Ramin luokkaretki - Axel Solimeis

On aurinkoinen päivä Österin kaupunginosassa. Kesäloman alkuun on enää viikko. Koulun 6a luokka aikoo viettää sen leirikoulussa, jonka paikan vanhempaintoimikunta päättää tänä iltana.
- No niin, sanoo opettaja. – Nyt siis luemme eilen kirjoittamanne leirikouluaineet. Kuka haluaa lukea tarinansa ensimmäisenä? Rami? Hyvä on tulehan tänne eteen. Rami Välimäki alkaa innoissaan lukea tyylillä kirjoittamaansa tarinaa…


Ramin Luokkaretki


” On perjantaiaamu. Koko korttelissa kuuluu Rami Välimäen huudahdus ”AAAUUUGH!!”, kun hänen herätyskellonsa pirahtaa soimaan jo puoli kuudelta. Tänään he lähtisivät luokkaretkelle Montagne de la Deathin Alpeille. Ne sijaitsevat kaukana pienessä ranskalaisessa kylässä nimeltä ”Mont de la Mort Glaciale”. He menisivät sinne pienellä vuoristopikajunalla ja pelkästään menomatka kestäisi viisi päivää. Rami syö aamiaisen ja ottaa erittäin raskaat matkalaukkunsa. Äiti vie hänet rautatieasemalle, jossa muu luokka jo odottaa häntä. Hän tokaisee ”tervemenoa” äidilleen ja astuu muiden kanssa junaan. Juna lähtee. Rami hihittää, kun kuvittelee kaikkia kepposia, jotka hän voisi tehdä pelkästään menomatkalla.
Ramille näytetään oma matkustushytti. Normaalisti hyteissä pitäisi olla kaksi oppilasta, mutta Rami saa olla yksin. Kukaan ei nimittäin halunnut olla samassa huoneessa hänen kanssaan. Heti kun opettaja on häipynyt, hän alkaa purkaa keppostelulaukkua, joka on tarkoitettu matkaa varten. Sitten hän menee hakemaan ystävänsä Henrin ja Erkin heidän hytistään. He menevät yhdessä takaisin Ramin hyttiin suunnittelemaan ensimmäistä kepposta.
- Okei, ensimmäisen kepposen täytyy olla jotain todella pelottavaa ja yllättävää. - Eli meidän on odotettava iltaa, kun kaikki ovat illallispöydässä. Onko ymmärretty? sanoo Rami.
- Kyllä Rami, vastaavat Henri ja Erkki yhtä aikaa.
Odotellessa iltaa Rami lukee kirjaa nimeltä ”Kaiken Maailman Kirosanat Kaikilla Kielillä”. Lukiessa Ramin aika kuluu nopeasti ja ennen kuin hän huomaakaan, on jo ilta ja opettaja kuuluttaa kaikki syömään. Matkalla junan ravintolaan Henri ja Erkki tapaavat Ramin.
- No, mitä meidän täytyy tehdä? kysyy Henri.
- Sinä menet junan katolle ja otat tämän, sanoo Rami ojentaen tekoluurankoa.
- Allright! huudahtaa Henri.
- Kun annan merkin, tiputat luurangon ruokalan kattoikkunasta. Mutta nyt menet katolle. Hujauksessa Henri kiipeää ikkunan kautta junan päälle.
- Erkki. Ota sinä tämä, sanoo Rami ojentaen zombipukua. Nyt kätkeydy.
Erkki juoksee piiloon. Sitten Rami istuutuu pöytään hihittäen.
Kun kukaan ei katso, hän livahtaa keittiöön ja vaihtaa illan yllätysaterian veriseen tekopääkalloon ja eläviin torakoihin. Sitten hän laittaa kuvun takaisin ruuan päälle ja ei aikaakaan, kun hän jo istuu taas pöydässä. Hän on myös piilottanut karmeita ääniä tuottavan kaukosäätimellä toimivan stereon syrjäiseen nurkkaan. Kun kaikki syövät, Rami painelee välillä kaukosäätimellä stereosta pelottavia ääniä. Oppilaat ovat erittäin varuillaan, sillä kukaan ei saa selville, mistä äänet tulee.
