Babysitterinä - Silja Salokorpi

Tavat tarinoiksi - Tarinat tavaksi

- Me mennään nyt! Alina huutaa vanhemmilleen, kun hän lähtee pikkuveljensä Sakun kanssa Österin kaupunginosan Pimeäperän kerrostaloaluetta kohti. On lauantai ja kello on hieman yli kymmenen. Kauan odotettu kesäloma on lähellä ja sitä Alina odottaakin sydämensä pohjasta, sillä hänellä on enää viikko lusittavana ala-asteella.
Heidän kävellessään aamukasteisen pihanurmikon läpi Saku tutkii katseellaan isosiskonsa persoonallista ulkonäköä. Alinalla on yllään vaaleanvihreä toppi ja valkoiset caprit. Hänen viime viikolla ruskehtavanpunaisiksi värjätyt hieman yli olan yltävät hiuksensa hän on asettanut hienolle ”ballerinanutturalle”. Saku on kolmannella ja hänellä on yllään liian isot farkut, ikivanha t-paita, joka on ollut hänen päällään jo ainakin kaksi viimeistä viikkoa ja asuun kuuluu tietenkin hikinauha sekä vesikampaus, jonka pitää edustaa omaa persoonallisuutta. Tämä uusi muotivillitys on ehtinyt Sakun luokassa jo niin pitkälle, että jokainen heidän luokan pojista käyttää tätä villitystä hyväkseen.
Sisarukset saapuvat kerrostalolle. Saku avaa painavan rappuun johtavan oven hengästyneenä. He ovat väsyneet hieman matkalla, koska ovat juosseet myöhästymisen pelossa ainakin puolet matkasta. Sisarukset ovat onnellisia siitä, että talossa on hissi, eikä heidän tarvitse kavuta portaita kolmanteen kerrokseen saakka. Lapset olivat vielä kaiken kukkuraksi viitisen minuuttia myöhässä.
- Toivottavasti Kata on jo siellä, Alina sanoo huolestuneena pikkuveljelleen. Kata on ollut Alinan paras kaveri siitä asti, kun Alina meni kolmevuotiaana ensimmäistä kertaa päiväkotiin. Nyt he olivat sopineet menevänsä hoitamaan Mäkelän perheen pienimpiä lapsia kolmestaan.
- Voi ei! Katso! Saku voihkaisee osoittaen sormellaan hissin ovessa roikkuvaa likaista lappua. Alina lukee lapussa olevan tekstin ääneen:
- Hissi on epäkunnossa ja korjaajat tulevat viikon kuluttua.
- Voih! Taasko se vitsin riiviö on menny räpläämään tota hissiä! Alina suorastaan huutaa ja vetää Sakun rappuihin kovaa juosten. Tämä ”hissien räplääjä” on Veeti ja hän on todellinen kiusantekijä.
- Nyt mentiin, ollaan myöhäs kohta kymmenen minuuttia!

