustalle. Siirrettäessä se usein kuitenkin sijoitettiin nurkkakiville. Aittojen ja luttien ulkonäköön kiinnitettiin erityistä huomiota, ne kertoivat talon tasosta. Vilja-aitat sijoitettiin yleensä hieman erilleen muusta pihapiiristä, kuten Seinäjoen eri puolilla Hautalassa, Kantaniemistössä, Latva-Heikkilässä, Huhtakalliossa, Kortesmäessä, Yli-Joupissa, Väljässä ja Yli-Hietalassa. Heikkilänpään Itämäen ja Ämmälän Aution jyväaitat ovat osa pihapiiriä, kuten museoalueen eteläpohjalaispihan vilja-aitatkin. Inventointikohteissa vanhimpia vilja-aittoja ovat Yli-Joupin vuodelta 1749, Uppalan vuodelta 1767, Väljän vuodelta 1768, Yli-Jouppilan vuodelta 1769, Nikkolan vuodelta 1785 ja Aromäen 1700-luvun lopulta peräisin oleva.
Vaate- ja makuuaittoja on jäljellä mm. Uppalassa ja Mahlamäessä. Joissakin taloissa vilja-aitasta on tehty makuuaitta laarit poistamalla. Ruumisaittana mainitaan Aromäkeen Ala-Hallilasta siirretty 1700-luvulle ajoitettu aitta.
Lutit
Ison talon ja vauraan torpankin tärkeä rakennus asuinrakennuksen lähietäisyydellä oli lutti. Yleensä sen alakerrassa on kaksi aittaa keskellä olevan läpiajettavan portin lisäksi ja yläkerrassa kolme luttihuonetta, jotka ovat toimineet vaateaittoina ja kesähuoneina. Jos portti puuttuu, yläkerrassa on kaksi huonetta. Joissakin taloissa lutin portti on peitetty ja siitä on muodostettu yksi lisähuone. Rintalan eli Mäki-Joupin lutti entisöitiin muutama vuosi sitten ja sen portti palautettiin alkuperäiseen muotoonsa. Luttiradin ulkomuodossa leimaa-antava piirre on etusivun ulkoneva osa, sola, joka on yläkerran luttihuoneiden edessä. Lutti yleistyi pohjalaispihoihin 1700-luvulla. Vanhimpia säilyneitä Seinäjoella ovat Takala-Joupin lutti vuodelta 1745, Kantaniemistön vuodelta 1787, Itämäen vuodelta 1769 ja Latva-Heikkilän vuodelta 1783 peräisin oleva suorarintainen luttirati. Inventoinnin ulkopuolinen on Vaaranmäen lutti vuodelta 1748. Hannukselan luttitupa poikkeaa muista lähiseudun luteista. Sen etuseinä on suora ja portaat yläkertaan menevät keskeltä rakennusta. Pienempiä luttirateja edustaa Yliniemistön lutti, jonka alakerrassa on yksi aitta ja yläkerrassa yksi luttihuone.
Kellarit
Tuvan lattian alla on lähes jokaisessa maalaistalossa perunakuoppa. Useassa tapauksessa se on ollut kivistä holvattu. Sen lisäksi erillinen maakellari on ollut yleinen ruoka-aineiden säilytyspaikka. Säilytystila on yleensä holvattu kivistä tai tiilistä ja päällysosa on hirsi- tai lautarakenteinen. Uudemmat kellarit ovat betonirakenteisia. Niiden jäätyä pois käytöstä ne ovat vähitellen hävinneet monien talojen pihapiireistä. Useassa seinäjokelaistalossa maakellari on kuitenkin yhä olemassa. Myös Törnävän pappilan ja Niemistön vanhan koulun kellarit ovat jäljellä. Rautatieläisten asuinrakennuksiin kuului maakellari. Impivaaran vahtituvan pihassa on tiilirakenteinen kellari. Pohjassa Söyringin eli Kankaan pihassa on maakellari, joka on varustettu takalla liian kylmiä ilmoja vastaan.
Saunat
Savusauna on neliönmuotoinen hirsirakennus, jonka eteen tehty lautarakenteinen eteinen on myöhäinen lisä. Etelä-Pohjanmaalla saunat olivat usein pieniä ja ikkunattomia, vain luukuilla varustettuja. Luukkuihin alettiin sijoittaa ikkunalaseja ja ikkunaa saatettiin suurentaa, kun savusaunasta tehtiin uloslämpiävä. Kiuas oli oviseinällä ja lauteet peräseinällä. Savusaunoja jäljellä ainakin Auneksen eli Mäenpään tilalla, Ämmälän Hakalassa, Mäkisellä Kiikunmäellä ja Rintamäellä Hallilassa.
Tallit
Talli on alkujaan ollut nelisivuinen erillinen satulakattoinen hirsirakennus, jonka ovi oli päädyssä. Talli sijaitsi lähellä asuinrakennusta. Myöhemmin talli yhdistettiin liiverin ja puorin kanssa. Rakennuksesta tuli kaksipihaisissa taloissa pihoja jakava rakennusrivi. Ovi siirtyi sivuseinälle. Tallin oven molemmilla puolilla oli yleisesti matala ikkuna. Tallin kokki oli heinien säilytystila. Hevostalleja on runsaasti jäljellä Seinäjoen maalaistalojen pihapiireissä.
Navetat ja muut eläinsuojat
Seinäjoen vanhat hirsinavetat edustavat länsisuomalaista parsinavettatyyppiä, joka pihapiirissä sijoitettiin karjapihan puolelle. Suomen Talousseuran suosituksesta eteläpohjalaisiin maalaistaloihin alettiin tehdä mukulakivisiä navettoja jo 1700-luvulla. Kiilakivistä eli lohkokivistä navettoja alettiin rakentaa 1800-luvun puolivälistä alkaen. Seinäjoen ensimmäinen kivinavetta tehtiin tiettävästi Mäenpäähän. Latva-Mäenpään isäntä Heikki Heikinpoika rakensi 20 lehmän harmaakivinavetan v. 1789 ja sai siitä Kuninkaallisen Isänmaallisen Seuran kunniapalkinnon, hopeapikarin, v. 1790. Östermyran kartanon navetta on luultavasti maakunnan vanhin kiilakivistä tehty. Rintalan kivinavetta lienee melko samanikäinen. Kivinavetta oli myös mm. Larvalassa.
Vanhastaan rakennettiin lampaille oma navettansa, sioille oma tiiunsa ja kanoille kanala. Rakennukset olivat hirsirunkoisia, neliömäisiä ja ikkunattomia. Sikatiiu ja lammasnavetta sijoitettiin yleensä navetan lähistölle. Erityisesti pienten talojen sikoja ja lampaita saatettiin pitää myös lehminavetassa. Sikalat sijoitettiin usein muiden eläinsuojien rivistöön. Varsinaisia erillisiä sikatiiuja ei inventointimateriaalissa ole juurikaan säilynyt. Pieni sikatiiu on hiljattain purettu Niemistönmaalla kaupungin omistukseen tulleen Kangelinin pihasta.
Tellervo Lahti