Sitten onkin yllätysaterian vuoro. Sen nähdessään kaikki melkein unohtavat karmivat äänet. Mutta kun opettaja avaa kuvun, kaikki kauhistuvat vielä enemmän. Torakat pomppivat kaikkialle. Rami viskaa ilmaan 12 sumupommia, jotka räjähtävät kovalla rytinällä. Kun koko ravintolavaunu on sumun vallassa, Rami huutaa:
- Se on kuoleman kirous! BUAHAHAA!!
Siinä hujauksessa kattoikkuna avautuu ja sieltä tippuu pöydälle tekoluuranko. Sitten nurkan takaa ilmestyy Erkki zombipuvussa! Kaikki kiljuvat ja huutavat! Kestää tunnin ennen kuin kaikki saadaan järjestykseen ja oppilaat vetäytyvät peloissaan hytteihinsä. Kukaan ei ikinä saa selville, että Rami on tapahtuneen takana.
Hän saattaa nauravan Henrin ja Erkin hyttiinsä ja menee sitten omaansa höhöttäen. Hänellä on jo suunniteltuna tämän yön isku. Hän jatkaa kirosanakirjan lukemista odotellessaan, että kello olisi 23.30.
Rami avaa hyttinsä ikkunan ja hyppii junan ulkoseinää ikkunalta toiselle kunnes saapuu opettajan huoneen kohdalle. Opettaja kököttää pelokkaana nurkassa. Rami avaa ikkunan ja viskaa opettajan jalkoihin pommin, joka on täynnä erittäin vahvaa nukuttavaa kaasua. Opettaja kiljahtaa, kun pommi räjähtää. Kohta hän on jo sikiunessa. Rami hehettää. Nyt, kun opettaja on poissa pelistä, kaikki on valmista keskiyön iskua varten.
Hän menee takaisin omaan hyttiinsä pakatakseen taskunsa täyteen monenlaisia pommeja, noitapillejä, ”Karmeita Ääniä” -kasetteja ja muuta keppostelutavaraa. Sitten hän hiipi hytistään junan käytäville. Hän maalaa spraymaalilla seinät täyteen outoja merkkejä ja asettaa kaikkialle hajupommeja, sumupommeja, värivalopommeja ja posauspommeja. Hän laittaa nurkkiin piiloon ”Karmea Ääni” -kaiuttimia ja sitoo joidenkin hyttien eteen kompastuslankaa. Alkaa olla valmista. Hänen täytyy vielä varmistaa, ettei valoja saataisi päälle. Hän katkaisee päävirran ja sytyttää kaikkialle kynttilöitä. Viimeinen asia olisi muiden herättäminen. Hän painaa kaukosäätimestään ”Karmeat Äänet” päälle. Kaikki oppilaat säpsähtävät kauhuissaan hereille.
- AIIGH! he huudahtavat yhtä aikaa. He ryntäävät ulos hyteistään luullen, että käytävillä olisi turvallisempaa. Silloin Rami laukaisee paukut. Sumua leviää kaikkialle, pommit räjähtelevät, valot välkkyvät ja löyhkä leviää.
- MITÄ TÄMÄ OIKEIN ON! kuuluu huuto. Karmeat äänet kovenevat.
- APUA! OPETTAJA! AVAA OVI! karjuvat oppilaat, mutta opettaja nukkuu sikeänä kuin tukki. Tätä helvettiä jatkuu koko yön. Kun aamu alkaa sarastaa, Rami räjäyttää viimeisen Super-Pommin ja oppilaat taintuvat lattialle. Mutta kun he heräävät, on taas rauhallista ja hiljaista.
Kaikki oppilaat kyhjöttävät täristen lattialla. Kun opettaja viimein herää, hän ihmettelee, miksi kaikki näyttävät niin kalpeilta. Aamu tulee ja niin on ensimmäinen matkustuspäivä ohi.
- Neljä jäljellä. Kylläpä aika kiitää, kun on hauskaa… MUTTA! huudahtaa Rami. - Onhan minulla vielä paljon aikaa keppostella sen viikon aikana, jonka vietämme Montagne de la Deathissä!
Junamatkan neljä viimeistä päivää kuluvat Ramilla keppostellessa, mutta muilla pelkäämässä. Pitkän ja piinallisen matkan jälkeen, (siis ainakin muiden kuin Ramin mielestä) saavutaan Montagne de la Deathiin.