Lapset törmäävät kolmannella askelmalla nököttävään Juulia-kyttääjämummoon.
- A-a-anteeksi hyvä rouv… Saku sanoo hyvin kohteliaasti, mutta mummo keskeyttää hänet kysymällä:
- Ketäs te oikehen ootta ja millä asialla?
Alina vastaa siihen välittömästi hieman punastuen:
- Ollaan lapsia ja menossa kolmoseen.
Samalla mummo on ehtinyt kaivaa taskustaan paperilehtiön ja raapustanut siihen kuulakärkikynällä luultavasti oman kysymyksensä ja Alinan vastauksen. Juulia Jantunen aikoo juuri kysyä jotain lisää, mutta sisarukset ovat jo toisen kerroksen käytävässä. Alina juoksee seuraaville portaille Saku tiukasti kannoillaan. He lyyhistyvät käytävän perimmäiseen nurkkaan, kunnes kuulevat ulko-oven aukenevan ja menevän kiinni. Käytävällä on aivan hiljaista.
- Oletko ihan sokea! Alina räyhää veljelleen hampaita kiristellen, koska Juuliaan törmääminen voi tuottaa vain hankaluuksia. - Se oli se tyhmä kyttääjä tästä talosta. Kai sä nyt sen tunnet!
Siihen Saku vastaa hieman hämmennyksissä:
- Öööh… Ihmettelinki, että ku siinä oli vähä samaa näköä…
Alina mulkaisee rumasti pikkuveljeään ja samalla he kuulevat pienen lapsen parkua viereisestä asunnosta.
- Voi ei! Me ollaan varmaa kakskytä minsaa myöhässä! Sisarukset ryntäävät pää kolmantena jalkana ovelle ja rimputtavat ovikelloa niin, että koko käytävä kaikuu.
- Olette taas myöhässä! Olen joutunut vahtimaan näitä riiviöitä yksin jo vaikka kuinka kauan! Kata huutaa avattuaan oven itkevä pikkutyttö sylissään.
- Tämä Riina on ollut koko ajan sylissäni, joten minulla ei ole harmainta haisua siitä millainen sotku olohuoneessa mahtaa Larin ja Rikun jäljiltä olla, hän lisää katsoen väsyneennäköistä ja itkun lopettanutta lasta.
Samassa parivuotiaat kaksoset ryntäävät Sakun ja Alinan ohitse käytävälle ja portaat alas. Larilla on yllään sinipunaraitaiset shortsit ja T-paita ja Rikulla samanlaiset, mutta kananpojankeltaiset.
Sitten Kata sanoo hieman välinpitämättömästi:
- Nyt ne riiviöt karkaa taas. Mutta ei ne onneks saa sitä raskasta ulko-ovea auki. Viittittekö mennä niitten perään, mä en voi nyt, kun tämä Riina vielä itkeeki.
Riina on kymmenen kuukauden ikäinen. Hänellä on vaaleat ja vielä untuvaiset hiukset, siniset silmät ja yllään vaaleanpunainen potkupuku. Tyttö alkaa juuri itkeä uudelleen ja Kata lähtee nukuttamaan häntä.
Saku ja Alina ryntäävät salamana alas ja saavat rimpuilevat kaksoset viime tingassa kiinni, koska samalla ovesta oli tullut sisään joku toisen kerroksen asukas.
Sisarukset kantavat kaksoset sisään ja Kata pyytää kaikkia olemaan hiljaa, koska on saanut Riinan juuri nukkumaan. Ihmeen kaupalla kaksosetkin menevät huoneeseensa ja nukahtavat heti.
Alina, Kata ja Saku istuvat keittiön hieman likaisessa pöydässä. Tytöt juttelevat ulkonäöstään ja koulun söpöimmistä pojista, mikä ei voisi vähempää kiinnostaa Sakua.
Siinä samassa Riinan itku kantautuu viereisestä huoneesta. Kata juoksee heti hakemaan Riinaa ja jättää sisarukset istumaan pöytään.
- Voiii… Kuka täälä on heränny… Tule tuonne meidän kanssamme… Mennään syömään… kantautuu Katan lempeä ääni.
Hän tulee makuuhuoneesta taluttaen iloisennäköistä Riinaa. Katan syöttäessä pienokaista kaksosetkin vihdoin heräävät. Kun kaikki ovat syöneet välipalaa, he päättävät lähteä ulkoilemaan keskustaan.
Hoitajat hakevat ulkovarastosta kahdet rattaat. Molemmat ovat likaiset ja hyvin kuluneet, mutta kaksosrattaitten sininen kuosi on hieman paremmassa kunnossa, kuin monta vuotta vanhat yksöisrattaat. Kaksosrattaat on saatu vasta viime viikolla hyväntekeväisyydestä.
Alina lupautuu kuljettamaan kaksosia ja Kata kuljettaa Riinaa. He lähtevät kävelemään pyörätietä ja saapuvat keskustaan.
Siellä käy kova hälinä. He seisovat Östarin edessä. Siitä he oikaisevat kuntopolun kautta koulun leikkipuistolle ja huomaavat sen olevan tyhjillään. Kata arvelee syyn johtuvan alennusmyynneistä, jotka alkoivat tänään.
- Täällähän on rauhallista. Ollaan täälä vähän aikaa ja sitte voitais mennä Östarille ostaan jotain, Alina ehdottaa nostaessaan kaksosia rattaista ja saa myöntävät vastaukset. Aika kuluu nopeaan tahtiin hippaa ja piilosta leikkien, kaksosia moittien ja Katan ajasta suurin osa kuluu Riinan kanssa oleskeluun.
- Ollaan oltu jo tunti täällä leikkisellä. Eikö me voitaisi jo mennä sinne shoppaamaan? Saku, jota lastenhoitajana oleminen ei kiinnosta yhtään, sanoo tytöille kiviä potkien. Kata ja Alina nostavat lapset rattaisiinsa. He lähtevät Östarille.