Se on Ramin mielestä kaikkien aikojen fantastisin paikka kepposteluun: jättiläismäinen vuori, jossa sijaitsee upea laskettelukeskus höystettynä sadoilla kämpillä oppilaille sekä koko komeus pelkästään Ramin luokalle varattuna. Siellä ei ole yksinkertaisesti ketään muita kuin he. Rami kiiruhtaa silmät (punaisena) hehkuen omalle kämpälleen purkamaan Montagne de la Deathiä varten varattua keppostelulaukkua.
- Koko viikko… Rami mutisee. Hän varaa kepposiaan jälleen kerran illallista varten. Siihen ei ole kauaa, sillä he olivat saapuneet Montagne de la Deathiin kello puoli seitsemän.
Rami lähtee taskut pullollaan tavaraa kohti suurinta mökkiä, jossa illallinen syötäisiin. Ruokana on lasagnea. Rami istuutuu paikalleen. Kaikki syövät rauhallisesti. He näyttävät helpottuneilta siitä, että matka on ohi. He eivät voi aavistaa, mikä heitä täällä odottaisi! Rami käy vessassa laittamassa lavuaarit valumaan ja jättää vessan oven auki.
- Joka talo täytyisi kylvettää välillä, hän nauraa. Hän menee myös naistenvessaan ja laittaa sielläkin vedet valumaan. Ruokasalissa on kaiuttimia, joista on määrä kuunnella Beethovenia.
- Kyllä minä heille Beethovenit näytän! hahattaa Rami samalla, kun vaihtaa Beethovenin heviin. Hän asettaa basarit valmiiksi täysille.
- Heti, kun ope laittaa nämä päälle, niin kyllä ääni lähtee. Sitten hän istuutuu takaisin pöytään.
Kaikki syövät rauhallisesti. Opettaja saa päähänsä pistää rauhoittava taustamusiikki päälle. ”DJJVOOOOOMMM!!! C’MON YEAH!!! ROCK ’n’ ROLL!!!” Kuuluu basareista 80 desibelin voimalla.
- AUUGH! Mitä tämä X X X ?oikein on?! huutaa opettaja. Samaan aikaan saliin alkaa tulvia vaahtoa ja vettä. Rami heittää ilmaan posauspommeja. Yksi osuu suoraan lamppuun, joka räjähtää. Lasagnet lentävät Alexandran, heidän luokkalaisensa rikkaan tytön päälle. Koko paikka räjähtelee ja poksahtelee. Kattokin alkaa sortua. Rami päättää, että on aika häipyä. - Anna pusu beibi, hän huikkaa vielä tytölle. - Rami... ei ikinä... ennemmin kuolisin!!! vastaa tyttö ja viskaa Ramin ikkunasta ulos. CRASH!
- AUUGH! huutaa Rami. - No, pääsin ainakin pois sieltä, hän tokaisee samalla kun oppilaat ja opettaja ryntäävät ulos ja mökki alkaa sortua.
- Meidän on paras mennä täältä heti pois, kiljuu opettaja.
- EEEEIIIIII! PLIIS OPE! EMMEHÄN OLE OLLEET TÄÄLLÄ PÄIVÄÄKÄÄN! EMMEKÄ LASKETELLEET! huutavat kaikki muut paitsi Rami.
- No, hyvä on. Kunpa silti saisin selville, miten mökki oikein räjähti, miettii ope. Alexandra katsoo Ramia silmät kiiluen, mutta tukkii suunsa. Kaikki vetäytyvät kämppiinsä nukkumaan, paitsi Rami. Hänellä on muuta mielessä.
Keskiyöllä, kun kaikki nukkuvat, on Ramin aika iskeä. Hän hiipii mökistään ulos pimeyteen. Hän murtautuu ensimmäiseen kämppään, joka eteen tulee. Sängyssä nukkuu Nico Kramppi, heidän luokkansa kovanaamaliigan jäsen. Rami pukeutuu zombiksi ja kopauttaa Nicoa kapulalla kalloon. Nico säpsähtää hereille.
- Ku-kuka siellä? hän huhuilee pelokkaana. Rami syöksähtää nurkan takaa zombipuku päällään huutaen:
- Kukaan ei voi paeta Kuoleman Kirousta! BUAHAHAA!!
- IIIIIIK! huutaa Nico paeten kämpästään. – APUA! KUMMITUS! ZOMBI! HIRVIÖ! IIIIIIK! hän karjuu. Kaikki ryntäävät ulos kämpistään katsomaan, mitä ulkona tapahtuu. Rami iskee! Sinä aikana, kun opettaja on poissa tönöstään, Rami juoksee open kämpälle! Hän ryöstää tämän hissilipun ja pakenee. Kun opettaja on saanut Nicon viimeinkin lepyteltyä, hän palaa asunnolleen. Rami on jo ehtinyt livistää. Hän palaa mökkiinsä ja päättää nukkua viisi viimeistä yön tuntia. Huomenna hupi alkaisi.
Aamu sarastaa ja opettaja kuuluttaa, että kaikkien olisi syötävä omassa kämpässään, sillä ruokasali oli räjähtänyt eilen tuntemattomista syistä (tässä kohtaa Rami hekottaa). Aamiaisen jälkeen mentäisiin laskettelemaan. Rami syö aamupalan ja lähtee ulos odottamaan, että muutkin ovat syöneet. Kun kaikki ovat pihalla, opettaja käskee oppilaiden jonottaa hissiin. Ope tulisi viimeisenä. Rami tietenkin etuilee kaikkia ja menee ensimmäisenä hissiin. Kun kaikki ovat menneet, on opettajan vuoro. Hän aikoo tulla, muttei löydä hissilippuaan mistään. - Mitä ihmettä! Minähän laitoin sen tähän taskuun! hän valittaa. Häntä suututtaa, ettei hän saisi lasketella koko retken aikana, koska ei löydä hissilippuaan.
Rami lähtee hekotellen laskemaan 5000 metriä pitkää rinnettä. Hän tönii kumoon kaikki, jotka laskevat hänen ohitsensa. Hän ei välitä ”VAARA! EI SAA MENNÄ!” -kyltistä, vaan laskee rinteiden ulkopuolelle.
- Pyh! Vai ei saa mennä! Minä menen minne huvittaa! uhoaa Rami. Hän ei tajua, että alue on lumivyöryaltista! Hänen huutonsa seurauksena koko vuori alkaa haljeta! Lumivyöryt ja kivilohkareet kiitävät aivan Ramin perässä! - Hmm… en kyllä odottanut ihan tuota. tokaisee Rami.
Kaikki muut oppilaat ovat jo laskeneet vuoren alas ja ihmettelevät, mikä Ramilla kestää. Normaalisti hän on aina ensimmäisenä alhaalla. Kunpa vaan tietäisivät! Juuri sillä hetkellä Hän laskee pakoon sortuvaa vuorta!
- Äh, olisinpa pihistänyt Atomicit Headien sijasta, hän ajattelee. Siinä samassa vuori räjähtää kahtia! Miljardit palaset sinkoilevat kaikkialle! - Headit pitävät huonosti, kommentoi Rami samalla, kun lentää ilmassa. Hän osuu rinteeseen hirveällä voimalla ja alkaa kieriä kohti metsikköä! - AI! AUTS! OUH! AAGH!! Hän kiitää suoraan päin boxia! VIUH! - AAAAAAAAAIIIIIIIIEEEEEEEEEEERGH!!!!!! Pitkän ilmalennon jälkeen Rami tippuu opettajan ja oppilaiden luo rysähtäen. - AUAUAUAUAUAUAU!! Samassa loputkin vuoresta sortuu muodostaen oudosti pääkalloa ( muistuttavan lumipilven. Silloin opettajalle riittää.
-EN ENÄÄ IKINÄ TULE TÄHÄN KIROTTUUN PAIKKAAN! LÄHDEMME HETI POIS!
Niin he menevät vuoristojunalle ja häipyvät.
Kukaan ei enää ikinä mennyt edes Montagne de la Deathiä lähelle, sillä se oli kaikkien mielestä kirottu. - Tietäisivätpä vain, lausahtaa Rami. ”


- …loppu! Kaikki oppilaat taputtivat Ramin tarinalle.
- Oikein hyvä, Rami. Oikein kirjoitettu ja kaikkea… mutta en usko että haluamme tuollaista Ramia leirikouluun, joka ei ainakaan ole ”Montagne de la Deathissa”, nauroi ope.
- Totta!! lisäsi Nico.
- Olen aivan samaa mieltä! sanoi Nanne.
- JA ENNEN KAIKKEA MINÄ!!!!!!!!!!!! huusi Alexandra, jonka päälle lasagnet olivat tarinassa lentäneet.

Axel Solimeïs