Melua on niin paljon, että lapset eivät meinaa kuulla edes omia ajatuksiansa. Hetken alakerrassa kierreltyään he suuntaavat seuraavaan kerrokseen. He saapuvat matkatoimiston eteen ja katsovat hetken näyteikkunaa.
- Eikö tuo ole se Tropiclandian matka kymmenelle jonne näitten ne isot sisaret ja vanhemmat pääsi niitten serkkujen kans? Alina kysyy osoittaen kaksosia.
- Joo. Oon onnellinen niitten puolesta. Niillä on niin vähän rahaaki. Kata vastaa heidän jatkaessaan matkaa. Lelukaupalla he eivät tyydy ikkunan katseluun, vaan ostavat kaikille parin euron pehmokoirat.
Saku päättää jyrkästi lähteä kotiin, koska hänen lempisaippuasarja alkaisi kahden minuutin kuluttua. Tämä kyseinen sarja oli alkanut edellisellä viikolla ja sekin oli muuttunut villitykseksi Sakun luokalla. Ohjelma ei oikeasti kiinnosta häntä pätkääkään, mutta poika oli joskus sanonut syyn olevan:
- Kaikki muutkin kattoo. Ja eihän Saku voi olla katsomatta sellaista sarjaa, jota luokan kovimmat pojat katsovat. Alinankin on pakko lähteä veljensä mukaan, koska vanhemmat olivat sanoneet aina, että Saku ei saisi olla yksin kotona. Heidän äitinsä tekee tänään pitkää päivää ja isä on työmatkalla, eikä Sakun päätä saa käännettyä ainakaan nyt, kun aiheena on lastenhoito. Alina potee sisimmässään suurta syyllisyyttä siitä, että oli aluksi tullut myöhässä ja nyt vielä lähtee kesken hoitourakan.
Kaikki tapahtuu niin nopeasti, ettei Kata aivan heti ymmärrä seisovansa keskellä Östarin hälinää kolmen väsyneen pikkulapsen kanssa. Hän kiehuu raivosta parasta ystäväänsä kohtaan ja on samalla suruissaan sen vuoksi, että hänen paras ystävänsä oli juuri pettänyt hänet pahemman kerran. Saku ja Alina eivät olleet pettäneet ainoastaan häntä, vaan myös apua tarvitsevan perheen! Se ei ollut Katasta yhtään hauskaa! Miksei hän ollut estänyt lähtöä? Kata oli nyt vähällä pillahtaa itkuun ja kyynel vieri jo hänen poskelleen.
- Kata, vieläkö sinä olet täällä? Luulimme että olisit jo kotona.
Kata säpsähtää, mutta huomaa, että takana seisovat hänen vanhempansa.
Ai niin, äitillä ja isällä on tänään hääpäivä ja he ovat olleet illallisella Miami Clubilla, Kata muistaa.
Seuraavana päivänä Alina ei puhu Katalle, koska on niin pahoillaan eilisestä tapahtumasta. Hän on varma, että Kata sauhuaa raivosta. Kumpikaan ei varmastikkaan tahdo menettää parasta ystäväänsä tuollaisen pikkuriidan vuoksi. Kuluu kaksi päivää ja Kata uskaltautuu vihdoin ottamaan asian puheeksi. Ystävykset sopivat riitansa:
- Olin totta puhuen hirveän ajattelematon, enkä saanut nukuttua viime yönä kuin vaivaiset kaksi tuntia! Anteeksi, että olin niin idiootti. Alina sanoo Katalle selvästi pahoillaan, kun tämä oli kysynyt voisivatko he sopia riitansa.
- Saat anteeksi, mutta lupaa minulle yksi asia: tule ensikerralla ajoissa babysitteriksi!

Silja Salokorpi